1 Mie Puavila, Jumalan tahošta Hristossan Iisussan apostoli, ta lisäkši vielä velli Timofei tervehimmä Korinfissa olijua Jumalan uškojakuntua ta kaikkie pyhie koko Ahaijašša.
2 Jumalan, miän Tuaton, ta Hospotin Iisussan Hristossan armo ta rauha olkah tiän kera.
3 Kiitetty olkah miän Hospotin Iisussan Hristossan Jumala ta Tuatto. Hiän on Tuatto, kumpani armahtau, ta Jumala, kumpani kaikešša rohkistau meitä!
4 Kaikissa miän ahissukšissa Hiän rohkistau meitä. Šiitä Hänen antamalla voimalla myöki šuatamma rohkistua toisie, ket on jouvuttu monih ahissukših.
5 Mitä enämmän myö käršimmä šamoja muokkie kuin Hristossa, šitä enämmän Hiän meitä rohkistau.
6 Kun meilä ollou ahissušta, työ šuatta šiitä rohkissušta ta še koituu teilä pelaššukšekši. Še auttau teitä keštämäh šamanmoisie ahissukšie, mitä meiläki on.
7 Myö lujašti ušomma šiih, jotta työ keššättä. Kun meitä rohkissetah, še rohkistau teitä ta koituu teilä pelaššukšekši. Myö tiijämmä, jotta niin kuin työ šuatta oman ošan muokista, šamoin šuatta oman ošan avušta.
8 Tiän on hyvä tietyä, vellet, mimmosissa muokissa myö olima Aasijan muakunnašša. Joutuma niin jykeih ta meitä väkövämpih vaikevukših, jotta emmäi uškon, jotta jiämmä henkih.
9 Meistä tuntu, jotta olemma jo kuolomah suutittuja. Tämä kaikki oli šentäh, jotta emmä luottais iččehenä vain Jumalah, kumpani kuollehetki noššattau.
10 Varmašta kuolomašta Hiän pelašti miät ta iellähki pelaštau. Myö ušomma, jotta Hiän miät pelaštau,
11 kun työki autatta meitä tiän malittuloilla. Šilloin monet kiitetäh Jumalua šiitä, mitein hyvä Hiän on ollun meilä.
12 Myö olemma ylpiet šiitä, jotta koko muailmašša, šemmiten tiän luona ollešša, myö olemma elän oikein ta puhtahašti, juštih niin kuin Jumala tahtou. Tämän tovistau niise miän omahenki. Meitä on juohattan Jumalan armo, ei muallini viisahuš.
13 Miän kirjasissa ei ole mitänä muuta kuin vain šitä, mitä työ niistä voitta lukie ta malttua. Toivon, jotta työ opaššutta malttamah kaiken loppuh šuate,
14 niin kuin jo kutamitäi maltattaki. Šiitä työ Hospotin Iisussan Hristossan tulentapäivänä voitta olla ylpeitä meistä ta myö teistä.
15 Luotan teih niin lujašti, jotta piätin tulla enšin tiän luo, jotta teilä kahičči ois ilo olla miun kera.
16 Mie niätšen meinasin matata tiän kautti Makedonijah ta šieltä tuaš tulla jälelläh tiän luo. Šiitä työ oisija šuorittan miut lähtömäh Juutijah.
17 Ei šuinki tämä miun meininki ollun mikänä äkkinäini ajatuš? Vain ollahko miun hommat niin kuin ihmisien ainaški? Šanonko mie: «No, no», kun tarkotan: «Ei, ei»?
18 Jumala voit tovistua, jotta en ole konšana šanon teilä šekä: «No», jotta: «Ei».
19 Vet Iisussa Hristossa, Jumalan Poika, kumpasešta mie, Siluani ta Timofei olemma teilä šanellun, ei ollun šekä «no» jotta «ei». Häneššä oli vain «no».
20 Jumalan lupaukšet, kuin äijän niitä ollouki, tullah tovekši Häneššä. Šentäh myöki šanomma Hänen nimeššä Jumalan kunnivokši: «Amin».
21 Jumala Iče yhistäy miät ta tiät Hristossah, Voijeltuh. Ta Hiän on miätki voijellun:
22 Hiän merkičči miät omalla pečatilla ta anto miän šytämih Pyhän Henken merkiksi šiitä, jotta myö olemma Hänen.
23 Kučun Jumalan tovistajakši ta pošiuvun oman henkeni kautti, jotta mie eissin matkuani Korinfih vain šentäh, kun tahoin šiäštyä teitä.
24 Myö emmä taho isännöijä tiän uškuo, myö vain tahomma auttua teitä, jotta šaisija šuuremman ilon. Uškohan teilä on luja.
1 Niin jotta piätin olla tulomatta tiän luokši, jotta tuaš en pahottais tiän mieltä.
2 Kun mie pahottanen tiän mielen, niin miteinpä mie iče voisin olla iloni? Šilloinhan työ pahan mielen painamina että vois noštua miun mieltä.
3 Juuri šentäh kirjutinki teilä, jotta šinne tultuo en pahottais mieltäni niijen takie, kenen pitäis olla miula ilokši. Mie kun lujašti luotin šiih, jotta miun ilo on kaikkien tiän ilo niise.
4 Kirjutin teilä šuurešša tušašša, šytän kipienä ta kyynälet šilmissä. En kirjuttan šentäh, jotta pahottaisin tiän mieltä, vain jotta tietäsijä, mitein šuurešti tykkyän teitä.
5 Še mieš, kumpani toi pahua mieltä, ei ole tuonun šitä yksistäh miula vain teilä kaikilla – ainaki muutomilla teistä, en nyt taho liijotella.
6 Hänellä riittäy šiitä kuritukšešta, min monet teistä hänellä jo annettih.
7 Nyt ois parempi, kun työ prostisija ta rohkistaisija häntä, jotta hänen šuru ei kävis šuuremmakši, mitä hiän voit keštyä.
8 Šentäh molin teitä: näyttäkkyä tuaš hänellä, jotta tykkyättä häntä.
9 Mie kirjutin teilä, jotta šaisin tietyä, mimmosie työ oletta. Tahoin nähä, tottelettako työ milma kaikešša.
10 Ketä työ prostitta, šitä mieki prostin. Ta mitä olen prostin – kun lienöy mitä prostittavua ollun – šen prostin tiän tähen Hristossan ieššä.
11 Tämän ruan šentäh, jotta šaatana ei piäsis meitä voittamah. Hänen ilkiet hommat myö hyvin tiijämmä.
12 Konša mie tulin Troadah šanelomah Hristossan Hyvyä Viestie, niin šielä Hospoti avasi miula veräjän ruatoh.
13 Mie en kuiteski šuanun henkeššäni rauhua, kun en löytän šielä Tiitta-vellie, ta niin prostiuvuin uškojakunnan kera ta läksin Makedonijah.
14 No kiitoš Jumalalla! Hiän aina kulettau meitä Hristossan voittoparaatissa ta miän kautti levittäy joka paikašša tietuo Hristossašta niin kuin hyvyä hajuo.
15 Myö olemma Hristossan hyvä haju, mi noušou Jumalan eteh. Tämä haju tunnetah ne, ket pelaššutah, ta ne, ket jouvutah uatuh.
16 Jälkimmäisillä še on kuoloman haju, kumpani tuou kuoloman. Noilla toisilla še on elämän haju, kumpani tuou elämän. Ka kenpä še tämmöseh ruatoh kelpuau?
17 Myö še ainaški emmä ole šemmosie niin kuin monet muut, ket käyväh kauppua Jumalan šanalla. Myö šanelemma šitä puhtahalla šytämellä šemmosena, mimmosena še tuli Jumalalta. Ruamma tätä ruatuo Hristossan voimalla Jumalan šilmien ieššä.
1 Näyttäykö tämä šiltä, jotta myö rupesima tuaš kehumah iččienä? Pitäykö miän tulla tiän luokši kehumakirjasien kera? Tahi annattako työ meiläki, niin kuin erähillä muilla, kehumakirjasie ielläh vietäväkši?
2 Työ iče oletta miän kehumakirjani. Še on kirjutettu miän šytämih kaikkien ihmisien nähtäväkši ta luvettavakši.
3 Teistä näkyy, jotta työ oletta Hristossan kirjani, kumpasen kirjuttamisen Hiän anto miän ruavokši. Tämä kirjani ei ole kirjutettu černilällä vain elävän Jumalan Henkellä, ei kivipliittoih kun ihmisšytämih.
4 Myö pakajamma näin, šentäh kun lujašti luotamma Jumalah Hristossan vuokši.
5 En tarkota, jotta meilä ičellänä ois neruo ajatella mitänä omin päin, mitänä, mi ois meistä ičeštä lähtösin. Miän nero on šuatu Jumalalta.
6 Hiän še luati miät pätijiksi ruatamah Uuvven Šopimukšen hyväkši, kumpasen Hiän luati ihmisien kera. Šen Šopimukšen pohjana ei ole kirjutettu Sakona vain Pyhä Henki. Niät kun kirjutettu Sakona tuou kuoloman, a Henki antau elämän.
7 Kivipliittoih kaiverrettu Sakona tuli šemmosen jumalallisen valon kera, jotta Moissein näkö loisti tuota valuo, konša hiän šai ne kivipliitat. Konša Moissei tuli kivipliittojen kera israelilaisien luo, hyö ei voitu kaččuo häntä šilmih, vaikka še hänen nävön valo oli jo katomašša. Kun kerran jo kuolomua tuoja Sakona loisti jumalallista valuo,
8 niin mitein šuurempua valuo loistau elämyä antaja Henki?
9 Kun kerran Sakona, mi suutiu kuolomah, tuli jumalallisen valon kera, niin eikö äijyä šuuremman valon kera tule Hyvä Viesti, mi šuau miät Jumalalla kelpuaviksi.
10 Še valo on niin šuuri, jotta šen rinnalla himmenöy še, mi ennein loisti kirkkahašti.
11 Kun kerran jo Vanha Šopimuš, mi katou, loistau jumalallista valuo, niin mitein äijyä kirkkahamman valon kera tulou Uuši Šopimuš, mi pisyy ilmasen ijän!
12 Kun meilä on tämmöni toivo, myö voimma olla aivan rohkiet.
13 Miän ei tarviče olla niin kuin Moissei, kumpani pani šilmilläh peittien, jotta israelilaiset ei nähtäis, mitein niijen loisto katou.
14 Israelilaisien mielet niin kuin ois šokaistu. Šama peite pisyy heijän šilmillä vielä tänäpiänäki, konša hyö luvetah Vanhan Šopimukšen kirjutukšie, šentäh kun vašta Hristossa ottau pois šen peittien.
15 Nytki vielä Moissein Sakonua lukiessa heijän šytämen piällä on peite.
16 Ka konša heijän šytän kiäntyy Hospotin puoleh, peite otetah pois.
17 Hospoti on Henki, ta missä Hospotin Henki on, šielä ihmisellä on oma valta.
18 Myö kaikin, ket šilmie peittelömättä kaččelemma niin kuin peilistä Hospotin jumalallista valuo, rupiemma ičeki aina vain enämmän loistamah šitä valuo. Tämän šuau aikah Hospoti, Hiän, kumpani on Henki.
1 Kun meilä Jumalan armošta on tämmöni ruato, myö emmä anna periksi.
2 Myö pisymmä loittuona kaikešta häpielliseštä, mitä tarviččis peittyä. Myö emmä valehtele emmäkä viäristele Jumalan šanua. Myö levitämmä Hyvän Viessin tosišanomua. Šiitä jokahini piättäkkäh Jumalan ieššä, mimmosie myö olemma.
3 Kun miän šaneloma Hyvä Viesti ollou peitošša, še on peitošša niiltä, ket jouvutah uatuh.
4 Pakajan niistä, ket ei ušota. Tämän muailman jumala šokasi heijän jären, niin jotta hyö ei nähtäis Hristossan Hyvän Viessin jumalallista valuo, Hristossan, kumpani on näkymättömän Jumalan kuva.
5 Emmähän myö šanele meistä ičeštänä, kun Iisussašta Hristossašta. Iisussa on Hospoti, ta Hiän työnsi miät teilä avukši.
6 Jumala, kumpani šano: «Tulkah pimieh valo», anto valon miän šytämih. Näin myö opaššumma tuntomah Jumalan valon, mi heijaštuu Iisussan Hristossan nävöštä.
7 Tämä uarreh on meissä kuin šaviašteissa. Šiitä näkyy, jotta tuo šuuri voima on Jumalašta eikä meistä ičeštänä.
8 Meitä kaikin tavoin ahissetah, vain ei ole voitu ajua čuppuh. Toičči emmä tiijä mitäi ruatua, vain toivuo emmä ole kavottan.
9 Meitä ajellah, vain Jumala ei ole jättän meitä. Meitä tallotah muah, ka henkissä olemma.
10 Myö aina kannamma omašša runkošša Hospotin Iisussan šurmua, jotta Iisussan elämä niise tulis miän runkošša näkyvih.
11 Kuni elämmä, myö aina kačomma kuolomua šilmäštä šilmäh Iisussan takie, jotta Iisussan elämä niise tulis näkyvih miän kuolovaisešša runkošša.
12 Näin myö šojimma kuoloman kera, jotta työ šaisija elämän.
13 Meilä on šama ušon Henki, kumpasešta Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Mie ušon, ta šentäh pakajan». Myöki pakajamma, šentäh kun ušomma.
14 Myö tiijämmä, jotta Jumala, kumpani noššatti kuollehista Hospotin Iisussan, noššattau Iisussan tullešša miätki ta panou miät yheššä tiän kera šilmieh eteh.
15 Kaikki tämä tapahtuu tiän vuokši. Kun aina vain enämmän ihmisie tulou tuntomah Jumalan armon, niin Häntä passipoitetah ta kunnivoitetah aina vain enämmän.
16 Šentäh myö pisymmä lujina. Ta vaikka myö piältä päin kaččuon vanhenemma, niin šiämeštä myö uuvvissumma päivä päivältä.
17 Miän ahissukšet ta muokat, niin pienet ta lyhytaikaset, tuuvvah meilä miärättömän šuuren ta ilmasenikusen jumalallisen valon.
18 Myö emmä kačo näkyväh, vain näkymättömäh, šentäh kun näkyvä keštäy vain vähän aikua, a näkymätöin on ilmasenikuista.
1 Myö tiijämmä, jotta konša tämä miän muallini koti, tämä miän runko, muuttuu muakši, Jumalalla on taivahissa meitä varoin ilmasenikuni koti, kumpaista ei ole ihmiskäsin noššettu.
2 Täššä runkošša ollešša myö ohkamma. Miän niin himottais šuoriutuo taivahaiseh runkoh,
3 vet konša šuoriuvumma šiih, emmä jiä alaččomiksi.
4 Myö, kumpaset vielä elämmä täššä runkošša, ohkamma jykietä takkua kantuas's'a. Myö emmä tahtois jakšautuo täštä runkošta, vain tahtosima šuoriutuo uuteh runkoh, niin jotta elämä nielasis tämän kuolovaisen runkon.
5 Juuri tätä vaššen Jumala luati miät, ta merkiksi šiitä Hiän anto meilä oman Henkeh.
6 Šentäh olemma aina rohkiella mielellä. Myö tiijämmä, jotta kuni tämä runko on meilä kotina, emmä ole Hospotin luona.
7 Myöhän elämmä ušon varašša emmäkä šen, mitä šilmin niämmä.
8 Myö olemma rohkiella mielellä, vaikkai tahtosima jättyä tämän runkon ta piäššä kotih Hospotin luo.
9 Šentäh staraičemma olla Hänellä mieltä myöte, ollemmako šiitä jo perillä Hänen luona tahi vielä tiälä.
10 Miän kaikkien pitäy tulla Hristossan suutun eteh. Šiinä suutušša jokahini šuau šen mukah, mitä täššä runkošša olleššah ruatau, hyvyä tahi pahua.
11 Nyt kun myö tiijämmä, mitä merkiččöy varata Hospotie, niin reistuamma kiäntyä ihmisie Hänen puoleh. Jumala kaččuot näköy, mimmosie myö olemma, ta toivon, jotta työ niise omašša šiämeššä niättä šen.
12 Tuaško myö rupesima kehumah iččienä tiän ieššä? Emmä! Tahomma vain, jotta työ voisija olla ylpeinä meistä. Šiitä teilä ois mitä vaššata niillä, ket kehutah iččieh šillä, mi näkyy piältä päin, eikä šillä, mi on šytämeššä.
13 Kun maltti ollou lähten meistä, ka še on Jumalan tähen. Kun ollemma täyveššä maltissa, še on tiän tähen,
14 šentäh kun Hristossan tykkyämini halliččou meitä. Myö niät tuumimma näin: kun yksi on kuollun kaikkien puolešta, niin kaikin on kuoltu.
15 Hristossa kuoli kaikkien puolešta, jotta ne, ket eletäh, ei elettäis enämpi iččieh varoin, vain Häntä varoin, ken kuoli ta nousi kuollehista heijän tähen.
16 Šentäh emmä enämpi suuti ketänä yksistäh šen mukah, mitä häneštä näkyy piältä päin. Vaikka lienemmäki tunten Hristossan ennein vain tavallisena ihmisenä, nyt enämpi emmä tunne Häntä vain šemmosena.
17 Jokahini, ken on Hristossašša, on uuši ihmini. Vanha kato, ta šen tilah tuli uuši!
18 Kaiken tämän šai aikah Jumala, kumpani Iisussan Hristossan kautti luati šovinnon miän kera. Ta Hiän anto meilä ruavokši levittyä viestie täštä šovinnošta.
19 Jumala Iče luati Hristossan kautti šovinnon muailman kera eikä pannun ihmisillä vijakši heijän pahoja ruatoja. Šanoman täštä šovinnošta Hiän anto miän tiijotettavakši.
20 Niin jotta Hristossa on miät työntän täh ruatoh, ta Jumala pakajau teilä miän kautti. Molimma Hristossan nimeššä: antakkua luatie šovinto iččenä ta Jumalan välillä.
21 Hristossa oli riähätöin, ka Jumala šiirti Häneh kaikki miän riähät, jotta meistä tulis Häneššä Jumalalla kelpuavie.
1 Myö olemma Jumalan ruatotovarissat ta molimma teitä: ottakkua Jumalan armo vaštah niin, jotta še ei jäis tyhjäkši.
2 Hiänhän šanou:
– Oikieh aikah Mie kuulin šilma,
pelaššukšen päivänä autoin šilma.
Kačo, nyt on oikie aika! Kačo, nyt on pelaššukšen päivä!
3 Myö elämmä kaikkien kera niin, jotta miän ruatuo ei moitittais.
4 Kaikella keinoin näytämmä, jotta olemma Jumalan käškyläisie. Myö šitkiešti keššämmä muokat, vaivat ta ahissukšet,
5 piekšämiset, tyrmäššä olot, ihmisjoukkojen elämöinnit, jykien ruavon, unettomat yöt ta pyhittämisen.
6 Miän mieli on puhaš, meilä on tietuo, myö olemma käršivällisie ta hyväšanasie. Meilä on Pyhä Henki ta myö puhtahin šytämin tykkyämmä toini toista.
7 Meilä on tositieto ta meissä näkyy Jumalan väki. Oikie elämä on meilä miekkana oikiešša kiäššä ta šuojarautana vašemešša.
8 Meitä kunnivoitetah ta pahekšitah, meistä paissah pahua ta meitä kiitetäh. Meitä pietäh valehtelijina, ka myö pakajamma totta.
9 Meitä niin kuin ei tiijettäis, ka kuitenki miät tunnetah hyvin. Myö kävelemmä kuoloman terällä, ka kuitenki olemma henkissä.
10 Meilä on murehta, ka myö olemma aina iloset. Olemma köyhie, ka miän kautti monet pohatutah. Meilä ei ole mitänä, ka kaikki on miän.
11 Korinfilaiset, myö pakajamma teilä šuorah, miän šytämet on avauvuttu teilä.
12 Šielä on teilä tilua, vain tiän šytämissä on ahašta.
13 Ruatakkua työ meilä niin kuin myö teilä – pakajan teilä kuin omilla lapšillani – työ niise avakkua meilä omat šytämet!
14 Elkyä mänkyä šamoih aisoih niijen kera, ket ei ušota. Mitä yhtehistä on oikiella ta viärällä? Mitä yhtehistä on valolla ta pimiellä?
15 Voijahko Hristossa ta Veliar* olla yhtä mieltä? Tahi mi vois yhistyä uškojan šemmoseh, ken ei ušo?
16 Mitein valehjumalien kuvat paššattais Jumalan pyhäkotih? Työhän oletta elävän Jumalan pyhäkoti, niin kuin Jumala on šanon:
– Mie rupien elämäh heissä
ta kävelen heijän kešeššä.
Miušta tulou heijän Jumala
ta heistä Miun rahvaš.
17 Šentäh Hospoti šanou näin:
– Lähtekkyä pois heijän joukošta
ta erokkua heistä.
Pisykkyä loitompana kaikešta pakanašta,
niin Mie otan tiät luokšeni.
18 Miušta tulou tiän Tuatto,
ta teistä Miun poikie ta tyttärie.
Näin šanou Hospoti, kumpani on Kaikenvaltani.
1 Armahat vellet! Kun kerran olemma šuanun tämmöset lupaukšet, niin miän pitäy puhistautuo kaikešta, mi pakanoittau runkon ta henken. Jumalua varaten miän pitäy pyhittyä oma elämä kokonah Hänellä.
2 Antakkua meilä šijua tiän šytämeššä! Myö emmä ole ruatan kellänä viäryttä, emmä ole tuonun kellänä vahinkuo emmäkä elän nikenen varoilla.
3 Tätä en šano teitä suutiekšeni. Miehän jo aikasempah šanoin, jotta teilä on šija miän šytämeššä, niin jotta tahomma tiän kera elyä ta tiän kera kuolla.
4 Teilä voin paissa aivan šuorah, ta on äijän, mistä voin teitä kehuo. Olen šuanun ylen äijän rohkissušta, ta kaiken ahissukšen kešeššä olen hirvien iloni.
5 Makedonijah tultuo emmä šuanun ni vähäistä rauhua. Oli kaikenmoista ahissušta, ympärillä riitoja, šiämeššä varajamista.
6 Ka Jumala, kumpani rohkistau allapäin olijie, nošti miän mieltä Tiitan tulolla.
7 Hänen tulon lisäkši miän mieltä nošti še, jotta työ olija rohkistan häntä. Hiän pakasi, mitein työ ikävöičettä milma, mitein nyt oletta murehissa ta mitein palavašti puolissatta milma. Še ihaššutti milma vielä enämmän.
8 Vaikka miun kirjani šatatti teitä, en ole šiitä pahoillani. A kun lienenki ollun pahoillani, konša nävin mitein še šatatti tiän mieltä vähäkši aikua,
9 niin nyt olen iloni. No en ole iloni šentäh, kun tiän mieli pahottu, vain šentäh, kun še mielipaha šai tiät muuttamah mieltä. Tiän mielipaha oli Jumalan mielen mukani, šentäh miän kirjasešta ei ollun teilä mitänä vahinkuo.
10 Niätšen Jumalan mielen mukaini mielipaha šuau ihmisen kiäntymäh riähistäh Häneh päin, ta niin še tuou pelaššukšen, eikä šiitä mielipahašta tarviče olla pahoillah. A muallini mielipaha tuou kuoloman.
11 Niättähän iče, mitä kaikkie tuo Jumalan mielen mukaini mielipaha on šuanun teissä aikah. Še šai tiät staraimah, puolistautumah, šiäntymäh ta varajamah, ikävöimäh meitä ta innoštumah. Še noššatti teissä himon kurittua šitä mieštä, kumpani eli šiivottomašti. Kaikin puolin työ oletta näyttän, jotta täššä as's'ašša oletta vijattomie.
12 Mie en kirjuttan tuota kirjaista teilä šen šiivottomašti elänyön takie tahi häneštä käršinyön takie. Kirjutin šen šentäh, jotta teilä ičellänä Jumalan ieššä kävis šelväkši, mitein palavašti myö olemma tiän puolella.
13 Kaikki tämä nošti miän mieltä. Ka vielä enämmän miän mieltä nošti Tiitan ilo šiitä, jotta työ rauhottija hänen henken.
14 Mie en joutun häpiemäh šitä, jotta olin kehun teitä hänellä. Niin kuin kaikki, mistä pakasin teilä, on totta, šamoin on totta šeki, mistä kehuin teitä Tiitalla.
15 Hänen šytän lämpenöy, konša hiän muistelou, mitein kuulijaisie työ kaikin olija ta mitein arašti ta arvokkahašti ottija hänet vaštah.
16 Olen iloni šiitä, jotta voin kaikešša uškuo teih.
1 Vellet, tahomma, jotta työ tietäsijä, mitein armollini Jumala on ollun Makedonijan uškojakunnilla.
2 Vaikka heilä oltih hyvin vaikiet olot, kuitenki hyö oltih hyvin ilosie, ta vaikka oltih kovuan köyhie, hyö oltih valmehet antamah šuuri lahja.
3 Mie voin tovistua, jotta hyö annettih niin äijän kuin šuinki voitih, ta vieläi šen piäličči. Vet hyö iče tahottih
4 ta molimalla molittih, jotta myö ottasima hiät yhtehiseh ruatoh, pyhien auttamiseh.
5 Ta hyö ruattih vielä enämmän, mitä myö toivoma. Hyö annettih iččeh enšin Hospotilla ta šiitä meilä niise, niin kuin oli Jumalan tahto.
6 Šentäh myö pyrittimä Tiittua, kumpani alotti tiän kešeššä šamanmoisen hyvän ruavon, jotta vetäis šen loppuh šuate.
7 Teilä on kyppisen kyllitellein kaikkie: uškuo, pakinaneruo, tietuo. Työ staraičetta kaikešša, ta työ tykkyättä meitä. Ka niin antakkua turpiešti täh lahjah.
8 En šano tätä käškynä. Toisien innošta mainičen, jotta voisin nähä, kuin tovellini on tiän tykkyämini.
9 Työhän tiijättä miän Hospotin Iisussan Hristossan armon: Hiän oli pohatta, ka tuli köyhäkši tiän tähen, jotta työ pohattusija Hänen köyhyöštä.
10 Annan vain neuvon täššä as's'ašša. Šiitä on hyötyö teilä, ket viime vuotena alottija tätä ruatuo ta vieläi šuurella himolla tarttuja šiih.
11 Šuattakkua nyt še ruato loppuh šuate. Työ alottija šen innolla, niin ni lopettakkua še, antakkua šen mukah, mitä teilä on!
12 Kun ken ollou valmis antamah, niin häneltä otetah hyvillä mielin vaštah še, mitä hiän voit antua. Antajalta ei vuajita šitä, mitä hänellä ei ole.
13 Pakina ei ole šiitä, jotta toisien elämä kohenis, ta teijän harteilla tulis šentäh takka. Pitäy vain jakua niin, jotta kaikilla ois yhen verran.
14 Tänä päivänä teilä on äijän kaikkie, ta työ voitta lieventyä heijän puutetta. Toičči voit heilä olla kaikkie kyllitellein, ta šilloin hyö lievennetäh tiän puutetta. Näin kaikilla tulou tašah.
15 Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu täštä näin:
– Ken keräsi äijän, šillä ei ollun liikua,
ken keräsi vähän, šillä ei ollun puutetta.
16 Passipo Jumalalla, kumpani šytytti Tiitan šytämeššä šamanmoisen innon auttua teitä, kuin miulaki on.
17 Myö pyrittimä häntä lähtömäh tiän luo, ka hänen oma himo lähtie šinne on vielä šuurempi. Niin hiän nyt omašta tahoštah šuorieu tiän luo.
18 Työnnämmä hänen matašša toisen vellen, kumpaista kaikissa uškojakunnissa kehutah Hyvän Viessin šanelomisešta.
19 Lisäkši uškojakunnat valittih hänet miän matkalaisekši, konša Jumalan kunnivokši lähemmä viemäh tiän lahjua Jerusalimih. Tämä lahja on merkki šiitä, jotta työ oletta valmehet auttamah toisie rissittyjä.
20 Emmä taho, jotta kenkänä vois moittie meitä, jotta myö muka pahoin kačomma niitä šuurie rahoja, kumpasie keryämmä ta lähemmä viemäh.
21 Miän kun pitäy ruatua oikein ei yksistäh Hospotin ieššä, vain vieläi ihmisien šilmissä.
22 Työnnämmä näijen kahen kera vielä yhen vellen, kumpasen innon šaima nähä moneh kertah ta monissa as's'oissa. Nyt hiän tahtou auttua entistä enämmän, šentäh kun hiän lujašti luottau teih.
23 No Tiitašta voin šanuo, jotta hiän on miun ruatovelli, yheššä miun kera ruatau tiän hyväkši. A nämä toiset vellet ollah uškojakuntien työntämät, hyö ollah Hristossan kunnivo.
24 Näyttäkkyä, mitein työ tykkyättä heitä, anna kaikissa uškojakunnissa tiijettäis, jotta emmä myö ole tyhjäh kehun teitä.
1 Miun ei tosieh tarviččis ni kirjuttua teilä pyhien auttamisešta.
2 Miehän hyvin tiijän, jotta työ aina oletta valmehet auttamah, ta šiitä mie kehuin teitä makedonijalaisilla. Kerroin heilä, jotta ahaijalaisien apu oli valmehena jo viime vuotena. Tiän into šai tiäläki monie liikkehellä.
3 Nyt työnnän tiän luo nämä vellet. Tahon olla varma, jotta mie en tyhjäh kehun teitä, vain työ oletta valmehet, niin kuin mie jo šanoin.
4 Muitein vois käyvä niin, jotta šinne tulou miun kera makedonijalaisie ta hyö nähäh, jotta työ että ole valmehet. Šilloin myö joutusima häpieh, myö kun niin varmoina kehuma teitä. Tiän iččenä häpie ois niin šuuri, jotta šiitä en ni pakaja.
5 Šentäh kačoin tärkiekši šuaha nämä vellet lähtömäh tiän luo ennein meitä ta pitämäh huolta, jotta tiän lupuama lahja ois jo varuššettu. Šiitä še ois tosieh hyväštä tahošta annettu eikä pakošti kerätty lahja.
6 Muistakkua nämä šanat: ken vähän kylväy, še vähän leikkuau, ta ken äijän kylväy, še äijän leikkuau.
7 Jokahini antakkah šen mukah, min on mieleššäh piättän, ei pahoin mielin eikä pakošti. Jumala tykkyäy šitä, ken antau ilomielin.
8 Jumala voit antua teilä kyllitellein kaikkie hyvyä, niin jotta teilä on aina kaikkie, mitä tarvičetta, ta voitta ruatua äijän kaikkie hyvyä.
9 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu:
– Hiän jakelou omaštah, antau köyhillä,
Hänen hyvyš keštäy ijän.
10 Jumala antau kylväjällä šiemenen ta leivän šyötäväkši. Hiän antau teiläki šiemenet, kašvattau ne, ta niin tiän hyvä ruato tuou šuuren tulon.
11 Työ pohatutta kaikešša ta niin voitta antua äijälti. Näin miän ruato šuau ihmiset kiittämäh Jumalua.
12 Tämä tiän lahja ei yksistäh täytä Jerusalimin uškojien tarpehie, vain lisäkši še noštau šuuren kiitošuallon Jumalalla.
13 Tällä ruavolla työ tovissatta omašta ušošta. Lahjan šuajat kiitetäh Jumalua šiitä, jotta työ oletta näin kuulijaisie Hristossan Hyvällä Viessillä ta juatta höylisti tiän omašta heilä ta kaikilla muilla.
14 Hyö moliuvutah tiän puolešta ta ikävöijäh teitä, kun nähäh, mitein miärättömän hyvä Jumala on teitä kohen.
15 Passipo Jumalalla Hänen šanomattoman šuurešta lahjašta!
1 Mie, Puavila, kiännyn tiän puoleh nöyräšti ta leppiešti kuin Hristossa. Šanotah, jotta mie muka šielä ollešša olen varačču, ka loittuota pakajan teilä rohkiešti.
2 Molin, jotta tiän luokši tultuo miun ei tarviččis olla tämmösenä rohkiena. Mie niätšen meinuan olla jyrkkänä niijen kera, kenen mieleštä myö elämmä niin kuin tämän muailman ihmiset.
3 Vaikka myö elämmä täššä muailmašša, emmä šoji tämän muailman luatuh.
4 Miän šota-aštalat ei olla ihmisien aštaloja, kun niillä on Jumalan antama väki hävittyä vihollisen linnat. Myö hävitämmä ihmismielen viisaštelut
5 ta kaiken, mi mahtavana noušou Jumalan tuntomista vaštah. Myö otamma kiini kaikki ajatukšet ta kiännämmä ne Hristossalla tottelijiksi.
6 Konša työ rupietta täyšin tottelomah Hristossua, niin myö olemma valmehet kurittamah niitä, ket ei totella.
7 Kaččokkua, mitä teilä on šilmien ieššä. Kun ken ollou varma, jotta hiän on Hristossan oma, niin muistakkah, jotta myö niise olemma Hristossan omie.
8 Hospoti anto miula vallan rakentua teitä eikä luuvva muah. Ta vaikka mie kehusin omua valtua liikuaki, niin miun ei tarviče šitä hävetä.
9 Elkyä smiettikkyä, jotta näillä kirjasilla mie vain pölättelen teitä.
10 Muutomathan šanotah: «Hänen kirjasissa on väkie ta vaikutušta, vain rahvahan kera ollešša hiän on avutoin ta hänen pakinat ollah tyhjät».
11 Näijen pitäis tietyä, jotta mitä mie šanon kirjasissa, konša en ole tiän luona, niin šitä šamua ruan, konša olen šielä.
12 Myö kaččuot emmä ruohi panna iččienä niijen joukkoh tahi verrata niih, ket iče kehutah iččieh. Hyö ollah mielettömie, kun mitatah iččieh omalla mitalla ta verratah iččieh vain iččeheh.
13 Ka myö še emmä kehu iččienä liikua, kun vain Jumalan panomah rajah šuate, ta työ niise oletta šen rajan šiämeššä.
14 Myö emmä aštun Jumalan panoman rajan yli, konša tulima tiän luo. Myö še enšimmäisenä toima teilä Hristossan Hyvän Viessin.
15 Emmä kehu iččienä liikua emmäkä toisien ruatoloilla. Toivomma kuiteski, jotta konša tiän uško kašvau, niin levenöy miän ruatoki tiän kešeštä muuvvalla päin.
16 Toivomma, jotta voimma šanella Hyvyä Viestie vielä teitä loitompana eläjillä, ei kumminki toisien ruatoalovehilla. Emmä taho kehuutuo šillä, mitä toiset on šuatu aikah.
17 «Ken kehuu, kehukkah Hospotie».
18 Ei šitä pietä arvošša, ken iče iččieh kehuu, vain šitä, ketä Hospoti kehuu.
1 Avoi, kun työ voisija vähäsen šietyä miun mielettömyttä! Ka kyllähän työ šiijättäki.
2 Mie varteičen teitä kuin tuatto omua tytärtä, niin kuin Jumala varteiččou omieh. Mie niätšen lupasin tiät yhellä ainuolla Miehellä, Hristossalla, ta tahon tuuvva tiät Hänen eteh kuin puhtahan neiččyön.
3 Varajan, jotta niin kuin kiärmis šai viisahuolla pettyä Ievan, niin tiänki mieli voit rikkautuo, ta työ että enämpi ole täyvellisešti Hristossan omie.
4 Työ niät hyvin šiijättä, kun ken tullou tiän luo ta šanellou toisešta Iisussašta kuin myö šanelima. Ta šiijättä šenki, kun šuanetta toisen henken kuin min jo šaita, tahi toisen hyvän viessin kuin min jo ottija vaštah.
5 Ka mie kuitenki en ole mieleštäni yhtänä pahempi kuin nuo muka šuuret apostolit.
6 Onnakko mie en ole muasteri pakajamah, ka mie tiijän äijän. Šen myö olemma tuonun teilä ilmi kaikin tavoin kaikissa as's'oissa.
7 Lankesinko mie šuureh riähkäh, kun auttuakšeni teitä noušomah alennin iččeni, konša šanelin teilä Jumalan Hyvyä Viestie ilmain palkkua?
8 Toisilla uškojakunnilla oli rahakuluja miušta, šentäh kun otin heiltä palkan, jotta voisin teitä auttua. Konša olin tiän luona ta käršin puutetta, en ni šilloin ollun kenenkänä vaivana.
9 Kaiken, mitä tarvičin, miula annettih vellet, kumpaset tultih Makedonijašta. Olen starainun, jotta en miteinkänä ois tiän nisoilla, ta iellähki staraičen.
10 Niin kuin on totta še, jotta Hristossa eläy miušša, niin yhtä totta on šeki, jotta Ahaijašša kenkänä ei voi eštyä milma kehuutumašta tällä.
11 Mintäh? Šentähkö, kun muka en tykkyä teitä? Jumala tietäy, jotta tykkyän. Ta niin kuin en ole ottan teiltä palkkua, niin en ota iellähki.
12 Šilloin nuo toiset ei voija rehenteliytyö ta šanuo, jotta hyö ruatah omua ruatuo niin kuin myö.
13 Tuommoset ollah valehapostolija, hyö vain luatiuvutah Hristossan apostoliloiksi.
14 Eikäi kumma, niät kun iče šaatana niise luatiutuu valon anheliksi.
15 Niin jotta ei ole mitänä kummallista šiinä, jotta hänen käškyläiset luatiuvutah Jumalan käškyläisiksi. Hyö šuahah omien ruatojen mukani loppu.
16 Vielä kerran šanon: elkyä pitäkkyä milma mielettömänä. A vaikka oisinki mieletöin, niin antakkua miun olla šemmosena, jotta mieki voisin hoti vähäsen kehuo iččieni.
17 Mitä nyt iččieni kehuon pakajan, en pakaja Hospotin mielen mukah. Pakajan juštih niin kuin mieletöin.
18 Kun kerran niin monet täššä muailmašša kehutah iččieh, niin anna mieki kehun.
19 Työhän mielellänä šiijättä mielettömie, kun iče oletta niin järkövät.
20 Työ še šiijättä, konša teistä luajitah orjie, konša teiltä viijäh viimesetki, tallotah jaloissa. Työ šiijättä ylpiemielisie ta niitä, ket lyyvväh teitä näkyö vaššen.
21 Omakši häpiekši šanon, jotta tämmöistä myö emmä šuattan. Ka kun ken ruohtinou kehuo iččieh – pakajan nyt niin kuin mieletöin – niin ruohin mieki.
22 Hyö ollah jevreit? Mie niise. Hyö ollah israelilaiset? Mie niise. Hyö ollah Aprahamin jälkiläiset? Niin mieki.
23 Hyö ollah Hristossan käškyläiset? Mie vielä enämmän – pakajan juštih kuin mieletöin. Mie olen ruatan enämmän kuin hyö, tyrmäššä olen ollun tuakiempah, milma on äijän piekšetty, moničči olen kaččon kuolomalla šilmih.
24 Viisi kertua šain jevreilöiltä «yhtä vailla nelläkymmentä» ruošaniskuo.
25 Kolmičči milma lyötih keppilöillä, kerran kivitettih. Kolmičči olin uppuojašša laivašša, yön ta päivän olin mereššä ualtojen heittelömänä.
26 Moničči olin matoilla. Oisin voinun upota jokiloih, oisin voinun joutuo rosvojen käsih. Piti varata oman muan eläjie ta vierašmualaisie, piti varata linnašša ta tyhjäššä muašša. Olin vähällä upota mereh, varasin valehvellien kera ollešša.
27 Äijän olen ruatan ta nähnyn vaivua, moničči olen joutun valvomah, olen käršin nälkyä ta januo, moničči olen pyhittän, ollun vilušša ta alačči.
28 Kaiken tämän lisäkši milma joka päivä painau huoli kaikista uškojakunnista.
29 Kun ken ollou heikko, niin mie niise olen heikko. Kun ken lankennou riähkäh, še polttau miun šytäntä.
30 Kun ollou pakko kehuo iččieni, niin kehun omua heikkoutta.
31 Hospotin Iisussan Hristossan Jumala ta Tuatto – olkah Hiän ijän kaiken kiitetty – tietäy, jotta en valehtele.
32 Konša mie olin Damaskissa, čuari Aretin alani piälikkö pani varteiččijat linnan ovilla, jotta šais miut kiini. Ka miut lašettih vakašša linnanšeinän ikkunašta muah, ta niin piäsin pakoh hänen käsistä.
1 Nyt mie jätän kehumiset, šentäh kun šiirryn šemmosih as's'oih, kumpasie Hospoti miula näytti ta ilmotti.
2 Tiijän eryähän Hristossan oman, kumpani nellätoista vuotta takaperin temmattih kolmanteh taivahah. Oliko hiän šilloin runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala.
4 (3-4)No täštä mieheštä tiijän, jotta hänet temmattih ruajuh ta hiän kuuli šanoja, kumpasie ihmini ei šuata šanuo, eikä hänellä ole šiih valtua. Oliko še mieš runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala.
5 Täštä mieheštä mie olen ylpie, ka en ičeštäni, još vain omašta heikkouvešta.
6 Vaikka tahtosinki kehuutuo, niin en ois mieletöin, šentäh kun mie pakajan totta. Šitä en kuitenki rupie ruatamah, jotta kenkänä ei pitäis milma parempana, kuin mitä hiän miušša näköy tahi mitä miušta kuulou.
7 Jumala näytti miula kummua. Jotta mie tämän takie en ylpeilis, Hiän pani miun lihah pistävän piikin, šaatanan anhelin piekšämäh milma.
8 Kolmičči mie molin Hospotie, jotta piäsisin šiitä eris.
9 Ka Hospoti vaštasi miula: «Šiula riittäy Miun armo. Miun väki näkyy parahiten heikošša ihmiseššä.» Šentäh mie parempi olen ylpie omašta heikkouvešta, jotta miuh ašettuis Hristossan voima.
10 Šentäh mie olen iloni, kun olen heikko, kun milma šatatetah šanalla, kun miula on vaikie, kun milma ajellah ta ahissetah Hristossan tähen. Juuri heikkona olen väkövä.
11 Olen nyt mieletöin, kun kehun iččieni, ka työ pakottija miut šiih. Tiän še ois pitän pityä miun puolta. Vaikka mie en ole mikänä, kuitenki en ole yhtänä pahempi noita muka šuurie apostolija.
12 Mie vaipumatta luajin tiän kešeššä merkkiruatoja, kummie ta šuurie ruatoja, kumpaset tovissetah, jotta mie olen oikie apostoli.
13 Mitäpä työ oletta jiänyn vailla muih uškojakuntih verraten? Šitäkö, jotta mie en ole ollun teilä vaivana? Prostikkua miula tämä viäryš!
14 Olen nyt valmis tulomah tiän luo jo kolmannen kerran, ta en nytkänä taho olla teilä vaivana. En taho tiän varoja, tahon vain teitä iččienä. Eihän lapšien pie kerätä vanhemmilla hyvysie, kun vanhempien lapšilla.
15 Mie pien mielelläni omie varoja, jotta pelaštua tiät, annan vaikka iččeni. Tykkyättäkö työ milma vähemmän šentäh, kun mie tykkyän teitä näin šuurešti?
16 No työ myönnättä, jotta vaivana mie en ole teilä ollun. A lienenkö valehellun teitä, ounaš kun olen?
17 Mänetiijä hyövyin teistä niijen vellien kautti, ketä olen työntän tiän luo?
18 Mie käsin Tiitan lähtie tiän luokši ta työnsin tuon toisen vellen hänen kera. Onko Tiitta hyötyn teistä? Emmäkö myö ole hänen kera šamašša henkeššä ta emmäkö matkua šamua tietä?
19 Onnakko työ nyt mietittä, jotta myö puolistauvumma tiän ieššä? Emmä puolistauvu, myö pakajamma Jumalan ieššä Hristossan käškyläisinä. Armahat vellet, kaikki tämä on tarkotettu tiän parahakši.
20 Mie kun varajan, jotta šinne tultuo en löyvä teitä šemmosina kuin toivosin. Šilloin työ niise šuatta nähä milma toisenmoisena kuin toivosija. Kun vain en näkis šielä riitoja, kajehušta, vihua, oman hyvän tavotteluo, pahoja pakinoja toisista, kielenkanteluo, šuurenteliutumista ta kurittomutta.
21 Kun ei vain miun Jumalani panis milma matalakši tiän takie, konša tuaš tulen šinne! Kun vain miun ei tarviččis itkie monien šemmosien takie, ket riähkäyvyttih eikä ole kieltäyvytty huoruinnašta ta jumalattomašta ta šiivottomašta elämäštä, mitä on eletty!
1 Olen nyt kolmannen kerran tulošša tiän luo, niät kun «joka as's'ašša pitäy kuunnella kahta tahi kolmie tovistajua».
2 Varotin jo toisen käynnin aikana niitä, ket oli aikasemmin riähkäyvytty. Ta nyt tuloni iellä kirjutan tiältä loittuota heilä ta kaikilla muillaki, jotta konša tuaš tulen šinne, ketänä en armaha.
3 Työhän tahotta tovissušta šiitä, jotta miušša pakajau Hristossa. Hiän ei ole tiän ieššä heikko, a näyttäy teilä oman voimah.
4 Hiän oli heikko, konša Hänet ristihnuaklittih, ka Jumalan voimašta Hiän nyt eläy. Myö niise olemma heikkoja, šentäh kun olemma Häneh yhissetyt, ka kuitenki yheššä Hänen kera elämmä Jumalan voimašta. Ta työki šuatta šen tuntie.
5 Kaččokkua iččienä, olettako ušošša. Smiettikkyä omua elämyä. Ettäkö tunne, jotta Iisussa Hristossa on teissä? Kun että tuntene, niin että ole ušošša.
6 Toivon tiän näkövän, jotta myö olemma tosi apostolija.
7 Myö molimma Jumalua, jotta työ että ruatais mitänä pahua. Emmä moli šitä, jotta näyttäsimä tosi apostoliloilta. A molimma šitä, jotta työ ruatasija hyvyä, vaikka myö emmäi näyttäis tosi apostoliloilta.
8 Myö emmä voi mitänä Hyvän Viessin tosišanomua vaštah, myö puolissamma šitä.
9 Olemma mielissänä, kun iče olemma heikkoja, a työ oletta voimakkahie. Šitä juuri molimmaki, jotta tiän elämä kohenis.
10 Kirjutan täštä nyt, kuni vielä olen tiälä, jotta šinne tultuo miun ei tarviččis olla ankarana ta käyttyä šitä valtua, min Hospoti on miula antan. Miunhan pitäy šillä vallalla rakentua, ei hajottua.
11 Lopukši, vellet, olkua iloset. Antakkua opaštua iččienä, ottakkua miun neuvot vaštah, olkua yksimielisie ta eläkkyä rauhašša. Šilloin armaššukšen ta rauhan Jumala on aina tiän kera.
12 Tervehtikkyä toini toista, šepäytykkyä kuin vellet. Kaikki uškovellet työnnetäh teilä tervehyisie.
13 Olkah Hospoti Iisussa Hristossa teilä armollini, Tuatto Jumala armaštakkah teitä ta Pyhä Henki yhistäkkäh tiät toini toiseh. Amin.