Davidan kitändpajo. 1Ken eläb Ülähäižen käden al, lebaidase Kaikenvaldaižen peitos, 2hän sanub Ižandale: «Sinä oled minun tugisija da minun kaičii, minun Jumal, kudambaha minä vauvatan!»
3Ižand kaičeb sindai paratud verkospäi dai surmaha vedäjas paharubes. 4Hän levitab ičeze suugad sinun päle, niiden al sinä oled tugisijas. Hänen uskoližuz’ om sinei rindraud da kivisein. 5Sinä ed varaida ön opakoid azjoid, i nolt, mitte lendab päiväl, 6i paharubed, mitte sirdäse öl, i tartujad kibud, mitte surmičeb mehen keskpäiväl. 7I hot’ sinun rindal koliži tuha mest, kümnetuhad ümbri sinus, sindai se ei koske. 8Sinä nägištad vaiše ičeiž sil’mil, kut opetas kovin jumalatomid. 9Sinä otid Ižandan kaičendaks, valičid Ülähäižen peitsijaks. 10Sinei ei tehte nimidä pahad, tartkibu ei lähene sinun kodid. 11Hän käskeb ičeze angeloid kacta da varjoita sindai kaikiš matkoiš. 12Hö kandaškaba sindai käzil, miše ed satataiži jaugad kivehe. 13Sinä polged levaha i kühü, sinä polgeškad maha noren levan i lendaimadon.
14Ižand sanub: «Minä päzutan händast, ku hän armastab mindai. Minä kaičen händast, ku hän tundeb minun nimen. 15Hän kucub mindai, i minä kulen, minä olen hänen rindal jügedal päiväl, minä päzutan da korgenzoitan händast. 16Minä andan hänele pit’kän igän, i hän nägištab minun päzutandan».
с русским текстом