1 Monet kerrat ta moneh luatuh Jumala ammusina aikoina pakasi miän tuattoloilla omien viessintuojien šuulla.
2 A näinä viimesinä aikoina Hiän on paissun meilä Poikah kautti. Pojan kautti Jumala luati muailmat ta pani Hänet kaiken perillisekši.
3 Pojašta šäteilöy jumalallini valo, ta mimmoni Jumala on, šemmoni on Poikaki. Oman šanan voimalla Poika pitäy muailman pissyššä. Kun Hiän enšin puhisti miät riähistä Verelläh, šiitä Hiän istuutu šuuren Jumalan valtaistumen oikiella puolella taivahašša.
4 Näin Pojašta tuli anhelija šuurempi, šamoin kuin Hänellä annettu nimi on anhelien nimie korkiempi.
5 Ei Jumala ole yhelläkänä anhelilla konšana šanon:
– Šie olet Miun Poika,
tänäpiänä Mie šain Šiut.
Eikä yheštäkänä anhelista Jumala šanon:
– Miušta tulou Hänen Tuatto,
ta Häneštä tulou Miun Poika.
6 Konša Jumala tuou enšimmäisen Poikah muailmah, Hiän šanou:
– Kaikki Jumalan anhelit kumartakkah Häntä.
7 Anheliloista Hiän šanou näin:
– Jumala luatiu omat anhelit tuuliksi,
omat käškyläiset tulen liekkilöiksi.
8 No Pojaštah Hiän šanou:
– Šiun valtaissuin, Jumala, pisyy ajašta aikah,
Šie halličet omua rahvašta oikein.
9 Šie tykkyät šitä, mi on oikein,
ta vihuat šitä, mi on viärin.
Šentäh Jumala, Šiun Jumala, voiteli Šilma ilon voitiella
turpiemmin kuin Šiun kera olijie.
10 Ta vielä näin šanou:
– Ihan alušša Šie, Hospoti, luajit muan,
ta taivahat niise ollah Šiun käsillä luajitut.
11 Mua ta taivaš kavotah, ka Šie pisyt.
Ne kaikki kulutah niin kuin vuattiet,
12 Šie kiärit ne tukkuh niin kuin sviitkan,
ta ne muututah.
A Šie olet aina šama,
Šiun elinvuuvvet ei loputa.
13 Yhelläkänä anhelilla Jumala ei konšana šanon, niin kuin šano Hristossalla:
– Issu Miun oikiella puolella,
kuni Mie kuan muah Šiun viholliset,
panen hiät Šiun jalkojen alla.
14 Eikö anhelit olla henkijä, kumpaset Jumala työntäy auttamah niitä, ket šuahah pelaššuš?
1 Šentäh miän pitäy hyvin tarkkah pityä mieleššä še, min olemma kuullun, jotta emmä ajautuis virran vieminä viärällä tiellä.
2 Jo še šanoma, min anhelit tuotih, oli luotettava. Jokahini, ken oli tottelomatoin ta rikko šitä vaštah, šai šen mukasen kuritukšen.
3 Miteinpä šilloin myö voisima šiäštyö kuritukšešta, kun emmä pitäne arvošša šitä šuurta pelaššušta, mistä Iče Hospoti enšimmäisenä šaneli? Ne, ket kuultih Hänen šanoma, tovissettih meilä, jotta še on totta.
4 Ta Iče Jumala lujitti heijän tovissukšen. Hiän niätšen anto heijän luatie merkkiruatoja ta kaikenmoisie kummie ta jako Pyhän Henken lahjoja oman tahtoh mukah.
5 Tulijua muailmua, šitä mistä nyt pakajamma, Jumala ei antan anheliloilla hallittavakši.
6 Pyhien Kirjutukšien missä lienöy kohen ken lienöy tovisti šiitä näin:
– Mi še on ihmini!
Kuitenki Šie häntä muissat.
Mi še on ihmisen lapši!
Kuitenki Šie piet häneštä huolta.
7 Vähäsekši ajakši Šie alennit hänet anhelija alemmakši,
šiitä annoit hänellä voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo,
panit hänet halliččomah käsieš ruatoja,
8 panit kaiken hänen jalkojen alla.
Jumala niätšen pani kaikki ihmisen vallan alla, Hiän ei jättän mitänä hänen vallan alla panomatta. Vielä myö emmä voi nähä, jotta kaikki ois ihmisen vallašša.
9 Šen myö kuiteski niämmä, jotta Iisussa, «vähäsekši ajakši anhelija alemmakši alennettu», kuoloman muokat keššettyö šai voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo. Armollisen Jumalan tahto niät oli, jotta Iisussa joutu käršimäh kuoloman jokahisen ihmisen puolešta.
10 Jumala, ken on kaiken Luatija ta perušta, tahto tuuvva äijän lapšie jumalalliseh valoh. Šentäh Hänen piti käršimykšien kautti luatie Iisussašta, heijän pelaštajašta ta perilläviejäštä, täyvellini.
11 Hänellä on šama Tuatto kuin niillä, ketä Hiän puhistau. Šentäh Iisussa ei häpie kuččuo heitä omiksi vellilöiksi. Hiän šanou Tuatollah:
12
– Mie kerron Šiun nimeš voimašta omilla vellilöilläni,
laulan Šiula kiitošviršie uškojakunnan kešeššä.
13 Hiän šanou niise:
– Mie panen turvani Hospotih.
Ta vieläi šanou:
– Täššä myö olemma,
Mie ta lapšet, kumpaset Jumala Miula anto.
14 Nämä lapšet ollah ihmisie, lihua ta vertä, ta šentäh Iisussa niise tuli ihmisekši, hiän moisekši. Šillä keinoin Hiän šuatto omalla kuolomalla hävittyä vallan juavelilta, kuoloman isännältä.
15 Näin Hiän piäšti ihmiset kuoloman varuušta, mi oli pitän heitä orjina koko heijän ijän.
16 Ei Iisussa tullun auttamah anhelija, kun Aprahamin jälkiläisie.
17 Šentäh Hänen piti tulla kaikešša vellieh moisekši, jotta Häneštä tulis armahtava ta varma Ylipappi ta Hiän vois Jumalan ieššä šovittua oman kanšan riähät.
18 Šentäh kun Iisussa kešti muokat ta muanitukšet, Hiän voipi auttua niitä, ketä niise muanitellah pahah.
1 Tämän tähen, työ pyhät vellet, ket oletta šuanun taivahašta kučun, kaččokkua Iisussah Hristossah. Hiän on miän ušon Apostoli ta Ylipappi.
2 Jumala pani Hänet täh ruatoh ta luottau Häneh, niin kuin luotti Moisseih kaikissa oman talon as's'oissa.
3 Kuitenki Iisussalla kuuluu šuurempi kunnivo kuin Moisseilla, yhtä äijyä šuurempi kuin talon rakentajan kunnivo on talon kunnivuo šuurempi.
4 Jokahini talo on kennih käsillä rakennettu, ka kaiken rakentaja on Jumala.
5 Moissei oli varma Jumalan talon kaikissa hommissa, a hiän oli vain käškyläini. Hänen ruatona oli tovistua šiitä, mistä Jumala tahto myöhemmin paissa.
6 Ka Hristossa on Poika, kumpasen haltuh on annettu Jumalan koko talo. Tämä talo olemma myö, kun vain loppuh šuate pisymmä rohkeina ta ilosin mielin piemmä kiini toivošta.
7 Šentäh, niin kuin Pyhä Henki šanou:
– Još työ tänäpiänä kuuletta Jumalan iänen,
8 elkyä koventakkua šytäntä,
niin kuin ruattih tiän tuatot,
konša nouštih Jumalua vaštah
ta kuoteltih Hänen tirppamista tyhjäššä muašša.
9 Šielä hyö kuoteltih Miun tirppamista, šanou Jumala,
ta šuatih nelläkymmentä vuotta nähä,
mitä Mie heilä ruavoin.
10 Mie vihaššuin šiih ihmispolveh ta šanoin:
«Aina hyö ekšytäh šytämeššäh».
Hyö ei tahottu kulkie Miun teitä,
11 ta niin Mie vihoissani pošiuvuin,
jotta konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah.
12 Varokkua, vellet, jotta kenkänä teistä ei ois šytämeššäh paha ta epäuškoni, niin jotta jättäis elävän Jumalan.
13 Lujentakkua toini toista pisymäh ušošša šini, kuni vielä šanotah «tänäpiänä», jotta riähkä ei muanittais ketänä teistä eikä koventais kenenkänä šytäntä.
14 Meilä on šama oša Hristossan kera, kun vain loppuh šuate pisymmä šiinä ušošša, mi meilä on ollun jo alušta šuate.
15 Pyhissä Kirjutukšissa šanotah:
– Još työ tänäpiänä kuuletta Jumalan iänen,
elkyä koventakkua šytäntä,
niin kuin ruattih tiän tuatot šilloin,
konša nouštih Jumalua vaštah.
16 Ket kuultih Jumalan iäni, ka kumminki nouštih Häntä vaštah? Kaikki ne, ket Moissein juohattamina oli lähetty pois Jegiptistä.
17 Kellä Jumala oli vihoissah nelläkymmentä vuotta? Niillä, ket lankettih riähkäh ta kuoltih tyhjäh muah.
18 Kellä Jumala pošiutu, jotta hyö ei piäššä Hänen lepopaikkah? Niillä, ket oltih tottelomattomie.
19 Täštä niämmä, jotta hyö ei piäšty šinne, šentäh kun ei ušottu.
1 Jumalan lupauš, jotta piäšemmä Hänen lepopaikkah, on vielä voimašša. Šentäh varokkua, jotta yksikänä teistä ei jäis joukošta.
2 Myöhän niise kuulima hyvän šanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset tyhjäššä muašša. Heilä ei kuitenki ollun mitänä hyötyö šanomašta, kumpasen hyö kuultih. Hyö niätšen ei ušottu šitä, ta šentäh še ei šulautun heih.
3 Ka myö, ket ušomma, piäšemmä luvattuh lepopaikkah.
Noista tyhjäh muah jiänehistä Jumala šano:
– Ta niin Mie vihoissani pošiuvuin,
jotta konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah.
Jumala jätti hiät lepopaikan ulkopuolella, vaikka še oli jo valmehena muailman luatimisešta šuate.
4 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu šeiččemenneštä päiväštä: «Šeiččementenä päivänä Jumala levähteli kaikista omista ruatoloista».
5 A ylempänä mainitušša kohašša šanotah: «Konšana hyö ei piäššä Miun lepopaikkah».
6 Ne, ket muinoin kuultih hyvä šanoma, ei piäšty šinne, šentäh kun ei ušottu. Kuitenki on varma, jotta eryähät piäššäh šinne.
7 Šentäh Jumala ašetti uuvven päivän, kumpasešta šanotah «tänäpiänä». Hiän niätšen äijyä myöhemmin šano Tuavitan šuulla nämä šanat:
– Konša työ tänäpiänä kuuletta Hänen iänen,
elkyä koventakkua omua šytäntä.
8 Kun jo Jošua ois vienyn entisajan rahvahan lepopaikkah, Jumala ei pakajais toisešta, myöhemmäštä päiväštä.
9 Niin jotta Jumalan rahvahalla on vielä pyhänpäivän lepo ieššä.
10 Ken piäšöy lepopaikkah, še šuau levähellä kaikkien omien ruatojen jälkeh, niin kuin Jumalaki omien ruatojen jälkeh.
11 Niin jotta piäšyštäytykkä kaikin voimin tuoh lepoh. Elkäh kenkänä lankekkah ta elkäh jiäkäh matan varrella, niin kuin nuo entisajan tottelomattomat ihmiset ruattih.
12 Jumalan šana on elävä ta voimakaš. Še on terävämpi kuin mikänä kakšiteräni miekka. Še isköy šyväh ta erottau mielen ta henken, nivelet ta luijen ytimet. Še tuou näkyvih miän šiämen tahot ta mielet.
13 Jumalalta ei voi peittyä mitänä. Kaikki, mi on olomašša, on pal'l'ašta ta alačointa Hänen šilmissä. Hänellä miän pitäy šeloštua koko miän elämä.
14 Niin jotta meilä on šuuri Ylipappi, kumpani on kulken läpi taivahien, Iisussa, Jumalan Poika. Šentäh pisykkä myö šiinä ušošša, kumpani meilä on.
15 Hiän ei ole šemmoni Ylipappi, kumpani ei malttais miän heikkoja puolie. Häntähän on kaikešša muaniteltu pahah šamalla keinoin kuin meitäki muanitellah. Hiän še vain ei luatin riähkyä.
16 Aštukka šentäh varajamatta armollisen Jumalan valtaistumen eteh, jotta Hiän armahtais meitä, ta myö šaisima avun, konša šitä tarvičemma.
1 Jokahini ylipappi valitah ihmisien joukošta ta ašetetah ihmisien puolešta sluušimah Jumalalla. Hiän tuou Jumalalla lahjoja ta uhrija riähkien prostimisekši.
2 Šentäh kun hiän ičeki on heikko, hiän šuattau šaleija tietämättömie ta erehtyjie.
3 Oman heikkouven vuokši hänen pitäy uhrata niin omien riähkien kuin kanšanki riähkien puolešta.
4 Kenkänä ei iče ota ylipapin arvuo ičelläh, vain hänet kuččuu šiih virkah Jumala, kumpani kučču jo Aaronin.
5 Šamoin Hristossa niise ei iče korottan iččieh ylipapin arvoh, vain Hänet korotti Jumala, kumpani šano Hänellä:
– Šie olet Miun Poika,
tänäpiänä Mie šain Šiut.
6 Ta toisešša Pyhien Kirjutukšien kohašša Jumala šanou:
– Šie olet Pappi ilmasen ijän,
šemmoni kuin oli Melhisedekki.
7 Muallisen elämän aikana Iisussa iäneh itkien moli ta karju avukšeh Jumalua, kumpasella oli valta pelaštua Hänet kuolomašta. Jumala kuuli Iisussan malitun, šentäh kun Hiän taipu Jumalan tahtoh.
8 Vaikka Hiän oli Poika, Hiän joutu käršimykšien kautti opaštumah tottelijakši.
9 Kun Hiän oli ruatan kaiken, mitä piti, Häneštä tuli ilmasenikusen pelaššukšen tuoja, kaikkien niijen Pelaštaja, ket totellah Häntä.
10 Häneštä tuli Jumalan ašettama Ylipappi, šemmoni kuin Melhisedekki.
11 Meilä ois täštä äijän šanottavua, kumminki näitä as's'oja on vaikie šelittyä teilä, šentäh kun työ että enämpi kehtua kuunnella.
12 Jo aikoja teistä ois pitän tulla toisien opaštajie, ka työ iče tuaš tarvičetta opaššušta: kenennih pitäis opaštua teilä Jumalan šanua ihan alušta šuate. Työ tarvičetta tuaš maituo, että työ keššä jyrietä ruokua.
13 Jokahini, ketä vielä šyötetäh maijolla, on nännilapši. Šemmoni ei ole harjautun tietämäh, mi on oikein.
14 Jyrie ruoka on tarkotettu ruavahilla. Hyö on šiämeššäh harjauvuttu erottamah, mi on hyvyä ta mi on pahua.
1 Ka niin jättäkkä ne as's'at, mitä meilä enšimmäkši opaššettih Hristossašta ta kiirehtikkä eteh päin täyteh tietoh. Emmä rupie uuvveštah panomah kivijalkua ta opaštamah šemmosie as's'oja kuin kiäntymistä kuolomah viejistä ruatoloista ta uškuo Jumalah.
2 Emmä rupie uuvveštah opaštamah kaštamisista ta käsien piälläpanomisešta, kuollehien noušomisešta ta šiitä, jotta Jumalan antama suutun piätöš on ikuni.
3 Myö emmä jiä näih as's'oih, vain mänemmä ielläh, kun še ollou Jumalan tahto.
4 Vet mahotointa on auttua niitä, ket kerran jo piäštih valoh, maisseltih taivahan lahjua ta yheššä toisien kera šuatih Pyhä Henki,
5 maisseltih Jumalan hyvyä šanua ta tulijan muailman voimie,
6 ka kuitenki hylättih uško. Ei heitä voi toiseh kertah kiäntyä pois riähistä. Hyö omakši vahinkokšeh aivan kuin uuvveštah nuaklitah Jumalan Poika ristih ta noššetah Hänet kaikkien nakrettavakši.
7 Kun mua imenöy iččeheh vihman, kumpani šitä moničči kaštelou, ta antanou leivän niillä, ket šitä kašvatetah, šemmoni mua šuau Jumalan plahoslovenjan.
8 No kun še kašvanou ohtajaisie ta piikkipenšašta, še on kelvotoin. Šemmoni mua on kirottu, ta viimein še tulella poltetah.
9 Työ, armahat vellet, oletta kuitenki tuo parempi mua, ta teitä vuottau pelaššuš. Olemma šiitä varmoja, vaikka pakajamma näin.
10 Jumala on oikiemielini. Ei Hiän unoha tiän ruatoja ta tykkyämistä. Kun työ auttoja Hänen pyhie ta vieläki autatta heitä, niin šiitä näkyy, mitein työ tykkyättä Hänen nimie.
11 Tahtosima vain, jotta työ iče kenki loppuh šuate šuurella innolla vuottasija tiän toivon täyttymistä.
12 Elkyä olkua laiskoja, vain ottakkua mallie niistä, ket on ušottu ta käršivällisešti vuotettu ta šentäh šuahah omakši še, min Jumala on luvannun.
13 Antuas's'a Aprahamilla lupaukšen Jumala pošiutu omalla nimelläh, šentäh kun ei ollun ketänä šuurempua, kenen nimellä Hiän ois pošiutun.
14 Jumala lupasi Aprahamilla: «Mie plahoslovin šilma hyvistä-hyvin šuurešti ta annan šiula äijälti jälkiläisie».
15 Ta kun Aprahami käršivällisešti vuotti, niin hiän šai, mitä hänellä oli luvattu.
16 Ihmiset pošiuvutah kenennih iččieh šuuremman nimellä. Pošiutumini lujittau as's'an ta lopettau kaikki heijän kiissat.
17 Juuri šentäh Jumala niise pošiutu, jotta lujittua oma lupauš. Hiän tahto tällä varmalla tavalla näyttyä niillä, kellä lupauš oli annettu, jotta Hänen piätöš ei muutu.
18 Noissa kahešša muuttumattomašša as's'ašša, lupaukšešša ta pošiutumisešša, Jumala ei voi valehella. Šentäh myö, Hänen šuojah puannehet, voimma aivan varajamatta pityä kiini šiitä toivošta, mi on meilä annettu.
19 Tämä toivo on miän elämän juakkeri, luja ta varma. Še mänöy jumalankojin saviessan läpi kaikistapyhimpäh.
20 Šinne mäni Iisussa miän iellä, konša Häneštä tuli ilmasenikuni Ylipappi, šemmoni kuin Melhisedekki.
1 Tämä Melhisedekki oli Salimin čuari ta korkeimman Jumalan pappi. Konša Aprahami oli voittan šovašša čuarit ta matkasi kotih, Melhisedekki tuli hänellä vaštah ta plahoslovi hänet.
2 A Aprahami anto hänellä kymmenykšet, še oli kymmeneš oša kaikista šotašualehista. Melhisedekki on enšimen «oikiemielini čuari», šitä hänen nimi merkiččöyki. Šen lisäkši hiän oli Salimin čuari, ili «rauhan čuari».
3 Hänellä ei ole tuattuo, ei muamuo, eikä luvetteluo tuattojen nimistä. Hänen elinpäivillä ei ole alkuo, ei loppuo. Hiän on Jumalan Pojan moini: hiän pisyy pappina ikusešti.
4 Pankua merkillä, mitein šuuri Melhisedekki on: miän kantatuatto Aprahami anto hänellä kymmenykšet, parahimman ošan omista šotašualehista.
5 Niijen Leevin jälkiläisien, ketä on ašetettu pappiloiksi, pitäy Sakonan käšyn mukah kerätä kymmenykšet kanšalta, omilta vellilöiltäh, kumpaset niise ollah Aprahamin jälkiläisie.
6 A Melhisedekki, kumpani ei ollun hiän heimuo, otti kymmenykšet Aprahamilta, ta plahoslovi Aprahamin, kumpani jo oli šuanun lupaukšet Jumalalta.
7 Šehän on šelvä, jotta korkiempiarvoni plahosloviu pienempiarvosen.
8 Papit, kumpaset kerättih kymmenykšie, oltih kuolovaisie ihmisie. A Melhisedekki, kumpani niise otti kymmenykšie, Pyhien Kirjutukšien tovissukšen mukah eläy aina.
9 Ka Leeviki, kymmenykšien keryäjä, makšo kymmenykšet Melhisedekillä Aprahamin kautti.
10 Hiän ei ollun vielä šyntyn, konša Melhisedekki tuli Aprahamilla vaštah, kuitenki hiän oli jo olomašša oman kantatuattoh Aprahamin lantehissa.
11 Sakona käšköy Israelin rahvahan panna pappiloiksi Leevin jälkiläisie. Kun näijen pappien ruato ois luatin ihmisistä šemmosie kuin Jumala tahtou, niin mintäh ois pitän tulla vielä uuvven papin, kumpani oli Melhisedekin moini, ei Aaronin šukuo?
12 Konša yhenmoisien pappien šijah tulou toisenmoini, šiitä pakošti muuttuu sakonaki.
13 Ka Hiän, keštä täššä on pakina, Iisussa Hristossa, ei ni kuulu Leevin heimoh, kun ihan toiseh heimoh. Šen heimon miehistä yksikänä ei ole ruatan papin ruatuo jumalankojin alttarin luona.
14 Kaikin vet tiijetäh, jotta miän Hospoti on nouššun Juutan heimošta, eikä Moissei ole missänä maininnun, jotta šen heimon miehistä tulis pappija.
15 As's'an luatiu vielä šelvemmäkši še, jotta uuši Pappi, kumpani tuli, on Melhisedekin moini.
16 Hiän ei perin papin ruatuo tuattoloiltah, niin kuin käšköy Sakona, vain šai šen häviemättömän elämän voimašta.
17 Häneštä Pyhät Kirjutukšet tovissetah näin:
– Šie olet Pappi ilmasen ijän,
šemmoni kuin oli Melhisedekki.
18 Näin kumotah vanha Sakonan käšky leeviläisistä pappiloista ta heijän ruavošta, šentäh kun še käšky oli voimatoin ta hyövytöin.
19 Eihän Sakona luatin ketänä Jumalan mielen mukasekši. Šen tilah myö šaima parempua: šaima toivon, kumpasen varašša myö voimma läheštyö Jumalua.
20 Pitäy vielä muistua Jumalan pošiutumini.
21 Leevin heimon miehistä tuli pappija ilmain pošiutumista. No täštä toisešta, Iisussašta, tuli Pappi šentäh, kun Jumala pošiutumalla lujitti Hänen pappina olomisen. Hänellä kun oli šanottu:
– Hospoti pošiutu eikä muuta mieltäh.
Hiän šano: Šie olet Pappi ilmasen ijän,
šemmoni kuin oli Melhisedekki.
22 Täštä niämmä, mitein luja on še Šopimuš, kumpasen Puolistajana on Iisussa.
23 Vanhan Šopimukšen aikasie pappija oli äijän, šentäh kun hyö kuoloman takie jouvuttih jättämäh oma ruato.
24 No Iisussa pisyy ilmasen ijän, ta niin Hänen papin ruato niise on ilmasenikuni.
25 Šentäh Hiän voit nyt ta aina pelaštua niitä, ket Hänen kautti tullah Jumalan luokši. Hiän eläy ikusešti, jotta vois molie heijän puolešta.
26 Juuri tämmöni Ylipappi meilä pitäyki olla. Hiän on pyhä, vijatoin ta puhaš. Hänet erotettih riähkähisistä ta noššettih taivahie korkiemmalla.
27 Hänen ei tarviče uhrata niin kuin muijen ylipappien joka päivä enšin omien riähkien ta šiitä rahvahan riähkien vuokši. Hiän anto yhen uhrin, konša anto uhriksi Iččeh, ta še uhri riittäy kaikiksi ajoiksi.
28 Sakona luatiu ylipappija ihmisistä, kumpaset ollah heikkoja. No Sakonua myöhemmin Jumala pošiutumalla nošti ilmasenikusekši Ylipapiksi oman Pojan. Poika on ruatan kaiken, mitä Jumala tahto.
1 Miun pakinan piä-as's'a on tämä: meilä on Ylipappi, kumpani istuu taivahissa šuuren Jumalan valtaistumen oikiella puolella.
2 Hiän ruatau ylipapin ruatuo taivahan pyhäköššä, tovellisešša pyhäkojissa, kumpasen nošti Iče Hospoti, ei ihmini.
3 Jokahisen ylipapin ruatoh kuuluu tuuvva lahjoja ta uhrija Jumalalla, ta šentäh miän Ylipapilla, Iisussalla, niise piti olla oma uhri tuotavana.
4 Kun Hiän ois muan piällä, niin Hiän ei ois ni pappi, šentäh kun tiälä ollah jo ne papit, ket tuuvvah Sakonan mukaset uhrilahjat.
5 Heijän papinruato on kuitenki vain kuva ta kuvahaini taivahaisešta papinruavošta. Šanohan Jumala Moisseilla, konša hiän alotteli pyhäkön luatimista: «Pie huoli šiitä, jotta luajit kaiken šen kuvan mukah, min šait nähä vuaralla».
6 Ka miän Ylipappi, Iisussa, šai äijyäki tärkiemmän ruavon, mitä nuo toiset papit. Še ruato on yhtä tärkie, kuin on še Šopimuš, kumpasen Puolistaja Hiän on. Še Šopimuš on šuurempi kuin enšimmäini, šentäh kun šen pohjana ollah šuuremmat lupaukšet.
7 Kun enšimmäini Šopimuš ois voinun ruatua kaiken, mitä varoin še annettih, niin ei šen tilalla ois tarvittu toista.
8 No Jumala moitti omua rahvašta. Hiän šano:
– Kaččokkua! Aika tulou, šanou Hospoti,
konša Mie luajin Uuvven Šopimukšen
Israelin kanšan ta Juutan kanšan kera.
9 Še ei ole šemmoni Šopimuš, mimmosen
Mie luajin hiän tuattojen kera,
konša otin heitä kiäštä
ta šuatoin hiät pois Jegiptin muašta.
Hyö ei pisytty Miun Šopimukšešša,
ta šentäh Mie niise en välittän heistä, šanou Hospoti.
10 Uuši Šopimuš, kumpasen Mie luajin Israelin kanšan kera
näijen päivien jälkeh, šanou Hospoti, on tämmöni:
Mie panen Miun omat sakonat hiän mielih,
kirjutan ne hiän šytämih.
Mie olen hiän Jumala,
ta hyö ollah Miun rahvaš.
11 Šilloin kenkänä enämpi ei opašša toista,
velli ei šano vellelläh:
«Opaššu tietämäh Hospoti»,
šentäh kun hyö kaikki, pienimmäštä šuurimpah,
tiijetäh Miut.
12 Mie prostin hiän pahat ruavot
enkä enämpi konšana muissa
hiän riähkie ta viäryä elošta.
13 Kun Jumala näin pakasi Uuvvešta Šopimukšešta, Hiän näytti šillä, jotta enšimmäini Šopimuš oli vanhennun. Ta še, mi on vanhennun ta aikah elän, ruttoh häviey.
1 Niin jotta enšimmäisellä Šopimukšella, min Jumala luati Israelin rahvahan kera, oltih šiännöt sluušpah nähen ta oli pyhäkoti tiälä muan piällä.
2 Pyhäkoti oli kankahašta luajittu pirtti, kumpasen etuošašša oli lamppu, stola ta uhrileivät. Tätä ošua šanottih «pyhäkši».
3 Toisen saviessan takuana oli še pyhäkojin oša, kumpaista nimitetäh «kaikistapyhimmäkši».
4 Šielä oli kultani kuajinta-alttari, kumpasella poltettih luatanua, ta oli Šopimukšen lipaš, kumpani oli joka puolelta kullalla peitetty. Lippahašša oli kultani aštie mannan kera ta Aaronin šauva, mi oli puhennun lehteh. Šamoin šielä oli Šopimukšen kivipliitat, kumpasih oli kirjutettu Jumalan kymmenen käškyö.
5 Lippahan piällä oltih heruvimit, jumalallisen valon anhelit, kumpaset šiivilläh varjottih riähkien prostimispaikkua. Kaikkie tätä ei nyt tarviče šelittyä tarkemmin.
6 Näin oli kaikki ruštattu. Pyhäkojin etuošah käyväh papit joka päivä sluušpua pitämäh.
7 No a toiseh ošah mänöy vain ylipappi, ta vain kerran vuuvvešša. Šilloin hänellä pitäy olla keralla vertä; hiän tuou šitä šovittuakšeh omat riähät ta ne rahvahan riähät, kumpasie hyö oli luajittu tietämättä.
8 Näin Pyhä Henki näyttäy, jotta taivahalliseh pyhäkotih ovie ei avata šini, kuni muallini pyhäkoti pisyy paikallah.
9 Muallini pyhäkoti on kuva nykyseštä ajašta. Šinne kyllä tuuvvah lahjoja ta uhrija, vain yhenkänä sluušpašša olijan omuahenkie ne ei puhisseta, ne ei šuaha häntä Jumalan mielen mukasekši.
10 Nämä käšyt niin kuin ruuvvat ta juomat ta erimoiset pešutki, košetah vain ihmisen runkuo ta pisytäh vain šini, kuni ei tule aika muuttua niitä.
11 Hristossa, kaiken tulijan hyvän Ylipappi, on jo tullun. Hiän aštu šuuremman ta paremman pyhäkojin kautti. Šitä pyhäkotie ei ole luajittu ihmiskäsin ta še ei kuulu täh muailmah.
12 Hiän ei tuonun uhrina pukkien eikä häkkien vertä, vain Hiän anto uhriksi oman Veren. Näin Hiän kerralla ruato oman ruavon loppuh šuate, mäni kaikistapyhimpäh ta šai meilä ilmasenikusen pelaššukšen.
13 Häkkien ta pukkien veri puhistau ihmisen sluušpan mänölöih kelvollisekši ta šamoten pakanojen piällä vihmutettu lähtömän tuhkavesi.
14 Mitein äijyä paremmin šilloin puhistau Hristossan Veri! Pyhän Henken voimalla Hristossa anto Iččeh vijattomana uhrina Jumalalla. Hänen Veri puhistau miän omanhenken kuolomah viejistä ruatoloista, ta niin myö voimma sluušie elävällä ta tovellisella Jumalalla.
15 Šitä varoin Hristossa tuli Uuvven Šopimukšen tuojakši, jotta ne, kenet Jumala kučču, šuatais heilä luvattu ilmasenikuni perintö. Näin käypi šentäh, kun Hristossa kuoli, ta Hänen kuoloma piäštäy ihmiset pahoista ruatoloista, kuita hyö ruattih enšimmäisen Šopimukšen aikana.
16 Perintyö ei voi jakua šini, kuni šen jättäjä ei ole kuollun.
17 Perintöhän voijah jakua vašta šilloin, konša šen antaja kuolou. Konša hiän eläy, šitä ei voi jakua.
18 Šentäh enšimmäini Šopimuš niise ei aštun voimah ilmain vertä.
19 Šitä Šopimušta luatiessa Moissei luki enšin rahvahalla Sakonan käšyt. Šiitä hiän otti häkkien ta pukkien vertä, ševotti veren veteh, ta ruškiella villalla ta iisopinvaršilla vihmutti Sakonan kirjan ta koko kanšan.
20 Šamalla hiän šano: «Tämä veri lujittau šen Šopimukšen, min mukah Jumala on käšken tiän elyä».
21 Šamalla keinoin hiän vihmutti vertä pyhäkojin ta kaikkien sluušpašša piettävien vehkehien piällä.
22 Sakonan mukah melkein kaikki puhissetah verellä, eikä riähkie voi prostie, kun ei valutettane uhrivertä.
23 Niin jotta näin piti puhistua kaikki, mi on luajittu taivahaisen mallin mukah. No kaikki še, mi on iče taivahašša, pitäy puhistua paremmilla uhriloilla.
24 Hristossa ei männyn ihmiskäsin luajittuh pyhäkotih, mi on vain tovellisen pyhäkojin kuva, kun mäni iče taivahah. Šielä Hiän on nyt Jumalan ieššä miän Puolistajana.
25 Eikä Hänen tarkotukšena ole antua Iččieh uhriksi moničči, niin kuin tavallini ylipappi kerran vuuvvešša viey kaikistapyhimpäh uhrivertä, mi ei ole hänen omua.
26 Muiteinhan Hristossan ois pitän käršie kuoloma moneh kertah muailman luatimisešta alkuan. Hiän kuitenki tuli täh muailmah vain kerran, nyt aikojen lopušša, jotta hävittyä riähkä uhruamalla Iččeh.
27 Jokahisen ihmisen ošana on kerran kuolla ta šiitä tulou suutu.
28 Šamoin Hristossa on kerran uhrattu, jotta Hiän ottais pois kaikkien riähät. Ta Hiän tulou vielä kerran, ka ei enämpi riähän tähen, vain pelaštuakšeh ne, ket Häntä vuotetah.
1 Vanhan Šopimukšen aikani Sakona on vain kuvahaini tulovašta, paremmašta hyväštä, ei iče še hyvä. Vaikka Sakonan mukasie uhrija uhratah vuosi vuuvven peräštä, Sakona konšana ei voi luatie Jumalan mielen mukasiksi niitä, ket tullah Hänen eteh.
2 Muiteinhan uhrien tuomini ois lopetettu. Kun ne, ket tullah Jumalan eteh, ois jo kerran puhissuttu riähistä, hyö ei enämpi tunnettais mitänä riähkyä omaššahenkeššäh.
3 Kuitenki vuosi vuuvven peräštä uhrit muissutetah ihmisillä hiän riähistä.
4 On niätšen mahotointa, jotta häkkien ta pukkien veri ottais pois riähät.
5 Šentäh Hristossa šanou muailmah tullešša Jumalalla:
– Uhrija ta lahjoja Šie et tahton,
a Šie annoit Miula runkon.
6 Polttouhrit ta uhrit riähistä ei Šilma miellytetty.
7 Šilloin Mie šanoin: Kačo, Mie tulen
täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala,
niin kuin Miušta on kirjakiäröh kirjutettu.
8 Enšin Hristossa šanou: «Uhrija ta lahjoja, polttouhrija ta uhrija riähistä Šie et tahton, ne ei Šilma miellytetty», vaikka Sakona käšköy näitä uhrija tuuvva.
9 No šiitä Hiän lisäsi: «Kačo, Mie tulen täyttämäh Šiun tahtuo, Jumala». Näin Hiän kumuou nuo käšyt, jotta ašettua niijen tilalla Jumalan tahto.
10 Hänen tahon mukasešti miät on puhissettu riähistä kerrallisella uhrilla, kun Iisussa Hristossa anto uhriksi oman Runkon.
11 Jokahini pappi šeisou joka päivä sluušimašša Jumalalla ta uhruau kerta kerran peräštä šamanmoiset uhrit, kumpaset konšana ei voija piäštyä riähistä.
12 A Hristossa uhrasi riähistä yhen ainuon uhrin, oman henken, ta šen jälkeh ašettu ilmasekši ijäkši istumah Jumalan oikiella puolella.
13 Šielä Hiän vuottau, kuni Hänen viholliset kuatah Hänen jalkojen alla.
14 Hiän kun yhellä ainuolla uhrilla luati ikusešti täyvellisekši ne, ketä puhissetah riähistä.
15 Pyhä Henki niise tovistau meilä täštä. Enšin näin:
16
– Mie luajin hiän kera, šanou Hospoti,
tulovina aikoina tämmösen šopimukšen:
Mie ašetan miun omat sakonat heijän šytämeh,
kirjutan ne heijän šiämeh.
17 Ta vielä lisyäy:
– Heijän riähkijä ta pahoja ruatoja
Mie enämpi konšana en muissa.
18 A missä riähät on prostittu, šielä enämpi ei tarviče uhrata riähän takie.
19 Vellet, myö voimma nyt varajamatta männä kaikistapyhimpäh, šentäh kun Iisussa Hristossa uhrasi oman Veren. Näin Hiän avasi meilä uuvven, elämäh viejän tien,
20 kumpani mänöy saviessan, Hänen Runkon, kautti.
21 Hiän on miän šuuri Ylipappi, Hänen hoitoh on annettu Jumalan koko talo.
22 Aštukka myö šentäh Jumalan eteh puhtahin šytämin ta Häneh täyšin luottuan, omahenki puhtahakši vihmutettuna kaikešta riähäštä ta runko puhtahalla vejellä peštynä.
23 Myö šanomma, jotta myö piemmä toivon Jumalah. Pisykkä horjumatta täššä toivošša, šentäh kun Jumalan lupaukšeh voit uškuo.
24 Pitäkkä myö huolta toini toisešta ta rohkistakka toini toista tykkyämiseh ta hyvih ruatoloih.
25 Myö emmä šua jättyä uškojakunnan yhtehisie sluušpoja, niin kuin eryähillä on tapana, vain miän pitäy rohkistua toini toista, šitä enämmän mitä lähempänä niättä Hospotin päivän olovan.
26 Niätšen kun myö tahallah männemmä riähkäh vielä šenki jälkeh, konša jo šaima tositiijon, niin ei ole enämpi uhrie, mi piäštäis miät noista riähistä.
27 Ei jiä muuta kun kauhie suutun vuottamini ta polttava tuli, mi nielöy Jumalua vaštah nouššehet.
28 Kun ken nouššou Moissein Sakonua vaštah ta löytynöy kakši tahi kolme tämän tovistajua, niin še ihmini suutitah šaleimatta kuolomah.
29 Tuumaikua, mitein äijyä ankarammin pitäy kurittua šitä, ken tallou Jumalan Poikua, häpyäy armon Henkie eikä pie pyhänä Uuvven Šopimukšen Vertä, kumpasella hänet iččeh on pyhitetty!
30 Myöhän tunnemma Hänet, ken šanou:
– Miun on košto, Mie tašuan, šanou Hospoti.
Ta vieläi lisyäy:
– Hospoti rupieu suutimah omua rahvašta.
31 On kauhieta joutuo elävän Jumalan käsih.
32 Muistakkua, mimmoista oli ennein, šilloin konša työ vašta piäsijä valoh. Työ keštijä šilloin šuuret käršimykšet ta pisyjä lujina.
33 Yksie teistä nakrettih ta piinattih kaččelijien huviksi, toiset autettih niitä, kellä lankesi tuommoni kova oša.
34 Työ käršijä yheššä miun kera, konša olin rauvoissa. Työ että pannun vaštah, konša tiän hyvyset otettih teiltä, ka olija iloset, šentäh kun tiesijä, jotta taivahašša teilä on paremmat hyvyset. Niitä teiltä ei voi viijä.
35 Šentäh elkyä heittäkkyä pois rohkevutta, työ šuatta šiitä šuuren palkan.
36 Tiän pitäy keštyä, jotta voisija täyttyä Jumalan tahon ta niin šaisija omakšena šen, min Hiän lupasi.
37 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu näin:
– Vähäsen aikua vielä, hyvin vähäsen,
ta tulou Še, ken on tulošša,
38 eikä Hiän viivyttele.
Ken ruatau Miun tahon mukah ta uškou Miuh,
še šuau elyä.
A ken luopuu ušošta,
še ei ole Miula mieleh.
39 Myö emmä ole niitä, ket luovutah ušošta ta hävitäh, vain olemma niitä, ket ušotah ta pelaššetah iččeh.
1 Uško antau varmuon šiitä, jotta šuamma šen, mitä toivomma. Še auttau meitä näkömäh šen, mi on vielä näkymätöin.
2 Jumala hyväkšy ammuin elänehet tuatot heijän ušon vuokši.
3 Ušon avulla myö maltamma, jotta muailma on luajittu Jumalan šanalla: näkyvä on šyntyn näkymättömäštä.
4 Avelin ušon vuokši hänen uhri oli Jumalan šilmissä parempi kuin Kainin. Jumala otti vaštah Avelin lahjat, ta näin Aveli šai tovissukšen šiitä, jotta hiän kelpuau Jumalalla. Ušon kautti Aveli pakajau meilä vieläi kuoltuo.
5 Ušon vuokši otettih Jenoh pois muan piältä kuolomua näkömättä. «Häntä enämpi ei ollun, šentäh kun Jumala otti hänet luokšeh». Niätšen jo ennein hänen pois ottamista häneštä tovissettih, jotta hiän oli elän Jumalan mielen mukasešti.
6 A ilmain uškuo kenkänä ei ole Jumalan mielen mukani. Šen, ken aštuu Jumalan eteh, on ušottava, jotta Jumala on olomašša ta jotta Hiän makšau palkan niillä, ket ečitäh Häntä.
7 Uško šai Noijan tottelomah Jumalua, konša hiän šai tiijon šiitä, mi ei vielä näkyn. Hiän rakenti šuuren laivan, ta šiinä hänen koko pereh pelaštu. Hänen uško suuti [koko] epäuškosen muailman ta anto hänellä ičelläh uškojilla kuulujan perinnön, šen, jotta Jumala hyväkšy hänet.
8 Uško šai Aprahamin tottelomah Jumalan kuččuo ta lähtömäh šiih muah, min Jumala oli luvannun hänellä perintömuakši. Hiän läksi matkah, vaikka ei tietän, kunne oli mänöššä.
9 Šentäh kun Aprahami uško, hiän ašettu elämäh hänellä luvattuh muah niin kuin vierahah muah ta eli šielä šatroissa. Šamoin elettih Issakka ta Juakko, kumpasilla niise oli luvattu še mua.
10 Aprahami vuotti šitä linnua, mi on rakennettu lujalla pohjalla ta min Jumala Iče on mieleššäh kuvitellun ta luatin.
11 Ušon voimalla Aprahamin naini Sarra šai lapšen, vaikka oli lapšetoin ta vaikka lapšenšuajakši oli jo liijan vanha. Hiän kun tuumaičči, jotta Jumala, lupaukšen antaja, on luotettava.
12 Šentäh Aprahami, yksi ainut mieš, kumpasen mieškunto oli jo šammun, šai jälkiläisie yhtä äijän kuin on taivahašša tähtijä, yhtä luvuttomašti kuin on meren rannalla hiekkajyväsie.
13 Uškojina nämä kaikki kuoltih. Šitä, mi heilä oli luvattu, hyö ei šuatu. Hyö oli vain loittuota nähty še ta tervehitty šitä ilomielin. Hyö šanottih iččieh vierahiksi ta muuttolaisiksi tämän muan piällä.
14 Ne, ket paissah näin, näytetäh, jotta hyö ollah kotimuan ečošša.
15 Kun heijän mieleššä ois ollun še mua, mistä hyö oli lähetty, niin oishan hyö voitu myöštyö šinne.
16 Ka eipähän, hyö vuotettih parempua, taivahaista kotimuata. Šentäh Jumala ei häpie šitä, jotta Häntä kučutah heijän Jumalakši. Onhan Hiän heitä varoin jo varuštan valmehen linnanki.
17 Jumala tahto nähä, tottelouko Aprahami Häntä, ta šentäh käški Aprahamin tuuvva uhriksi poikah Issakan. Uško šai Aprahamin tottelomah, ta niin hiän oli valmis uhruamah ainuon pojan, vaikka oli jo šuanun lupaukšet jälkiläisistä.
18 Hänellä niätšen oli šanottu jotta: «Issakan jälkiläisie šanotah šiun lapšiksi».
19 Aprahami tuumaičči, jotta Jumala voit noššattua kuollehenki. Šentäh hiän šaiki pojan jälelläh, kuollehista noušomisen einušmerkkinä.
20 Šentäh kun Issakka uško, niin tulija aika mieleššä hiän plahoslovi omat pojat Juakon ta Isavan.
21 Šentäh kun Juakko uško, niin hiän kuoloman iellä plahoslovi Joosefin molommat pojat ta moliutu šauvah nojaten.
22 Šentäh kun Joosefi uško, niin hiän kuoloman läheteššä pakasi šiitä, jotta Israelin kanša lähtöy myöhemmin Jegiptistä. Hiän šano, mitä hänen luilla pitäy šilloin ruatua.
23 Uško šai Moissein vanhemmat pitämäh poikua peitošša kolme kuukautta šyntymän jälkeh. Lapši oli heijän šilmissä hyvin kaunis, eikä hyö varattu faraonin käškyö, jotta pitäy tappua israelilaisien poikalapšet.
24 Faraonin tytär otti Moissein pojakšeh. No šentäh kun Moissei uško, niin hiän ruavahakši tultuo ei tahton, jotta häntä kučuttais faraonin tyttären pojakši.
25 Moisseista oli parempi käršie muokkie yheššä Jumalan rahvahan kera, kuin šuaha riähäštä lyhytaikaista iluo.
26 Hiän niät piti Hristossan tähen tulijua huikieta šuurempana pohasvuona kuin koko Jegiptin uartehie, šentäh kun näki tulijan palkinnon.
27 Ušon vuokši Moissei läksi Jegiptistä faraonin vihua varajamatta. Hiän niin kuin ois nähnyn Näkymättömän, ta šentäh pisy lujana.
28 Šentäh kun hiän uško, hiän ennein Israelin rahvahan Jegiptistä lähtyö pani alkuh Äijänpäivän vieton. Hiän käški heijän voitua verellä ovipielet, jotta anheli, kumpani tuli tappamah jegiptiläisien perehien enšimmäiset lapšet, ei koškis israelilaisien lapših.
29 Ušon voimalla israelilaiset kulettih Ruškien meren yli niin kuin kuivua muata pitin, ka šamua yrittyässä jegiptiläiset upottih.
30 Ušon voimašta šorruttih Jerihonin linnanšeinät, konša Israelin rahvaš oli kiertän niijen ympäri šeiččemen päivyä.
31 Šentäh kun huoranaini Raava uško, hiän otti hyvinä vierahina vaštah israelilaiset tiijuštelijat [ta neuvo heitä pakenomah linnašta toista tietä]. Näin hiän pelaštu kuolomašta yheššä tottelomattomien kera.
32 Mitäpä täh vielä lisyäsin? Miulta loppuis aika, kun rupiesin šanelomah Keteonista, Varakista, Samsonista ta Jeffašta, Tuavitašta, Samuilista ta [toisista] Jumalan viessintuojista.
33 Ušon voimalla hyö voitettih valtakuntie. Ušon voimalla hyö ruattih šitä, mitä Jumala tahto, ta šuatih, mitä Jumala oli luvannun. Hyö typettih leijonoilta turpa,
34 šammutettih roihuva tuli ta puattih miekan lyöntijä. Hyö oltih heikkoja, ka voimissuttih. Heistä tuli väkövie šoturija, hyö ajettih pois vihollisen šotajoukot.
35 Eryähät naiset šuatih kuollehet omahiset elävinä jälelläh. Monie kivutettih kuolomah šuate. Hyö ei otettu vaštah heilä tarittuo piäšentyä, šentäh kun tahottih kuollehista nouštuo piäššä parempah elämäh kuin heijän muokkuajat.
36 Toisie ivual'tih ta ruoškittih, pantih vieläi rautoih ta tyrmäh.
37 Heitä kivitettih kuolijiksi, heitä šahattih kahtie, kivutettih, šurmattih miekalla iskien. Hyö jouvuttih kulekšimah lampahan- ta kosannahkat vuatteina, hyö käršittih puutetta, heitä ahissettih ta piekšettih.
38 Hyö oltih liijan hyvie täh muailmah, ta niin heijän piti kulekšie tyhjäššä muašša ta vuaroilla, elyä kallivokoloissa ta muakuopissa.
39 Kaikista näistä ihmisistä on heijän ušon tähen annettu Pyhissä Kirjutukšissa hyvä tovissuš. No šitä, min Jumala on luvannun, hyö ei vielä šuatu.
40 Jumala niät kun on varuštan meitä varoin vielä parempua, ta tahto, jotta šitä parempua hyö ei šuaha ilmain meitä.
1 No kun kerran miän ympärillä on tämmöni pilvi tovistajie, heittäkkä pois kaikki, mi meitä painau, ta riähkä, mi meih on lujah tarttun. Juoška loppuh šuate še kilpa, mi on miän ieššä.
2 Kaččokka vain Iisussah, miän ušon alkuhpanijah ta šen täyvellisekši luatijah. Tulijan ilon tähen Hiän ei välittän häpieštä, kun kešti rissillä muokat, ta nyt Hiän istuu Jumalan valtaistumen oikiella puolella.
3 Ajatelkua Häntä, kumpani kešti, konša riähkähiset Häntä vihattih, jotta työ että rupieis varajamah ettäkä antais periksi.
4 Työ että ole vielä verissäpäin šotin riähkyä vaštah.
5 Työ oletta unohtan tämän Pyhien Kirjutukšien šanan, mi opaštau teitä kuin tuatto omie poikieh:
– Poikani, elä vähekšy Hospotin kuritušta,
elä anna mieleš pahottuo,
konša Hiän opaštau šilma.
6 Niätšen ketä Hospoti armaštau, šitä Hiän kurittau,
Hiän lyöy jokahista, kenet pojakšeh ottau.
7 Keštäkkyä, kun Jumala kurittau teitä: Hiän pitäy teitä omina poikinah. Onko šemmoista poikua, kumpaista tuatto ei kurittais?
8 A kun teitä ei kuritettane, niin kuin kaikkie muita, niin työ oletta jalkalapšet, että omat lapšet.
9 Konša mualliset tuatot kuritettih meitä, myö emmä ruohtin panna vaštah. Vielä šitäki enämmän miän pitäy taipuo taivahaisen Tuaton tahtoh, šentäh kun še antau meilä elämän.
10 Miän tuatot kuritettih meitä vain lyhyttä aikua varoin ta niin kuin heistä näytti hyvältä. Ka Jumalan kurituš on meilä tovellisekši hyövykši: še šuau miät pyhiksi, niin kuin Hiän on pyhä.
11 Kurituš, konša šitä annetah, ei tunnu iloselta vain ikävältä. Kuitenki šen kautti opaššetut šuahah lopulta palkakši rauha ta ruvetah täyttämäh Jumalan tahtuo.
12 Voimistukkah šentäh tiän vaipunehet kiät ta voimattomat polvet!
13 Kaččokkua, jotta kävelettä šuorie teitä, jotta rampa jalka ei mänis tiloiltah, vain rutto parenis.
14 Kuotelkua elyä niin, jotta teilä ois rauha kaikkien kera. Eläkkyä Jumalan mielen mukaista pyhyä elämyä, šentäh kun ilmain šitä kenkänä ei niä Hospotie.
15 Pitäkkyä huoli šiitä, jotta yksikänä teistä ei kavottais Jumalan armuo ta jotta mikänä pahan karkie juuri ei piäsis kašvamah teissä eikä tuomah vahinkuo. Niätšen šemmoni voipi myrkyttyä monie.
16 Kaččokkua, jotta tiän joukošša ei ois ketänä huorissakävijyä tahi jumalatointa, šemmoista kuin Isava. Yheštä rokkastaučašta hiän möi tuaton plahoslovenjan, mi enšipoikana kuulu hänellä.
17 Työ tiijättä, jotta kun hiän myöhemmin tahto šuaha ičelläh plahoslovenjan, hiän ei šuanun šitä. Hiän ei voinun muuttua tuaton mieltä, vaikka itkien šitä aneli.
18 Että työ tullun tulta roihuvan vuaran luo, šemmosen, kumpaista voipi käsin košettua, niin kuin Israelin rahvaš tuli Moissein juohattamana Sinain vuaran luo. Šielä oli mušta pilvi, pimie ta myrškytuuli.
19 Šielä kuulu torventoitotuš ta Jumalan iäni. Šen iänen kuulijat molittih, jotta heijän ei tarviččis kuulla enämpyä.
20 Hyö ei keššetty tätä käškyö: «Jokahini, vaikka villisvieri, ken košettau vuarua, pitäy kivittyä kuolijakši tahi nuolella tappua».
21 Še oli niin kauhie kačottava, jotta Moisseiki šano: «Mie varajan ta vapisen».
22 Että työ tuon tulisen vuaran luo tullun, työ tulija Siijonin vuaran luo, elävän Jumalan linnan, taivahaisen Jerusalimin luo. Tiän ieššä on muštanah anhelija.
23 Ta on pruasniekkua viettävä uškojakunta, Jumalan enšimmäiset lapšet, kumpasien nimet ollah taivahan kirjašša. Šielä on Jumala, kaikkien Sut'ja, šielä ollah täyvellisekši tullehet Jumalan omat.
24 Šielä on Iisussa, Uuvven Šopimukšen Puolistaja ta šielä on Vihmontaveri, kumpani pakajau parempua, ei kuču koštamah niin kuin Avelin veri.
25 Kaččokkua, jotta työ että kiänny pois Häneštä, ken pakajau! Kun tuatot Sinain vuaran luona ei kuunneltu Jumalua, konša Hiän ilmotti oman tahon muan piällä, hyö ei voitu šiäštyö kuritukšešta. Vielä pahemmin käyt meilä, kun kiäntynemmä pois Häneštä, ken pakajau meilä taivahašta.
26 Šilloin Hänen iäni pani muan tärisömäh, a nyt Hiän on luvannun jotta:
– Vielä viimesen kerran Mie panen muan täräjämäh,
enkä yksistäh muata, kun taivahan niise.
27 Šanat «vielä viimesen kerran» tarkotetah šitä, jotta kaikki luajittu liikahtau ta šiirtyy tiloiltah, jotta še, mi ei liikaha, pisyis paikallah.
28 Myö šuamma valtakunnan, mi ei liikaha. Olka šentäh kiitollisie, kiittäkkä Jumalua ta sluušikka Hänellä Hänen tahon mukasešti, kunnivoittuan ta varaten,
29 šentäh kun miän Jumala on kuin tuhkakši polttava tuli.
1 Olkua keškenäh kuin vellet, tykäkkyä toini toista.
2 Olkua aina valmehet vaštuamah vierahie, šentäh kun eryähät yöšijua antuas's'a on otettu oman katon alla anhelija, iče šitä tietämättä.
3 Muistakkua vankija, niin kuin oisija iče rauvoissa hiän kera. Muistakkua kivutettuja, tuntouhan tiänki runko kivun.
4 Pitäkkyä parikuntaelämä kaikin puolin kunnivošša. Pisykkäh parikunnan yhtehini makuušija riähäštä puhtahana, šentäh kun Jumala suutiu huorineläjät ta vierahan naisen kera makuajat.
5 Elkyä juoškua rahan peräh, kun tyytykkyä šiih, mitä teilä on. Jumala Iče šano:
– Mie en šilma jätä,
en konšana šilma hylkyä.
6 Šentäh myö voimma rohkiešti šanuo:
– Hospoti on miun auttaja,
šentäh mie en varaja.
Mitäpä ihmini vois miula ruatua?
7 Muistakkua omie johtajie, niitä, ket šaneltih teilä Jumalan šanua. Pitäkkyä mieleššä, mitein hyö elettih, ta ottakkua heijän uško ičellänä malliksi.
8 Iisussa Hristossa on šama eklein, tänäpiänä ta ilmasen ijän.
9 Elkyä antakkua kaikenmoisien vierahien opaššukšien vetyä iččienä viäräh. Miän šytämie pitäy lujittua armolla eikä ruuvvilla, kumpasista kenkänä ei ole hyötyn.
10 Meilä on šemmoni alttari, kumpasella pantuja uhrija Vanhan Šopimukšen pappiloilla ei ole valtua šyyvvä.
11 Työhän tiijättä, jotta konša ylipappi riähkien šovittamisekši viey kaikistapyhimpäh elukkojen vertä, niin niijen elukkojen runkot poltetah linnan ulkopuolella.
12 Šentäh Iisussa niise kärši ta kuoli linnanveräjän ulkopuolella, jotta omalla Verellä pyhittyä rahvaš.
13 Niin jotta lähtekkä myö ihmisien joukošta Hänen luo ta kantakka šitä häpietä, mitä Hiän kanto.
14 Tiälä meilä ei ole ikuhista linnua, vain myö vuotamma ta ikävöičemmä šitä linnua, mi tulou.
15 Olka myö šentäh Iisussan kautti aina tuomašša Jumalalla uhriksi kiitoššanoja, šemmosie šanoja miän huulilta, mit kiitetäh Hänen nimie.
16 Šamoin muistakkua ruatua hyvyä ta antua omašta, šentäh kun šemmoset uhrit ollah Jumalalla mieleh.
17 Totelkua omie johtajie, taipukkua heijän tahtoh. Hyö vaipumatta huolehitah teistä, šentäh kun heijän pitäy vaššata teistä Jumalan ieššä. Anna hyö šuahah ruatua omua työtä hyvillä mielin, ei ohkuallen; še niätšen ois teilä vahinkokši.
18 Moliutukkua miän puolešta. Olemma varmoja šiitä, jotta miän omahenki on puhaš, šentäh kun tahomma elyä kaikin puolin oikein.
19 Varšinki šen puolešta tahtosin tiän moliutuvan, jotta rutompah piäsisin jälelläh tiän luo.
20 Rauhan Jumala nošti kuollehista miän Hospotin Iisussan Hristossan, lampahien šuuren Paimenen, kumpani omalla Verelläh lujitti ilmasenikusen Šopimukšen.
21 Molin, jotta Jumala varuštais tiät kaikella hyvällä, niin jotta voisija täyttyä Hänen tahon. Šen, mi on Hänellä mieleh, Hiän Iče luatikkah teissä, Iisussan Hristossan kautti. Hänellä kuuluu kunnivo aina ta ilmasen ijän! Amin.
22 Vellet, molin teitä, ottakkua käršivällisešti vaštah nämä opaššukšet. Miehän kirjutin aivan lyhyöšti.
23 Šen tahon vielä šanuo teilä, jotta miän velli Timofei piäsi tyrmäštä. Kun hiän tullou ajoissa, otan hänet matkah tiän luo.
24 Tervehtikkyä kaikkie tiän johtajie, tervehtikkyä kaikkie pyhie. Italijašta kotosin olijat vellet työnnetäh teilä tervehyisie.
25 Jumalan armuo teilä kaikilla! Amin.