1 Tämän kirjuttaja on Puavila, Iisussan Hristossan käškyläini. Mie tervehin kaikkie Riimašša eläjie pyhie*, kumpasie Jumala tykkyäy ta kumpaset Hiän on kuččun omikseh. Jumala kučču miut apostoliksi ta valičči šanelomah Hyvyä Viestie*.
2 Šen Viessin Hiän omien viessintuojien šuulla jo ieltäpäin lupasi Pyhissä Kirjutukšissa.
3 Še on šanoma Hänen Pojašta. Ihmisenä Hiän šynty Tuavitan šuvušša.
4 Pyhä Henki nošti Hänet kuollehista, ta Häneštä tuli Jumalan Poika, kumpasella on valta. Hiän on Iisussa Hristossa, miän Hospoti.
5 Häneltä myö šaima armon ta apostolin työn, jotta Hänen nimen kunnivokši myö šaisima ihmisie kaikista kanšoista uškomah Häneh ta tottelomah Häntä.
6 Näitä Iisussan Hristossan kuččumie työ niise oletta.
7 Jumalan, miän Tuaton, ta Hospotin Iisussan Hristossan armo ta rauha olkah tiän kera, tiäthän on kučuttu tulomah pyhäkši rahvahakši.
8 Enšin kiitän Iisussan Hristossan kautti Jumaluani teistä kaikista, šentäh kun koko muailma pakajau tiän ušošta.
9 Jumala tovistau, jotta mie moliutuos's'a aina mainičen teitä. Mie aina pakajan teistä Jumalalla, kumpasella täyveštä šytämeštäni sluušin, kun šanelen Hyvyä Viestie Hänen Pojašta.
10 Molin aina, jotta viimein piäsisin tiän luo, kun Jumala šitä tahtonou.
11 Hyvin himottais nähä teitä, jotta voisin antua teilä minnih henkellisen lahjan ta näin lujentua teitä.
12 Näin työ ta mie šaisima voimua miän yhtehiseštä ušošta.
13 Tahon, jotta työ tietäsijä, vellet, mitein moničči miula on ollun meininki tulla tiän luo. Vain täh šuate on aina tullun konša mitäki vaššušta. Tahtosin, jotta tiän luona niise mie šaisin ihmisie uškomah Hristossah, niin kuin olen šuanun muijenki kanšojen kešeššä.
14 Olen velašša niin kreikkalaisilla kuin varvaroilla, niin viisahilla kuin mielettömillä.
15 Šentäh tahtosin piäššä šanelomah Hyvyä Viestie teilä, Riimašša eläjillä, niise.
16 Mie en häpie Hristossan Hyvyä Viestie, šentäh kun še on Jumalan voima. Še tuou pelaššukšen kaikilla, ket šiih ušotah, enšiksi jevreilöillä, šiitä kreikkalaisilla niise.
17 Hyväššä Viessissä šanotah, jotta Jumalalla kelpuau še ken uškou, ta vain še ken uškou. Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Jumalalla kelpuau še, ken uškou, ta šemmoni ihmini eläy ilmasen ijän».
18 Jumalan viha jiäviytyy taivahašta kaikkien jumalattomien ta pahanruatajien piällä, kumpaset omilla pahoilla ruatoloilla tupehutetah tositiijon Jumalašta.
19 Hyö kuitenki tiijetäh Jumalašta še, mitä Häneštä voit tietyä. Jumala Iče ilmotti šen heilä.
20 Jumalan ilmasenikuni voima ta Hänen jumalallini luonto ollah näkymättömie. Muailman luatimisešta šuate ihmiset on kuitenki voitu ne nähä Hänen ruatoloissa, šentäh hyö ei voija millänä iččieh puolistua.
21 Vaikka hyö piäštihki tuntomah Jumala, hyö ei kunnivoitettu Häntä Jumalana eikä kiitetty Häntä. Hyö on ruvettu ajattelomah tyhjänpäiväsie ta heijän mielettömän šytämen on täyttän pimie.
22 Hyö šanotah, jotta ollah viisahat, vain heistä on tullun mielettömie.
23 Heijän ois pitän kumartua kuolomattomalla Jumalalla, a šen ieštä hyö ruvettih kumartelomah katovaisen ihmisen, lintujen, nelläjalkasien ta ryömijien kuvilla.
24 Tämän tähen Jumala jätti hiät pakanojen himojen valtah, niin jotta hyö toini toisen kera ollešša ruatah šemmoista, millä hävätäh oma runko.
25 Hyö ei tahottu uškuo, mimmoni Jumala toveštah on, vain ušottih valeheh. Hyö kumarrettih ta sluušittih šillä, min Jumala on luatin, ei Iče Luatijalla – olkah Hiän kiitetty ilmasen ijän, amin.
26 Šentäh Jumala jätti hiät häpiellisien himojen valtah. Naiset vajehettih luonnollini miehen kera yhtymini luonnonvaštaseh.
27 Šamoin miehetki hylättih luonnollini naisih yhtymini ta heissä virisi himo toini toiseh. Hyö ruvettih ruatamah keškenäh huikeukšie ta tienatah ičelläh oman hairahukšen mukani palkka.
28 Kun ihmiset ei tahottu tuntie Jumalua, niin Jumala jätti hiät kelvottomien ajatukšien valtah ruatamah šitä, mitä ei šais.
29 Hyö ollah täytenäh kaikenmoista viäryttä ta pahutta, hyö eletäh huorin, ollah skuupat ta ilkiet. Hyö kajehitah, tapetah, riijelläh, valehellah ta ollah pahantahtosie.
30 Hyö paissah toisista pahua ta kielitäh, vihatah Jumalua, kiušatah toisieh ta kehutah iččieh, ollah ylpiet, pahankekšijät, ei totella omie vanhempie
31 ta ollah mielettömät. Heih ei voi uškuo, hyö ollah kovašytämisie, ketänä ei tykätä ta ollah armottomie.
32 Hyö tiijetäh, jotta Jumala suutiu oikein: ken näin ruatau, še tienuau ičelläh kuoloman. Ka kumminki hyö iče ruatah näin ta vieläi kiitetäh niitä, ket ruatah šamoin.
*1:1 Pyhät kačo Ap.k. 9:13. *1:1,7 Jotta ajatuš ois šelkiempi, on javon 7 alušša olija Puavilan tervehyš šiirretty javon 1 loppuh.1 Suutitko šie toisie, ihmisrukka, ken lienetki? Šie toisen suutija et voi millänä puolistautuo. Toista suuties's'a suutit iččeš niise, šentäh kun ičeki ruat šitä šamua.
2 Myö tiijämmä, jotta Jumalan suutu on oikie niillä, ket ruatah tuommosie ruatoja.
3 Smietitkö šie, jotta šilma ei koše Jumalan suutu, kun iče ruat niitä ruatoja, kumpasista toisie suutit?
4 Vain vähekšitkö šie Jumalan šuurta hyvyttä, šietämistä ta käršimistä? Etkö malta, jotta Jumalan hyvyš vetäy šilma kiäntymäh pois riähäštä?
5 Ka šie olet kovašytämini etkä taho kiäntyö pois riähistä. Näin šie keryät iččeš piällä vihua Jumalan vihan päiväkši. Šilloin tulou näkyvih Jumalan oikie suutu.
6 Šilloin Jumala makšau jokahisella hänen ruatoja myöte.
7 Yhet vaipumatta ruatah hyvyä ta näin ečitäh Jumalalta tulijua kunnivuo ta kuolomattomutta. Heilä Jumala antau ilmasenikusen elämän.
8 Toiset ajatellah vain iččieh ta tosišanoman tilašta totellah valehta. Hyö šuahah ošakšeh Jumalan šuuri viha.
9 Muokat ta ahissuš vuotetah jokahista, ken ruatau pahua, enšiksi jevreilöitä ta šiitä muitaki rahvahie.
10 Ka jumalallisen valon ta rauhan šuau jokahini, ken ruatau hyvyä, enšiksi jevreit ta šiitä muutki rahvahat.
11 Jumalalla niätšen kaikki ihmiset ollah šamanarvosie.
12 Ket on luajittu riähkyä Sakonua tuntomatta, ne hävitähki Sakonatta. A ket tunnetah Sakona ta luajitah riähkyä, niitä šen Sakonan mukah suutitah.
13 Ei ne kelvata Jumalalla, ket vain kuunnellah Sakonan šanoja. Jumalalla kelvatah ne, ket eletäh Sakonan mukah.
14 Toisenvieroset kanšat, kumpasilla ei ole Sakonua, luonnoštah ruatah, mitä Sakona vuatiu. Tällä keinoin hyö ollah iče ičelläh sakona, vaikka heilä ei Sakonua ni ole.
15 Täštä näkyy, jotta Sakonan käšyt on kirjutettu heijän šiämeh. Šen tovistau heijän omahenki, šentäh kun heijän ajatukšet, konša viäritetäh konša puolissetah heitä.
16 Tämä tulou näkyvih šinä päivänä, kuna Jumala tuou ihmisien peitošša pietyt mielet Iisussan Hristossan suutittavakši. Näinhän mie olen Hyvyä Viestie šanelleššani šanon.
17 Šie šanot iččieš jevreiksi, šie piet kiini Sakonašta ta ylpeilet Jumalašta.
18 Šie tiijät Hänen tahon ta maltat, mi on oikein, šentäh kun Sakona on šen šiula opaštan.
19 Šie ušot, jotta olet šokeijen kulettaja ta pimieššä eläjien valo,
20 tietämättömien kašvattaja ta lapšien opaštaja. Olet šiitä varma, šentäh kun šiula on Sakona ta ušot, jotta šiih on kirjutettu tositieto.
21 Toisie šie opaššat, a mintähpä iččieš et opašša?
22 Toisie šie kiellät, jotta ei šua varaštua, a iče varaššat. Šanot, jotta ei šua käyvä vierahih naisih, a iče käyt. Šie et voi šietyä valehjumalie, a mintähpä anaššat heijän pyhäköistä uartehie?
23 Miteinpä šie, kumpani olet ylpie Sakonašta, häpyät Jumalua rikkomalla Sakonua.
24 Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Tiän takie toisenvieroset kanšat nakretah Jumalan nimie».
25 Laitaleikkauš on hyövykši, kun šie elänet Sakonan mukah. Vain kun šie ruatanet Sakonua vaštah, niin šiun laitaleikkaušta niin kuin ei oiskana.
26 Kun ken laitaleikkuamatoin elänöy Sakonan käškyjen mukah, niin eikö häntä pitäis pityä laitaleikattuna?
27 Šemmoni laitaleikkuamatoin, kumpani eläy Sakonan käškyjen mukah, suutiu šiut. Vaikka šiula on kirjutettu Sakona ta šiut on laitaleikattu, niin kumminki šie rikot Sakonua.
28 Tosi jevrei ei ole še, ken on jevrei piältä päin, ta oikie laitaleikkauš ei ole runkošša näkyjä merkki.
29 Tosi jevrei on še, ken on jevrei šytämeltäh, ta oikie laitaleikkauš on šytämen laitaleikkauš. Šitä ei šua aikah Sakona vain Jumalan Henki. Tämmöni jevrei šuau passipot Jumalalta, ei ihmisiltä.
1 No niin mitä hyötyö on olla jevreinä? Ta onko laitaleikkaukšešta mitä hyötyö?
2 Ka äijän, kaikenmoista. Enšimmäkši še, jotta juuri jevreilöillä Jumala anto oman šanah.
3 Ta vaikka eryähät jevreit ei ušottu, niin tarkottauko heijän epäuško šitä, jotta Jumalah niise ei voi uškuo?
4 Ei šuinki! Vaikka kaikki ihmiset oltais valehtelijat, Jumalah voit aina uškuo. Šiih nähen Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu:
– Šie pakajat oikeita,
ta Šie voitat suutušša.
5 No kun miän viärämielisyš tuonou näkyvih Jumalan oikiemielisyön, niin mitäpä myö šiih šanomma? Onko Jumala viärämielini – pakajan täššä nyt niin kuin ihmiset paissah – kun työntäy vihan miän piällä?
6 Ei šuinki! Kun Jumala ois viärämielini, niin mitein Hiän vois suutie tätä muailmua?
7 Ka kun miun valehen rinnalla tullou Jumalan kunnivokši näkyvih tositieto Häneštä, niin mintäh milma šilloin suutitah riähkähisenä?
8 Kun valeh tois Jumalalla kunnivuo, niin šilloin vois ajatella: «Ruatakka vain pahua, niin šiitä koituu hyvyä». Muutomat miän haukkujat šanotah, jotta noin myö pakajammaki. Ka nuo ihmiset kyllä šuahah oikie suutu.
9 Mitäpä šilloin? Olemmako myö, jevreit, muita parempie? Emmäi yhtänä. Olen jo šelittän, jotta kaikki, niin jevreit kuin muutki rahvahat, ollah riähän vallašša.
10 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottuki jotta:
– Ei löyvy ihmistä, ken ois Jumalan šilmissä oikie, ei yhtäkänä,
11 ei ole ni ainutta, ken malttais,
ei ketänä, ken eččis Jumalua.
12 Kaikin on jätetty Jumala, kaikista on tullun kelvottomie.
Ei ole ketänä, ken ruatau hyvyä, ei ni ainutta.
13 Heijän kero on kuin avattu kalma,
heijän kieli pakajau valehta.
Huulien takuana heilä on mavon myrkkyö,
14 heijän šuušša on vain karkieta kiroušta.
15 Hyö ollah poikkoit toisie tappamah,
16 hävityštä ta kurjutta jiäy hiän jälkeh.
17 Rauhan tietä hyö ei tiijetä,
18 Jumalua hyö ei varata.
19 Myö tiijämmä, jotta mitä Sakona pakajau, šen še pakajau niillä, kellä še on annettu. Näin kaikkien šuut pannah umpeh, ta koko muailma on viäräpiä Jumalan ieššä.
20 Eihän ole šemmoista ihmistä, ken šuattais täyttyä kaikki Sakonan käšyt ta niin kelpuais Jumalalla. Sakonan kautti ihmini tulou tietämäh, jotta on riähkähini.
21 A nyt, miteinpäš ihmini kelpuau Jumalalla? Niin kuin Sakona ta Jumalan viessintuojat šanotah, še ei tapahu Sakonan käškyjä täyttämällä,
22 vain uškomalla Iisussah Hristossah. Jokahini, ken uškou, kelpuau Jumalalla. Ihmisien välillä ei ole šentäh mitänä eruo,
23 kun kaikki on riähkäyvytty eikä kellänä ole jumalallista valuo.
24 Jumala kuitenki armahtau heitä, ta hyö kelvatah Jumalalla ilmain omie ruatoja. Onhan Hristossa Iisussa piäštän hiät riähän vallašta.
25 Jumala anto Iisussan uhriksi, jotta vois tämän uhrin kautti šovittua ihmiset Iččeh kera. Hristossan Iisussan Veri tuou proškenjan niillä, ket ušotah. Näin myö niämmä, mitein Jumala on oikiemielini. Männehinä aikoina Hiän šieti riähkie kurittamatta niistä,
26 a nyt miän aikana Hiän anto Iisussan Hristossan uhriksi kaikkien riähkien puolešta. Täštä myö niämmä, jotta Jumala on Iče oikiemielini ta jotta Hänellä kelpuau še, ken uškou Iisussah.
27 Onko šilloin ihmisellä mitänä, mistä kehuo iččieh? Ei ole. Kehumisen šyyn hävitti Sakona. Mi Sakona? Šekö, mi vuatiu ruatoja? Ei, kun še, mi käšköy uškuo.
28 Myö niätšen kačomma, jotta ihmini kelpuau Jumalalla ušon kautti, ilmain Sakonan vuatimie ruatoja.
29 Onko Jumala yksistäh jevreijen Jumala? Eikö Hiän ole toisienki kanšojen Jumala? Tietyšti heijän niise,
30 šentäh kun Jumala on yksi ta ainut. Hänellä kelvatah laitaleikatut šamoin kuin laitaleikkuamattomat vain heijän ušon takie.
31 Hävitämmäkö myö Sakonan, kun näin ylennämmä uškuo? Emmä šuinki, a myö tovissamma, jotta Sakona on voimašša.
1 Mitä myö voimma šanuo Aprahamista, miän rahvahan kantatuatošta? Mitein hänellä kävi?
2 Kun Aprahami lienöy kelvannun Jumalalla omien ruatojen tähen, hiän voit olla ylpienä, vain ei kuitenki Jumalan ieššä.
3 Vet Pyhät Kirjutukšet šanotah näin: «Aprahami uško Jumalan lupaukšeh, ta šentäh hiän kelpasi Jumalalla».
4 Ruatajalla makšetah palkka ruatojen mukah, eikä armošta.
5 Kun kellä ei olle hyvie ruatoja, no hiän uškou Jumalah, niin šemmoni ihmini kelpuau Jumalalla ušon takie. Jumala še luatiu jumalattoman Ičelläh kelpuavakši.
6 Tätä šamua pakajau čuari Tuavitta, konša šanou ošakkahakši šemmoista ihmistä, kumpani kelpuau Jumalalla ruatoloih kaččomatta. Hiän šanou näin:
7
– Ošakkahat ollah ne, kenen pahat ruavot on prostittu
ta kenen riähät on katettu.
8 Ošakaš on še ihmini, kumpasen riähkie Hospoti
ei pie luvušša.
9 Onko tämä hyvä oša tarkotettu yksistäh laitaleikatuilla vain laitaleikkuamattomilla niise? Pyhistä Kirjutukšista myö lukima: «Aprahami kelpasi Jumalalla ušon takie».
10 Konša še oli? Oliko Aprahami šilloin laitaleikattu? Ei ollun, hiän oli vielä laitaleikkuamatoin.
11 Kun hiän jälešti šai laitaleikkaukšen, še oli merkkinä šiitä, jotta jo ennein šitä Jumala hyväkšy hänet ušon tähen. Näin Aprahamista tuli kaikkien niijen tuatto, ket ušotah ta šentäh kelvatah Jumalalla, vaikka heitä ei ole laitaleikattu.
12 Šamoin Aprahami on laitaleikattujenki tuatto, kun hyö aššuttanneh šitä ušon tietä, mitä miän tuatto Aprahami aštu, konša oli vielä laitaleikkuamatoin.
13 Jumala lupasi Aprahamilla ta hänen jälkiläisillä perinnökši koko muailman – ei šentäh, kun Aprahami eli Sakonan mukah, vain šentäh kun Jumala hyväkšy hänet ušon takie.
14 Niätšen kun tämä lupauš perinnöštä kuuluis vain niillä, ket eletäh Sakonan mukah, niin šilloin uško ois tyhjä ta lupauš ei merkiččis mitänä.
15 Sakonan rikkomini noššattau Jumalan vihan; ka kun Sakonua ei ole, ei ole šen rikkomistaki.
16 Niin jotta kaikki rippuu ušošta. Jumalan lupauš käypi toteh ušon kautti šentäh, kun še on Hänen lahja. Lupauš on voimašša ta kuuluu kaikilla Aprahamin jälkiläisillä, ei vain niillä kellä on Sakona, a niillä niise, kellä on Aprahamin uško. Aprahami on miän kaikkien tuatto,
17 niin kuin Pyhissä Kirjutukšissa Jumala šanou häneštä: «Mie olen luatin šiut monien kanšojen tuatokši». Täh Jumalah Aprahami uško, Häneh, kumpani elävyttäy kuollehet ta kuččuu olomattomat olomah.
18 Aprahami toivo, jotta šuau lapšen, vaikka toivuo ei ollun. Hiän uško, jotta häneštä tulou monien kanšojen kantatuatto näijen hänellä šanottujen šanojen mukah: «Šiula tulou ylen äijän jälkiläisie».
19 Hiän lujašti uško näih šanoih, vaikka hiän, läššä šatavuotini, tiesi, jotta hänen runkonvoimat on šammuttu ta Sarran kohtu on jo kuivan.
20 Aprahami ei mänettän uškuo, ei epyällyn Jumalan lupaušta, vain pisy lujana ušošša ta anto Jumalalla kunnivon.
21 Hiän oli varma, jotta Jumala voit ruatua šen, mitä oli luvannun.
22 Šentäh Jumala hyväkšy Aprahamin hänen ušon tähen.
23 Kuitenki näitä šanoja ei ole kirjutettu yksistäh Aprahamilla,
24 kun meilä niise. Myöki kelpuamma Jumalalla, kun ušomma Häneh, ken noššatti kuollehista miän Hospotin Iisussan Hristossan.
25 Jumala anto Hristossan kuolla miän riähkien takie ta noššatti Hänet kuollehista, jotta myö kelpuasima Jumalalla.
1 Kun nyt Jumala hyväkšy miät, kumpaset ušomma, niin meilä on rauha Jumalan kera miän Hospotin Iisussan Hristossan kautti.
2 Kun ušomma Hristossah, myö piäšemmä armollisen Jumalan luo, ta Hänen armošša myö nyt elämmäki. Myö olemma hyvillänä šiitä toivošta, jotta piäšemmä Jumalan taivahalliseh valoh.
3 Ta vieläi muokista olemma mielissäh, šentäh kun tiijämmä, jotta muokat kašvatetah keštämistä,
4 keštämini lujittau ihmisen luontuo ta luja luonto antau toivon.
5 Eikä tämä toivo ole tyhjä, šentäh kun Jumala on antan meilä Pyhän Henken, ta Pyhä Henki täytti miän šytämet Jumalan tykkyämisellä.
6 Kun myö olima vielä avuttomat, Hristossa kuoli Jumalan valiččomah aikah jumalattomien puolešta.
7 Ollouko ketänä, ken tahtois kuolla kunnon ihmisen puolešta; hyvän ihmisen puolešta vielä voiski antua oman henken.
8 Kuitenki Hristossa kuoli miän puolešta, konša myö olima vielä riähkähisie. Näin Jumala näytti, mitein Hiän meitä armaštau.
9 Kun Hristossa omalla Verellä šai miät Jumalalla kelpuaviksi, niin šitä varmemmin Hiän pelaštau miät tulijašta vihašta.
10 Kun kerran Jumalan Pojan kuoloma šovitti miät Jumalan kera, konša vielä olima Hänen vihollisie, niin tietyšti nyt Jumalan Pojan elämä pelaštau miät, kun šovinto on šuatu.
11 Eikä täššä ole vielä kaikki. Myö šuamma kiittyä Jumalua miän Hospotista Iisussašta Hristossašta, kumpasen avulla piäsimä šopuh Jumalan kera.
12 Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, kautti muailmah tuli riähkä ta riähän kera kuoloma. Šiitä kuoloma tuli kaikkien ihmisien ošakši, šentäh kun kaikin on luajittu riähkyä.
13 Tietyšti riähkä oli muailmašša jo ennein kuin Jumala anto Moissein kautti Sakonan. No konša Sakonua ei vielä ollun, niin šilloin riähäštä ei pietty lukuo.
14 Kuolomalla oli kuitenki Aatamin ajašta Moissein aikah šuate valta kaikkih ihmisih, niihki, ket ei Aatamin tapah rikottu Jumalan käškyö. Näin Aatami vaikutti kaikkih, niin kuin myöhempäh tulija Hristossaki vaikutti kaikkih.
15 Kuitenki pahanruannan ta Jumalan armon välillä on ero. Yhen ainuon ihmisen, Aatamin, pahanruanta toi monilla kuoloman. Jumalan armo ta Hänen lahja on kuitenki äijyä šuurempi. Yhen ainuon ihmisen, Iisussan Hristossan, armon takie Jumalan lahja tuli monien ošakši.
16 Kuitenki yhen ihmisen riähän ta Jumalan lahjan välillä on ero. Yhen ihmisen riähän takie tuli suutu, ta suutun piätökšenä kuoloma. A Jumalan armon tähen monet ihmiset, vaikka hyö onki ruattu äijän pahua, kelvatah Jumalalla.
17 Kuoloma piäsi halliččomah muailmašša yhen ihmisen riähän takie. Ka äijyä varmemmin ne, ket šuahah ošakšeh šen šuuren armon ta lahjan, jotta kelvatah Jumalalla, ruvetah elämäh ta halliččomah yhen ihmisen, Iisussan Hristossan, tähen.
18 Niin jotta yhen ihmisen pahanruanta toi kaikilla kuoloman. Šamoin Yhen Ihmisen hyvän ruavon takie kaikki ihmiset kelvatah Jumalalla ta heilä annetah elämä.
19 Kun yksi ihmini oli tottelomatoin, monista tuli riähkähisie. No a kun Yksi totteli, monista tuli Jumalalla kelpuavie.
20 Sakona tuli muailmah šitä varoin, jotta ihmiset šen kautti nähtäis, mitein šuurie riähkähisie hyö ollah. Ka missä riähkä kašvo šuurekši, šielä Jumalan armo kašvo vieläki šuuremmakši.
21 Niin kuin riähkä halličči ta vei kuolomah, šamoin Jumalan armo halliččou ta viey ilmasenikuseh elämäh, šentäh kun miän Hospoti Iisussa Hristossa luati miät Jumalalla kelpuaviksi.
1 Mitä myö täh šanomma? Pitäiskö miän iellähki elyä riähäššä, jotta Jumalan armo tulis šuuremmakši? Ei tietyšti.
2 Kun kerran myö kuolima riähän vallašta, niin mitein voisima ielläh elyä riähäššä?
3 Työhän tiijättä, jotta miät kaikki, ket on kaššannašša yhissetty Hristossah Iisussah, on Hänen kuolomah yhissetty.
4 Näin myö kaššannan kautti kuolima ta miät hauvattih yheššä Hristossan kera. Ta niin kuin Tuatto šuurella voimallah noššatti Hristossan kuollehista, šamoin myöki voimma elyä uutta elämyä.
5 Kun kerran yhenmoini kuoloma on yhistän miät Hristossah, niin yhenmoini kuollehista noušominiki yhistäy miät Häneh.
6 Tiijämmä, jotta miän «vanha mie» on yheššä Hristossan kera ristihnuaklittu, jotta tämä riähkähini runko mänettäis vallan emmäkä myö enämpi ois riähän orjie.
7 Niätšen ken on kuollun, še on piäššyn riähän vallašta.
8 Kun kerran olemma kuollun Hristossan kera, niin ušomma, jotta šuamma elyäki Hänen kera.
9 Myö tiijämmä, jotta kun kerran Hristossa on noššatettu kuollehista, Hiän ei enämpi kuole. Šurmalla ei ole enämpi valtua Häneh.
10 Kun Hristossa kuoli, Hiän kuoli riähän vallašta kerralla kaikiksi ajoiksi. Kun Hiän nyt eläy, Hiän eläy Jumalalla.
11 Työ niise ajatelkua ičeštänä, jotta oletta kuollun riähän vallašta ta elättä Jumalalla Hristossan Iisussan, miän Hospotin omina.
12 Riähkä ei šua hallita tiän kuolovaisešša runkošša, niin jotta työ tottelisija šen himoja.
13 Elkyä antakkua tiän runkon ošie riähän orjiksi ruatamah pahua! Kun kerran nyt šiirtyjä kuolomašta elämäh, antakkua iččenä Jumalalla. Antakkua iččenä kokonah Hänen käyttöh ruatamah oikeita ruatoja!
14 Riähkä ei enämpi ole tiän isäntä, šentäh kun työ että ole Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla.
15 Mitäpä nyt? Šuammako luatie riähkyä, kun kerran emmä elä Sakonan vallan alla, vain Jumalan armon alla? Emmä šuinki!
16 Työ tiijättä, jotta oletta šen isännän orjie, ketä oletta ruvennun tottelomah. Voitta olla riähän orjie, ka še viey kuolomah. Tahi voitta totella Jumalua, ta niin kelpuatta Hänellä.
17 Työ olija riähän orjie. Ka Jumalalla passipo, jotta työ nyt täyveštä šytämeštä totteletta šitä opaššušta, mitä oletta šuanun.
18 Oletta piäššyn riähän vallašta ta nyt oletta Hristossan vallan alla jotta ruatua šitä, mi on oikein.
19 Mie pakajan täššä jokapäiväsen elämän kielellä, jotta voisija malttua milma. Ennein työ olija kaiken pakanan ta pahan käškyläisie, ta niin työ šaita aikah pahua. Antakkua nyt tiän runko oikien elämän käškyläisekši elämäh pyhyä elämyä.
20 Konša olija riähän orjie, että voinun ruatua šitä, mi on oikein.
21 Mitä hyötyö teilä šiitä oli? Šiitä tuli šemmoista, mi on nyt teilä huikieta. Tuommosen elämän loppuna on kuoloma.
22 A nyt työ oletta piäššyn riähän vallašta ta teistä tuli Jumalan käškyläisie. Työ elättä pyhyä elämyä ta lopukši šuatta ilmasenikusen elämän.
23 Riähän palkka on kuoloma, ka Jumala antau lahjakši ilmasenikusen elämän niillä, ken on Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.
1 Vellet, työ tunnetta Sakonan ta tiijättä, jotta Sakonalla on valta ihmiseh, kuni hiän eläy.
2 Sakona šitou miehellä olijan naisen ukkoh, kuni ukko on elošša. Ka kun ukko kuollou, naini piäšöy šiitä Sakonan käšyštä, mi šito hänet ukkoh.
3 Kun naini männöy ukon elyässä toisella miehellä, hiän on huoruiččija. Ukon kuoltuo hiän ei ole enämpi tuon Sakonan käšyn vallašša. Hiän ei huoruiče, kun männöy toisella miehellä.
4 Šamoin työki, vellet. Hristossan kuollešša työ Hänen runkon ošina kuolija Hänen kera ta piäsijä Sakonan vallašta. Nyt työ kuulutta toisella, Hänellä, kenet on noššatettu kuollehista. Nyt meistä on hyötyö Jumalalla.
5 Konša myö vielä elimä oman riähkähisen luonnon vallašša, miän runkošša touhuttih Sakonan noššattamat riähkähiset himot. Tämmösen elämän loppuna on kuoloma.
6 Ka nyt myö piäsimä eris Sakonašta, kuolima pois šiitä, mi piti meitä vallaššah. Nyt myö sluušimma Jumalalla uuteh luatuh, Henken juohattamina, emmä entiseh luatuh, niin kuin käšköy Sakona.
7 Mitäpä nyt šanomma? Onko Sakona šama kuin riähkä? Ei šuinki. Ka vašta Sakonan kautti mie šain tietyä, mi on riähkä. Pahoista himoista mie en ois tietän, kun Sakona ei ois šanon: «Elä himottele».
8 Tämän Sakonan käšyn kautti riähkä noššatti miušša erimoisie pahoja himoja. Kun Sakonua ei ois, riähkä ois kuollut.
9 Ennein mie elin ilmain Sakonua. Kun opaššuin tuntomah Sakonan käšyt, riähkä eleyty
10 ta mie kuolin. Näin käšky, kumpasen piti antua elämä, toi miula šurman.
11 Riähkä šai Sakonan käšyštä alun, petti milma šen käšyn avulla ta šurmasi miut.
12 Kuitenki Sakona iče on pyhä, ta käšky on pyhä, oikie ta hyvä.
13 Toiko nyt hyvä miula šurman? Ei šuinki, kun riähkä. Riähkä še toi miula hyvän avulla šurman, jotta näkyis, mimmoni še riähkä tosissah on. Näin Sakonan käšky luati riähän entistäki pahemmakši.
14 Myö tiijämmä, jotta Sakona on henkellini. Ka mie še olen muallini ihmini, riähän orjakši myöty.
15 En malta omie ruatojani. Mie niät en rua šitä, mitä tahon, a ruan šitä, mitä vihuan.
16 Ta kun kerran ruan šitä, mitä en taho, niin myönnän, jotta Sakona on hyvä.
17 Oikieštah mie en iče rua šitä, mitä ruan, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä.
18 Hyvin tiijän, jotta ei miušša, tarkotan miun riähkähiseššä ihmisluonnošša, ole mitänä hyvyä. Tahtosin kyllä ruatua hyvyä, no en šuata.
19 En rua šitä hyvyä, mitä tahon, vain šitä pahua, mitä en taho.
20 Ka kun ruan šitä, mitä en taho, enämpi en rua šitä mie iče, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä.
21 Mie niän, jotta milma halliččou tämmöni sakona: kun tahon ruatua hyvyä, paha on jo šiinä vuottamašša.
22 Šiämeššäni mie ilomielin yhyn Jumalan sakonah,
23 a runkoššani niän toisen sakonan, riähän sakonan. Še šotiu šitä sakonua vaštah, kumpasen miun järki näköy hyväkši. Tämä riähän sakona pitäy milma rauvoissah.
24 Voi milma ihmisrukkua! Ken piäštäy miut täštä kuoloman runkošta?
25 Mie kiitän Jumalua miän Hospotin Iisussan Hristossan tähen. No tämmöni mie olen: miun šytän yhtyy Jumalan sakonah, ka miun riähkähini luonto riähän sakonah.
1 Niin jotta niitä ei enämpi suutita uatuh, ket ollah Iisussašša Hristossašša. Hyö ei enyä eletä oman riähkähisen luonnon vallašša, kun Henken juohattamina.
2 Niätšen Pyhä Henki, mi antau elämän Hristossan Iisussan omilla, piäšti miut riähän ta šurman vallašta.
3 Jumala ruato šen, mitä Sakona ei voinun, šentäh kun še oli ihmisen riähkähisen luonnon takie voimatoin. Jumala työnsi tänne oman Pojan riähkähisen ihmisen moisena uhriksi riähäštä. Näin Jumala suuti Ihmiseššä ihmisien riähän.
4 Šen Hiän ruato, jotta myö, ket elämmä Henken emmäkä oman riähkähisen luonnon vallašša, eläsimä Sakonan vuatimua Jumalalla kelpuajua elämyä.
5 Ken eläy riähkähisen luonnon vallašša, šillä on šen luonnon mukaset himot. Henken mukah eläjän ihmisen himot ollah Henken mukaset.
6 Riähkähisen luonnon himot tuuvvah kuoloma, Henken juohattama ihmini šuau elämän ta rauhan.
7 Riähkähisen luonnon himot šojitah Jumalua vaštah, šentäh kun ne ei taivuta Jumalan sakonah, eikä ne voijakana taipuo.
8 Ne, ket eletäh riähkähisen luonnon mukah, ei voija olla Jumalalla mieleh.
9 Ka työ še että elä riähkähisen luonnon mukah, vain Henken juohattamina, kun Jumalan Henki elänöy teissä. A še, kellä ei ole Hristossan Henkie, ei ole Hänen oma.
10 Kun Hristossa ollou teissä, tiän runko on kuollun riähän tähen, a tiän henki eläy, šentäh kun Jumala hyväkšyy tiät omikseh.
11 Jumala noššatti Hristossan kuollehista. Ta kun kerran Hänen Henki eläy teissä, niin Hiän elävyttäy tiänki kuolovaiset runkot tällä Henkelläh.
12 Ka niin, vellet, myö emmä ole velašša omalla riähkähisellä luonnolla. Šentäh miän ei tarviče elyä šen tahon mukah.
13 Kun elänettä riähkähisen luonnon mukah, työ kuoletta. Kun Henken avulla luatinetta lopun tiän riähkähisillä ruatoloilla, työ šuatta elyä.
14 Kaikki ne, ketä Jumalan Henki juohattau, ollah Jumalan lapšie.
15 Työ että šuanun orjan henkie, mi panis tiät tuaš varajamah. A työ šaita Henken, kumpani luatiu meistä Jumalan lapšie. Šen Henken vallašša myö karjumma Jumalalla: «Avva! Tuatto!»
16 Še Henki Iče tovistau yheššä miän henken kera, jotta olemma Jumalan lapšie.
17 Ta kun kerran olemma lapšie, niin olemma perillisieki, Jumalan perillisie yheššä Hristossan kera. Ta kun kerran käršimmä yheššä Hristossan kera, niin Hänen kera šuamma ni šaman jumalallisen valon.
18 Mie olen šitä mieltä, jotta tämän nykysen ajan muokat ollah mitättömät šen jumalallisen valon rinnalla, mi vielä tulou näkyvih meissä.
19 Kaikki, mitä Jumala on luatin, šuurella innolla vuottau Jumalan lapšien jiäviytymistä.
20 Kaiken Jumalan luajitun ošana on katomini. Še ei tapahu heijän omašta tahošta, vain Jumalan tahošta, kumpani heilä šemmosen ošan anto. Kaikella Jumalan luajitulla on kuitenki toivo
21 piäššä katomisen vallašta Jumalan lapšien valoh ta valtah.
22 Myö tiijämmä, jotta kaikki Jumalan luajittu aina vain ohkau ta muokkautuu niin kuin naini lapšenšuantitušissa.
23 Eikä yksistäh kaikki Jumalan luajittu ohka, kun myö niise, kumpasilla on annettu Pyhä Henki tovissukšena uuvvešta elämäštä. Myö ohkamma, kun vuotamma Jumalan lapšekši piäšömistä, miän runkon piäštämistä katomisen vallašta.
24 Miät on pelaššettu, še on miän varma toivo. Vain kun toivo ollou jo täyttyn, še enämpi ei ole toivo. Ken toivou šitä, min jo näköy!
25 Ka kun toivomma šitä, mitä emmä niä, myö vuotammaki šitä lujina.
26 Henki niise auttau meitä, kumpaset olemma heikkoja. Myö kun emmä tiijä, mitä miän pitäis molie ta mitein moliutuo. Ka Henki iče moliutuu miän ieštä šanattomin henkähykšin.
27 Ta Jumala, kumpani tuntou kaikki šytämet, tietäy mitä Henki tahtou. Henki niätšen moliutuu Jumalan tahon mukah pyhien puolešta.
28 Myö tiijämmä, jotta kaikki koituu niijen parahakši, ket tykätäh Jumalua. Oman tahtoh mukah Jumala kučču hiät omikseh.
29 Ne, ketä Hiän oli ieltäpäin valinnun, Hiän jo ieltäpäin erotti tulomah oman Poikah moisiksi. Näin Hänen Poika on enšimmäini lapši šuurešša vellešjoukošša.
30 Ne, ketä Jumala ieltäpäin erotti olomah oman Poikah moisie, Hiän ni kučču. Ta ne, ketä Hiän kučču, Hiän ni luati Ičelläh kelpuaviksi. Kenet Hiän luati Ičelläh kelpuaviksi, niillä Hiän ni anto jumalallisen valon.
31 Mitä voimma täštä tuumaija? Kun Jumala on miän puolella, ken voit olla meitä vaštah?
32 Hiän ei šiäštän omua Poikua, vain anto Hänet kuolomah kaikkien miän puolešta. Eikö Hiän šilloin lahjottais Pojan kera meilä kaikkie muutaki?
33 Ken voit viärittyä Jumalan valittuja? Yksistäh Jumala voit, ka Hiän vet on luatin miät Ičelläh kelpuaviksi!
34 Ken voit suutie miät uatuh? Yksistäh Hristossa Iisussa voit! Ka Hiän kuoli miän puolešta ta vieläi enämmän: Hänet noššatettih kuollehista, Hiän istuu Jumalan oikiella puolella ta moliutuu miän puolešta!
35 Mi voit erottua miät Jumalašta, kumpani tykkyäy meitä? Tuškako vain ahissuš, ajelutko vain nälkä vain alaččomuš, hätäkö vain miekka?
36 Pyhissä Kirjutukšissa šanotah näin:
– Šiun tähen meitä šurmatah joka päivä,
meitä pietäh kuin isettäväkši tuotuja lampahie.
37 Kaikissa näissä ahissukšissa meilä antau täyven voiton Hiän, ken meitä tykkyäy.
38 Mie olen varma šiitä, jotta mikänä ei voi erottua meitä Jumalašta, kumpani meitä tykkyäy: ei kuoloma eikä elämä, ei anhelit, ei näkymättömät halliččijat, ei mikänä nykyni eikä mikänä tulija, eikä mitkänä muut voimat,
39 ei korkevuš eikä šyvyš. Missänä ei ole mitänä, mi vois erottua meitä Jumalan tykkyämiseštä, mi tuli näkyvih Hristossašša Iisussašša, miän Hospotissa.
1 Šanon teilä Hristossan nimeššä, jotta pakajan totta. Miun omahenki tovistau yheššä Pyhän Henken kera, jotta en valehtele.
2 Miula on šiämeššä šuuri apie ta loppumatoin tuška.
3 Tahtosin parempi iče olla kirottu ta erotettu Hristossašta, kun še vain auttais miun vellijä, miun omua rahvašta.
4 Hyö ollah israelilaisie, kumpaset Jumala otti omiksi lapšiksi ta anto heilä jumalallisen valon. Heijän kera Hiän luati šopimukšet, heilä Hiän anto Sakonan, jumalansluušpan ta lupaukšet.
5 Heijän ollah kantatuatot. Heistä Hristossa on lähtösin ihmisenä, Hiän, ken on kaikkie ylempänä, ilmasen ijän kiitetty Jumala. Amin!
6 Tämä ei tarkota šitä, jotta Jumalan šana ois männyn tyhjäh. Niätšen ei kaikki israelilaiset kuuluta tosi Israelih,
7 eikä kaikki Aprahamin jälkiläiset olla oikeita Aprahamin lapšie. Šanohan Jumala Aprahamilla: «Vain Issakan jälkiläisie šanotah šiun lapšiksi».
8 Tämä merkiččöy šitä, jotta ei kaikki Aprahamin jälkiläiset olla Jumalan lapšie, vain šemmoset jälkiläiset, kumpaset on šynnytty Jumalan lupaukšen voimašta.
9 Ta še lupauš oli tämmöni: «Enši vuotena šamah aikah tulen šiun luo, ta šilloin šiun naisella Sarralla on poika».
10 Eikä täššä ole vielä kaikki. Revekka šai kakši poikua yheštä mieheštä, miän kantatuatošta Issakašta.
12 (11-12)Jo ennein kuin pojat oli šynnytty, ennein kuin hyö oli ruattu mitänih hyvyä tahi pahua, Jumala šano Revekalla: «Vanhempi poika paššuau nuorempua». Näin Jumala omašta tahoštah valičči nuoremman, kumpasen oli kuččun. Valinta ei riipu ihmisen ruatoloista, vain valiččijan tahošta.
13 Šanouhan Jumala Pyhissä Kirjutukšissa Revekan pojista: «Juakkuo Mie tykkäsin, a Isavua vihasin».
14 Mitä myö täh šanomma? Onko Jumala viärämielini? Ei šuinki.
15 Moisseilla Hiän šano: «Mie armahan, ketä tahon, ta ketä tahon šaleija, šitä šaleičen».
16 Niämmä, jotta kaikki rippuu Jumalašta, kumpani armahtau, eikä šiitä, mitä ihmini tahtou tahi mahtau.
17 Pyhissä Kirjutukšissa Jumala šanou faraonilla näin: «Mie šentäh noššin šiut čuariksi, jotta šiun kautti voisin näyttyä voimani ta jotta Miun nimeštä šaneltais koko muailmašša».
18 Niin jotta Jumala armahtau, ketä tahtou, ta koventau šytämen, keltä tahtou.
19 Šie šuatat nyt kyšyö: «Mintäh Jumala šilloin moittiu ihmisie? Eihän kenkänä voi vaššuštua Hänen tahtuo.»
20 Kenpä šie olet, ihmisrukka, kiistämäh Jumalan kera? Šanouko šaviaštie omalla luatijalla: «Mintäh luajit miušta tämmösen?»
21 Eikö aštienluatijalla ole valtua luatie šamašta šavešta yksi aštie pruasniekkua vaššen, a toini arkena piettäväkši?
22 Niin Jumalaki ruato, jotta näyttyä oma viha ta oma voima. Käršivällisešti Hiän kuitenki šieti vihan ašteita, mit on suutittu hävitettäviksi.
23 Näin Hiän ruato, jotta vois näyttyä, mitein šuuren kunnivon antau niillä ašteilla, kumpasie Hiän armahtau ta kumpaset Hiän valmisti jumalallista valuo varoin.
24 Tämmösiksi armon-ašteiksi Jumala on kuččun miät, ollemmapa jevreilöitä tahi muih kanšoih kuulujie.
25 Osijan kirjašša Hiän šanou ei-jevreilöistä näin:
– Mie šanon omakši kanšakšeni šitä kanšua,
mi ei ollun Miun,
ta armahakšeni šitä, ketä en armaštan.
26 Ta šiinä šamašša kohen, missä heilä šanottih:
«Työ että ole Miun kanša»,
heitä ruvetah šanomah elävän Jumalan lapšiksi.
27 Ka Israelista Isaija karjahtau näin: «Vaikka Israelin rahvašta ois niin äijän kuin hiekkua meren rannalla, pelaštuu šiitä vain pieni jiännöš.
28 Hospoti niät on oikiemielini, ta Hiän täyttäy oman šanan muan piällä ruttoh ta loppuh šuate. Hospotin šana on varma, Hiän täyttäy šen muan piällä.»
29 Tätä šamua Isaija einušti, kun šano:
– Kun Hospoti Savaof ei ois šiäštän muutomie meistä,
myö oisima hävinnyn niin kuin Sodomi,
meilä ois käynyn kuin Gomorran eläjillä.
30 Mitä tämä merkiččöy? Ušon tähen Jumala hyväkšyy ei-jevreit, kumpaset ei staraitu kelvata Hänellä.
31 A Israeli, kumpani staraičči kelvata Jumalalla Sakonua täyttämällä, ei kelvannun.
32 Mintäh ei? Šentäh kun še ei uškon Hristossah, vain luotti omih ruatoloih. Israelilaiset kompaššuttih šiih kiveh,
33 kumpasešta on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa:
– Mie pissytän Siijonih kiven,
kumpaseh hyö kompaššutah,
kallivon, kumpaseh hyö šattauvutah.
A ken Häneh uškou, še ei jouvu häpieh.
1 Vellet, mie toivon koko šytämeštä ta molin Jumalua, jotta Israelin rahvaš pelaštuis.
2 Voin tovistua, jotta hyö kaikešša tahotah olla Jumalalla mieleh, vain ei malteta millä keinoin.
3 Hyö ei tiijetä, mitein ihmini vois kelvata Jumalalla. Hyö yritetäh kelvata Hänellä Sakonan käškyjä täyttämällä eikä tahota lähtie Jumalan tariččomalla ušontiellä.
4 Hristossa niätšen pani jo lopun Sakonalla, ta šentäh Jumalalla kelpuau jokahini, ken uškou Häneh.
5 Šiitä mitein ihmini kelpuau Jumalalla Sakonan käškyjä täyttämällä, Moissei kirjuttau näin: «Ken ruatau, mitä Sakona käšköy, še šuau šiitä elämän».
6 Ka šiitä, mitein ihmini kelpuau Jumalalla ušon kautti, šanotah näin: «Elä kyšy omašša šytämeššä: Ken voit noušša taivahah?» – toisin šanuon: tuomah Hristossa muan piällä.
7 «Eläkä kyšy: Ken voit laškeutuo pohjattomah kaivoh?» – toisin šanuon: käymäh Hristossa ylähyäkši kuollehien joukošta.
8 No mitäpä Pyhät Kirjutukšet šanotah?
– Jumalan Šana on lähellä šilma,
šiun šuušša ta šiun šytämeššä.
Tämä on juštih še ušon šanoma, kumpaista myö šanelemma rahvahalla.
9 Kun šie šuullaš šanot Iisussua Hospotiksi ta šytämeššäš ušot, jotta Jumala noššatti Hänet kuollehista, šie pelaššut.
10 Kun ihmini šytämeššäh uškou, hiän kelpuau Jumalalla. Kun hiän šuullah šanelou oman ušon, hiän pelaštuu.
11 Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu: «Ei yksikänä, ken Häneh uškou, jouvu häpieh».
12 Jevrein ta kreikkalaisen välillä ei ole eruo. Kaikilla on šama Hospoti, ta Hiän äijälti plahosloviu kaikkie, ket kučutah Häntä avukši.
13 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Jokahini, ken kuččuu avukši Hospotin nimie, pelaštuu».
14 No a mitein ihmiset voitais kuččuo avukši Häntä, keneh ei ušota? Mitein hyö voitais uškuo Häneh, keštä ei ole kuultu? Mitein hyö voitais kuulla, kun kenkänä ei heilä šanele?
15 Ta kenpä šanelis, kun ketänä ei ole toimitettu šanelomah? Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Kuin ihanat ollah niijen jalat, ket tuuvvah rauhanviesti, niijen, ket tuuvvah iloviesti».
16 Kuitenki kaikin ei toteltu Hyvyä Viestie. Isaijahan šanou: «Hospoti, kenpä uško šiih, mitä meiltä kuuli?»
17 Uško šyntyy, konša Jumalan šana on kuultu.
18 Nyt kyšyn: tosiehko ihmiset ei kuultu šitä šanomua? Tietyšti kuultih. Kirjutukšissa šanotah:
– Šanantuojien iäni kajahti ympäri muailmua,
muan rannoilla šuate lennettih heijän šanat.
19 Kyšyn vielä: eikö Israeli malttan šitä šanomua? Ei malttan. Jo Moissein kautti Jumala šano heilä:
– Mie noššan teissä kajehukšen šemmoista kanšua kohen,
kumpani ei ole mikänä kanša,
šytytän teissä vihan tietämättömän rahvahan piällä.
20 Isaijan kautti Jumala pakajau täštä šuorah:
– Ne, ket ei Milma ečitty, löyvettih Miut,
Mie jiävin iččeni niillä, ket ei kyšytty Milma.
21 A Israelista Hiän šanou: «Koko päivän Mie ojentelin käsieni rahvahalla, kumpani vaššuštau Milma eikä taho Milma totella».
1 Ka niin mie kyšyn: Oisko Jumala hylännyn oman rahvahan, Israelin? Ei šuinki! Miehän niise olen israelilaini, Aprahamin jälkiläini, Veniaminin heimuo.
2 Ei Jumala ole hylännyn omua rahvašta, kumpasen Hiän ieltäpäin valičči. Tiijättähän työ, mitä Pyhät Kirjutukšet šanotah Il'l'ašta, kumpani valitti Jumalalla Israelista näin:
3 «Hospoti, hyö tapettih Šiun viessintuojat ta rikottih Šiun alttarit. Mie yksin jäin henkih, ta miut hyö niise tahotah tappua.»
4 Mitäpä Jumala vaštasi hänellä? Hiän vaštasi näin: «Mie jätin Ičelläni šeiččementuhatta mieštä, kumpaset ei polvissuttu Vaal-jumalan ieššä».
5 Šamoin on nykysenäki aikana jiänyn muutomie, kenet Jumala omašša armoššah valičči.
6 Ka kun kerran Hänen valičenta tapahtuu armošta, šilloin še ei ripu ihmisen ruatoloista. Kun še rippuis ruatoloista, niin kenkänä ei tarviččis armuo. Ka kun valičenta rippuis ruatoloista, šilloin še ei tapahtuis armošta. No kun še tapahtuu armošta, niin šilloin meiltä ei kyšytä ruatoja.
7 Mitä tämä merkiččöy? Israeli ei ole šuanun šitä, mitä še tavotteli; vain Jumalan valitut šuatih še. Ka muijen šilmät šokeni,
8 niin kuin Pyhissä Kirjutukšissa šanotah:
– Jumala anto heilä unikkahan mielen,
šilmät, mit ei nähä, ta korvat, kumpaset ei kuulla.
Näin on vielä tänäpiänäki.
9 Ta Tuavitta šanou:
– Tulkah heijän pruasniekkastola heilä anšakši ta ritakši,
anna hyö kompaššutah šiih ta šuahah, mitä on tienattu.
10 Hämärtykkäh hiän šilmät, jotta hyö ei nähtäis,
ta koukistukkah hiän šelät ijäkšeh.
11 Šentäh kyšynki: ei kai jevreit šentäh kompaššuttu, jotta jiätäis muah venymäh? Ei šuinki! Ka heijän lankiemini avasi pelaššukšen muilla kanšoilla, ta niin jevreit on ruvettu kajehtimah niitä muita.
12 Jevreijen lankiemini koitu muailmalla hyväkši ta heijän Jumalašta kiäntymini toi toisenvierosilla hyvyä. Ka mitein äijyä enämmän hyvyä tulou šiitä, kun hyö täyvellä joukolla kiännytäh Jumalan puoleh!
13 Teilä, kumpaset kiäntyjä toisenvierosista rahvahista Jumalan uškoh, šanon, jotta mie pien šuurešša arvošša omua ruatuo tiän apostolina.
14 Näin kuottelen, mikäli voinen, noštua omissa heimolaisissani kajehušta teih, ta niin pelaštua hoti muutomie heistä.
15 Kun Jumala hylkäsi jevreit, še avasi muailmalla tien šopuh Hänen kera. Miteinpä šiitä käypi, konša Hiän ottau jevreit jälelläh luokšeh? Šilloin kuollehet piäššäh eloh!
16 Kun enšimmäini leipä pyhitetäh Jumalalla, niin koko taikina on pyhä. Ta kun puun juuri on pyhä, niin okšat niise ollah pyhät.
17 Satušša kašvajašta voipuušta katattih okšie, ta šiut, kumpani olet meččävoipuušta, kašveutettih oikeijen okšien joukkoh. Niijen kera šie šuat puun juurešta voimua ta mahlua.
18 Elä kuitenki pöyhisteliyvy oikeijen okšien kešeššä ta pahekši niitä! Ta vaikka pöyhisteliytyisitki, niin muissa, jotta et šie kanna juurta, kun juuri kantau šilma.
19 Šanot onnakko, jotta nuo okšat katattih, jotta šiut voitais kašveuttua niijen tilah.
20 Še on totta. Ne katattih heijän epäušon tähen, ka šie pisyt, kuni ušot. Elä pöyhisteliyvy, vain varaja!
21 Kun Jumala ei šiäštän luonnollisie okšie, niin smietitkö, jotta Hiän šiut šiäštäy?
22 Jumala on lempie, ka ankara niise. Lankennehilla Hiän on ankara, šiula lempie, kuni piet kiini Hänen hyvyöštä. Muitein šiut niise katatah pois.
23 No puun omatki okšat kašveutetah uuvveštah runkoh, kun hyö kiännyttäneh uškoh. Jumala kačo voit liittyä hiät jälelläh puuh.
24 Onhan Hiän šiutki, kumpani luontojah kuuluit meččävoipuuh, kašveuttan vaštah luontuo satuvoipuuh. Šitäki paremmin Hiän voit nämä satuvoipuun okšat liittyä jälelläh niijen omah runkoh.
25 Vellet, jotta työ että ois oman viisahuon varašša, tahon avata teilä tämän peittoas's'an: Israelin rahvahan šytämen kovuš keštäy šini, kuni Jumalan luo ei tule toisista kanšoista täyši luku ihmisie.
26 Kun heijän luku tulou täyteh, niin šiitä koko Israeli pelaštuu. Pyhissä Kirjutukšissa šanotah täštä:
– Siijonista tulou Pelaštaja,
Hiän pyyhkiy pois Juakon jälkiläisistä jumalattomuon.
27 Mie luajin hiän kera tämmösen šopimukšen:
Mie otan pois heijän riähät.
28 Israelin rahvaš vaššuštau Hyvyä Viestie, šentäh hyö ollah Jumalan vihollisie – tämä on koitun muijen rahvahien hyväkši. Hyö kuitenki ollah Jumalan valittu rahvaš, ta šentäh Jumala tykkyäy heitä – näin on heijän kantatuattojen tähen.
29 Jumala ei ota jälelläh omie lahjoja eikä pura omua kuččuo.
30 Työ että ennein totellun Jumalua, ka Israelin rahvahan tottelomattomuon vuokši Jumala armahti teitä.
31 Šamoin hyö ollah nyt tottelomattomie, jotta hiät niise Jumala armahtais, šentäh kun työ šaita armahukšen.
32 Niätšen Jumala pani kaikki ihmiset tottelomattomuon rautoih, jotta vois kaikkie armahtua.
33
Mitein loppumattomat ollah Jumalan pohasvuot,
mitein šuuri Hänen viisahuš ta tieto!
Emmä voi šelittyä Hänen piätökšie.
Emmä voi tiijuštua Hänen teitä.
34 Ken tietäy Jumalan mielen,
ken voit olla Hänen neuvojana?
35 Ken on antan Hänellä šemmoista,
mi Hänen pitäis makšua jälelläh?
36 Häneštä, Hänen kautti ta Häneh on kaikki. Hänellä kuuluu kunnivo ilmasen ijän. Amin!
1 Vellet, Jumala on armollini. Šentäh molin teitä: antakkua iččenä Hänellä eläväkši uhriksi, šemmosekši, mi on pyhä ta Hänellä mielehini. Näin ruatuan työ oikein sluušitta Jumalalla.
2 Elkyä ruvekkua elämäh niin kuin muailman rahvaš eläy, vain antakkua Jumalan muuttua tiät, uuvvistua tiän mielet. Šiitä työ maltatta, mi on Jumalan tahto, mi on hyvyä, Hänellä mielehistä ta täyvellistä.
3 Miula annetun armon tähen šanon teilä jokahisella: elkyä ajatelkua ičeštänä enämpyä, kuin mitä oletta. Ajatelkua maltillisešti, iče kenki šen ušon mukah, min Jumala on hänellä antan.
4 Meilä jokahisella on yksi runko ta runkošša on monta ošua, kumpasilla on eri ruato.
5 Šamoin myöki, vaikka meitä on äijän, olemma Hristossašša yksi runko. A keškenäh olemma toini toisen ošie.
6 Jumala on antan meilä erimoisie henkellisie lahjoja, niin kuin on hyväkši nähnyn. Še, ken on šuanun lahjan olla Jumalan viessintuojana, tuokah šanomie Jumalalta šen mukah kuin hänellä on uškuo.
7 Ken on šuanun lahjan auttua uškojie, še auttakkah. Opaštajan lahjan šuanut opaštakkah.
8 Ken on šuanun lahjan rohkistua, še rohkistakkah toisie. Ken antau omaštah, antakkah täyvellä kiällä. Ken on johtajana, johtakkah huolovašti. Ken auttau köyhie, auttakkah ilosin mielin.
9 Tykäkkyä toisie puhtahalla šytämellä. Vihakkua pahua; pisykkyä lujina šiinä, mi on hyvä.
10 Tykäkkyä toini toista lämpimäšti kuin vellet, pitäkkyä toisie šuuremmašša arvošša kuin iččienä.
11 Konša ruatta Hospotin hyväkši, niin elkyä vaipukkua elkyäkä olkua laisat, vain palakkah teissä Henken tuli.
12 Toivo olkah tiän ilona, keštäkkyä kaikki ahissukšet, moliutukkua vaipumatta.
13 Auttakkua hätyä käršijie pyhie, ottakkua hyvin vaštah vierahie.
14 Plahoslovikkua niitä, ket teitä ajellah, plahoslovikkua elkyäkä kirokkua.
15 Iluol'kua niijen kera, kellä on ilo; itkekkyä itkijien kera.
16 Olkua keškenäh yksimielisie. Elkyä pitäkkyä iččienä muita parempana, vain olkua pahempiošasien vierellä. Elkyä pitäkkyä iččienä viisahampana, mitä oletta.
17 Elkyä makšakkua kellänä pahašta pahalla. Staraikua ruatua šitä, mi on hyvä kaikkien šilmissä.
18 Kun vain voinou ta mikäli še teistä rippunou, eläkkyä rauhašša kaikkien kera.
19 Elkyä tašakkua pahanruatajalla, armahat vellet, vain antakkua Jumalan näyttyä oma viha. Vet Pyhissä Kirjutukšissa šanotah: «Mie Iče tašuan, Mie makšan ruatojen mukah, šanou Hospoti».
20 Ta vieläi näin šanotah: «Kun šiun vihamieheš ollou näläššä, anna hänellä ruokua. Kun häntä janottanou, anna hänellä juuvva. Näin ruatuan keryät palavie hiilie hänen piän piällä.»
21 Elä anna pahan voittua šilma, vain voita šie paha hyvällä.
1 Jokahisen pitäy olla kuulijaisena vallanpitäjillä. Ei niätšen ole valtua, mi ei ois Jumalašta päin. Hiän še on ašettan vallanpitäjät omilla šijoillah.
2 Ken vaššuštau vallaššaolijie, noušou Jumalan ašettamua sakonua vaštah. Ne, ket näin ruatah, šuahah kurituš.
3 Ken ruatau oikein, šen ei tarviče varata vallaššaolijie; a še varakkah, ken ruatau viärin. Kun et tahtone varata vallaššaolijie, rua šitä, mi on hyvä! Šilloin hyö šilma kiitetäh.
4 Vallanpitäjät ollah Jumalan käškyläisie ta ruatah šiun hyväkši. Ka kun ruatanet pahua, varaja! Eihän vallanpitäjät tyhjäh miekkua kanneta. Hyö ollah Jumalan käškyläisie ta annetah pahanruatajilla šemmoni kurituš, mi heilä lankieu.
5 Šentäh totelkua vallanpitäjie. Kuitenki ei vain kuritušta varaten, vain vieläi šentäh, kun omahenki käšköy niin ruatua.
6 Šamašta šyyštä työ verojaki makšatta. Vallanpitäjät ollah Jumalan käškyläisie, kun ruatah omua työtäh.
7 Antakkua jokahisella še, mi hänellä kuuluu: kellä kuuluu vero, šillä antakkua vero; kellä kuuluu tulli, šillä antakkua tulli; ketä pitäy varata, šitä varakkua; ketä pitäy kunnivoittua, šitä kunnivoittakkua.
8 Elkyä olkua velašša kellänä, yksi velka teilä vain olkah – toini toisen tykkyämini. Ken tykkyäy, še on täyttän Sakonan käšyt.
9 Nämä käšyt: «Elä makua vierahan naisen kera», «Elä tapa», «Elä varašša», «Tovistuas's'a elä valehtele», «Elä himottele toisen omua», ta šamoin kaikki muutki käšyt, ollah jo täššä šanašša: «Tykkyä omua lähimmäistäš niin kuin iččieš».
10 Ken tykkyäy lähimmäistäh, še ei rua šillä mitänä pahua. Niin jotta ken tykkyäy, še täyttäy koko Sakonan.
11 Työ tiijättä, mitä aikua myö nyt elämmä. Miän on aika havaččautuo unešta, šentäh kun pelaššuš on nyt meitä lähempänä mitä šilloin, konša myö tulima uškoh.
12 Yö on loppumaisillah, päivä jo koittau. Heittäkkä pimien ruavot ta ruvekka ruatamah valon ruatoja.
13 Eläkkä myö šiivolla niin kuin päivän valošša eletäh: ilmain rähinyä ta juopotteluo, ilmain huoruiččemista ta pahua elämyä, riitelömättä ta kajehtimatta.
14 Šuoriutukkua Hospotih Iisussah Hristossah! Elkyä lellittäkkyä runkuona šikäli, jotta šen himot piäštäis valtah.
1 Ottakkua omah joukkoh šemmoni ihmini, ken on ušošša heikko. Elkyä ruvekkua kiistämäh hänen kera šiitä, mitä mieltä mistäki as's'ašta oletta.
2 Eryäš uškou, jotta voit šyyvvä kaikkie, heikko-uškoni šyöy vain kašviksie.
3 Ken šyöy kaikkie, še elkäh pahekšikkah šitä, ken ei šyö. Ta ken ei šyö kaikkie, še elkäh suutikkah šitä, ken šyöy. Jumala kaččuot on hänetki ottan omakšeh.
4 Ken šie olet suutimah toisen käškyläistä? Oman isännän ieššä hiän šeisou tahi kuatuu. Ta šeisouhan hiän, šentäh kun Jumala voit pityä hänet pissyššä.
5 Eryäš pitäy yhtä päivyä toista parempana, toisella kaikki päivät ollah šamanarvosie. Iče kenki ruatakkah šitä, mitä pitäy oikiena.
6 Ken pitäy yhtä päivyä muita tärkiempänä, ruatau niin Hospotin kunnivokši. Ken ei erota yhtä päivyä toisešta, šeki ruatau niin Hospotin kunnivokši. Ken šyöy kaikkie, še šyöy Hospotin kunnivokši, šentäh kun hiän passipoittau šiitä Jumalua. Ken ei šyö kaikkie, še on šyömättä Hospotin kunnivokši, ta hiän niise passipoittau Jumalua.
7 Ei yksikänä meistä elä iččieh varoin, šamoin ei yksikänä kuole iččieh varoin.
8 Kun myö elämmä, elämmä Hospotin omina; ta kun kuolemma, kuolemma Hospotin omina. Niin jotta elämmäkö vain kuolemma, myö olemma Hospotin omie.
9 Juštih šitä vaššenhan Hristossa kuoli, nousi kuollehista ta piäsi tuaš elämäh, jotta ois niin kuollehien kuin elävien Hospoti.
10 Mintäh šie suutit vellieš? Tahi šie toini, mintäh pahekšit vellieš? Kaikin myö jouvumma Hristossan suutun eteh.
11 Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu:
– Še on ihan varma, šanou Hospoti,
jotta jokahini polvi kumartuu Miun ieššä
ta jokahini kieli kiittäy Jumalua.
12 Niin še on, jotta jokahini meistä joutuu vaštuamah Jumalalla omašta elämäštäh.
13 Niin jotta heittäkkä pois toini toisen suutimini. Parempi kaččokkua, jotta että šuattais vellie kompaštumah ettäkä lankiemah riähkäh.
14 Mie tunnen Hospotin Iisussan ta šentäh tiijän varmašti, jotta ei ole šemmoista, mi ois ičeštäh pakana. Vain še, mitä ihmini pitäy pakanana, še on hänellä pakana.
15 No kun šie pahottanet vellen mieltä omalla ruuvvalla, niin mitä tykkyämistä še on. Elä ruuvvan takie vejä tuhoh vellie, kumpasen puolešta Hristossa kuoli.
16 Elkyä antakkua moittie šitä, mi tiän mieleštä on hyvä.
17 Jumalan Valtakunnašša ei ole tärkietä še, mitä šyyvväh ta juuvvah, vain oikie elämä, rauha ta ilo, mit Pyhä Henki antau.
18 Ken Hristossan takie eläy näin, še on Jumalalla mielehini ta ihmisetki pietäh häntä arvošša.
19 Niin jotta kuotelka elyä rauhašša ta lujentua toini toista.
20 Elä ruuvvan takie hajota šitä, min Jumala on šuanun aikah. Kaikkie voit šyyvvä. On kuitenki paha, kun ihmini omalla šyömiselläh vetänöy toisen riähkäh.
21 Parempi olla šyömättä lihua ta juomatta viinua ta ruatamatta mitänä šemmoista, min takie šiun velli voi kompaštuo, mi on hänen mieleštä riähkä ta heikentäy hänen uškuo.
22 Šäilytä šie oma uško Jumalan ieššä. Ošakaš on še, ken ei suuti iččieh šiitä, mitä pitäy oikiena.
23 A še, ken epyälöy, jotta voisko tuota šyyvvä, ta kuitenki šyöy, on suutittu. Hiän kun šilloin ei elä ušon mukah. Kaikki, mitä ihmini ei rua ušon kera, on hänellä riähkä.
24 Kiittäkkä Jumalua! Hiän voit lujentua teitä ušošša, niin kuin šanou miun šaneloma Hyvä Viesti, šanoma Iisussašta Hristossašta. Še on še peittoas's'a, kumpasešta ammusista ajoista täh šuate ei ole paistu,
25 a nyt še on ilmotettu. Ilmasenikuni Jumala käški omie viessintuojie kirjuttamah šiitä kaikilla kanšoilla, jotta hyö ušottais Häneh ta toteltais Häntä.
26 Ainuolla, kaikkiviisahalla Jumalalla, kunnivo Iisussan Hristossan kautti ilmasen ijän! Amin.
1 Miän, kumpaset olemma ušošša lujie, pitäy keštyä vähäväkisien heikkoukšie. Myö emmä šua ajatella vain šitä, mi on ičellä mielehistä.
2 Miän jokahisen pitäy olla hyvänä lähimmäisellä, pitäy ajatella, mi on hänellä hyväkši ta lujentau hänen uškuo.
3 Hristossa niise ei ajatellun Iččieh. Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu Häneštä: «Jumalaisen, Šilma kiruojien kiruomiset lankettih Miun piällä».
4 Kaikki mitä Pyhih Kirjutukših on kirjutettu, on kirjutettu meilä opaššukšekši. Niistä myö šuamma keštävyttä ta hoivahušta ta niin meilä šäilyy toivo.
5 Jumala, kumpaselta keštävyš ta hoivahuš tullah, auttakkah tiän olla keškenäh yksimielisinä. Še on Hristossan Iisussan tahto.
6 Šiitä työ yhtenä miehenä ta yheštä šuušta kiitättä Jumalua, miän Hospotin Iisussan Hristossan Tuattuo.
7 Niin jotta pitäkkyä huolta toini toisešta, niin kuin Hristossa pitäy teistä huolta Jumalan kunnivokši.
8 Tarkotan šitä, jotta Iisussa Hristossa tuli auttamah jevreilöitä. Hiän tuli lujittamah kantatuattoloilla annetut lupaukšet näyttyäkšeh, jotta Jumala pisyy šanaššah.
9 Ta Hiän tuli vieläi šitä vaššen, jotta muut kanšat niise voitais kiittyä Jumalua Hänen armošta. Täštä šanotah Pyhissä Kirjutukšissa näin:
– Šentäh kiitän Šilma, Hospoti, kanšojen kešeššä,
laulan passipo-viršie Šiun nimen kunnivokši.
10 Ta vielä šanotah:
– Iluol'kua, kanšat,
yheššä Jumalan kanšan kera.
11 Ta vielä:
– Kiittäkkyä Hospotie, kaikki kanšat!
Ylentäkkyä Häntä, kaikkien maijen eläjät!
12 Ta vielä Isaija šanou:
– Jessein juurešta kašvau veša,
kumpani noušou kanšojen halliččijakši.
Hiän on kaikkien kanšojen toivo.
13 Jumala, kumpani antau toivon, täyttäkkäh ilolla ta rauhalla tiät, kumpaset ušotta. Šiitä teilä Pyhän Henken voimašta on luja toivo.
14 Mie olen varma, vellet, jotta työ oletta täytenäh hyvyä tahtuo ta kaikenmoista tietuo, niin jotta voitta ičeki neuvuo toini toista.
15 Ka kuitenki mie täššä kirjutin eryähin kohin melko rohkiešti, vellet, šentäh kun tahoin muissuttua teilä eryähie as's'oja. Ruavoin näin šentäh, kun Jumala omašša armošša kučču miut
16 Iisussan Hristossan käškyläisekši kanšojen keškeh. Ruan papillista ruatuo Jumalan Hyvän Viessin levittäjänä, jotta kaikkien maijen rahvahista tulis Jumalalla mielehini, Pyhän Henken pyhittämä uhri.
17 Iisussan Hristossan kunnivokši olen ylpie šiitä, mitein ruan Jumalan miula antamua työtä.
18 Tietyšti mie ruohin paissa vain šiitä, mitä Hristossa šai aikah miun kautti, jotta šuaha muailman rahvahat tottelomah Jumalua. Hiän luati šen pakinojen ta ruatojen kautti,
19 merkkiruatojen ta kummien avulla, Jumalan Henken voimalla. Näin mie olen šanellun Hyvyä Viestie Hristossašta joka paikašša Jerusalimista ihan Illirikkah šuate.
20 Kuitenki mie pijin tärkienä šanella Hyvyä Viestie vain šielä, missä Hristossan nimie vielä ei tunnettu, jotta en rakentais toisen panoman kivijalan piällä.
21 Ruavoin, niin kuin on šanottu Pyhissä Kirjutukšissa:
– Ne, kellä ei ole šanottu Häneštä, šuahah Hänet nähä,
ne, ket ei ole kuultu Häneštä, šuahah tietyä.
22 Miun ruato moničči ešti milma tulomašta tiän luo.
23 Ka nyt miula ei enämpi ole työtä näillä šeutuloilla ta miun jo monta vuotta himottau piäššä käymäh tiän luo.
24 Konša lähen Ispanijah, niin matatešša tulen šinne. Toivon, jotta tällä matalla voisin nähä teitä ta hoti vähäsen aikua olla tiän luona ta paissa tiän kera. Šiitä työ šuorittaisija miut lähtömäh iellähpäin.
25 Nyt mie kuitenki olen lähöššä Jerusalimih viemäh avuššušta pyhillä.
26 Niätšen Makedonijan ta Ahaijan uškojakunnat piätettih antua yhtehini rahalahja Jerusalimin uškojakunnan köyhillä.
27 Näin hyö piätettih, ta ollahki ne šen heilä velkua. Kun kerran toisista vieroista kiäntynyöt piäštih ošallisiksi Jerusalimin rissittyjen henkellisistä uartehista, niin heijän pitäy omalta ošalta auttua Jerusalimin uškojakuntua muallisissa tarpehissa.
28 Šen jälkeh, kun olen ruatan tämän ruavon ta vienyn kerätyt rahat heilä, lähen Ispanijah ta käyn matalla tiän luona.
29 Tiijän, jotta šinne tulleššani tuon teilä täyven plahoslovenjan Hristossan Hyvän Viessin kautti.
30 Vellet, mie molin teitä miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta Pyhän Henken antaman tykkyämisen tähen: olkua miun tukena. Moliutukkua miun puolešta Jumalalla,
31 jotta Juutijašša en joutuis Jumalua tottelomattomien ihmisien käsih ta jotta apu, min vien Jerusalimih, ois pyhillä mieleh.
32 Šiitä voisin tulla ilosin mielin tiän luo, kun Jumala antanou, ta šaisin levähellä tiän luona olleššani.
33 Rauhan Jumala olkah tiän kaikkien kera. Amin.
1 Miula on vain hyvyä šanottavua miän uškosisäreštä Fiivašta, kumpani on Kenherijan uškojakunnan tijakonissa.
2 Ottakkua hänet vaštah Hospotin nimeššä pyhillä šopivah tapah ta auttakkua häntä, kun hiän mitä tarvinnou teiltä. Onhan hiän ičeki monie auttan, milma niise.
3 Šanokkua tervehyisie Priskillalla ta Akilalla, miun ruatotovarissoilla Hristossan Iisussan työššä.
4 Hyö oltih valmehet antamah oman henken miun tähen. Mie ta šen lisäkši kaikki toisista vieroista kiäntynehet uškojakunnat kiitetäh heitä. Šanokkua tervehyisie uškojakunnalla, mi keräytyy heijän koissa.
5 Tervehyisie miun kallehella Jepenetillä, kumpani Ahaijašša enšimmäisenä rupesi uškomah Hristossah.
6 Tervehyisie Muariella, kumpani on äijän ruatan miän hyväkši.
7 Tervehyisie miun heimolaisilla Andronikilla ta Junijalla, kumpaset yheššä miun kera oltih tyrmäššä. Heitä pietäh arvošša apostolien joukošša, ta hyö jo ennein milma ruvettih uškomah Hristossah.
8 Šanokkua tervehyisie Ampliatilla, miun armahalla uškovellelläni.
9 Tervehyisie Urbanilla, kumpani yheššä miän kera on Hristossalla ruatamašša, ta miun kallehella Staheilla.
10 Tervehyisie Apellesilla, kumpasen uško Hristossah kešti kaikki kovat. Tervehyisie Aristovulin pätinäkunnalla.
11 Tervehyisie miun heimovellellä Irotionilla. Tervehyisie Hospotin omilla Narkissan talošša.
12 Tervehyisie Trifenalla ta Trifossalla, kumpaset ruatah ahkerašti Hospotin työtä. Tervehyisie armahalla sisärellä Persidalla, kumpani on nähnyn äijän vaivua Hospotin työššä.
13 Tervehyisie Rufalla, Hospotin valitulla, ta hänen muamolla, kumpani miula niise on kuin muamo.
14 Tervehyisie Asinkritilla, Flegontilla, Jermeillä, Patrovalla, Jermijalla ta hiän kera olijilla vellilöillä.
15 Tervehyisie Filologilla ta Julijalla, Nereillä ta hänen sisärellä ta šamoin Olimpanalla ta kaikilla muilla hiän kera olijilla pyhillä.
16 Tervehtikkyä toini toista, šepäytykkyä kuin vellet. Kaikki Hristossan uškojakunnat työnnetäh teilä tervehyisie.
17 Varotan teitä, vellet, pitäkkyä šilmällä niitä, ket šuahah aikah erimielisyttä ta muanitetah teitä jättämäh ne opaššukšet, kumpasie työ oletta šuanun. Pisykkyä heistä loitompana.
18 Šemmoset ei ruata miän Hospotin Iisussan Hristossan hyväkši, vain ruatah oman vačan hyväkši. Kaunehilla šanoilla ta lipiellä kielellä hyö muanitetah puhaššiämisie ihmisie.
19 Kaikin tiijetäh, jotta työ totteletta Jumalua. Šentäh olen teistä iloni ta toivon, jotta työ malttasija, mi on hyvä, ettäkä mänis pahah.
20 Rauhan Jumala ruttoh ručistau šaatanan tiän jalkojen alla. Miän Hospotin Iisussan Hristossan armo olkah tiän kera. Amin.
21 Miun ruatovelli Timofei työntäy teilä tervehyisie, šamoin miun heimovellet Lutsi, Jason ta Sosipatri.
22 Tervehyisie Hospotin nimeššä miultaki, Tertiltä, tämän kirjasen kirjurilta.
23 Teilä työntäy tervehyisie Gaija, kumpasen luona mie olen šuanun elyä ta kumpasen koissa uškojakunta keräytyy. Tervehyisie linnan kasnanhoitajalta Erastilta ta velli Kvartilta.
24 Hospotin Iisussan Hristossan armo olkah tiän kera. Amin.