1 Mie, Juakko, Jumalan ta Hospotin Iisussan Hristossan käškyläini, työnnän tervehyisie Israelin kahellatoista hajallah eläjällä heimokunnalla.
2 Vellet, olkua vain hyvillänä, konša jouvutta monenmoisih muanitukših.
3 Työhän tiijättä, jotta konša tiän uško keštäy muanitukšet, še kašvattau teissä keštämistä.
4 Šiitä työ šuatatta keštyä kaiken, ta niin teistä tulou kaikin puolin kypšie ihmisie, šemmosie, kumpasissa ei ole mitänä vikua.
5 Kun kuitenki kellä teistä ei olle viisahutta, kyšykkäh šitä Jumalalta. Jumala antau šitä hänellä, Hiän kun niät täyvellä kiällä antau kaikilla eikä moiti, konša häneltä kyšytäh.
6 No kyšyö pitäy uškuon, yhtänä epyälömättä. Ken epyälöy, on kuin meren ualto, kumpaista tuuli ajau šinne tänne.
7 Elkäh šemmoni ihmini vuottakkah Hospotilta mitänä.
8 Hiän on kakšimielini, kaikissa ruatoloissah häilyväini.
9 Olkah alempaisilla okšilla olija velli ylpie šiitä, jotta Jumala noštau hänet korkiella.
10 A pohatta olkah ylpie šiitä, jotta Jumala alentau hänet, šentäh kun pohattaki katou niin kuin kukka heiniköššä.
11 Päiväni noušou, puahtau äkiešti ta kuivattau heinän. Kukka kirpuou ta šiih loppuu šen kaunehuš. Šamoin pohatta näivistyy omilla teilläh.
12 Ošakaš on še, ken muanitukšet keštäy, šentäh kun muanitukšet keššettyö hiän šuau voitonvenčakši elämän. Šen Jumala toivotti niillä, ket Häntä tykätäh.
13 Elkäh kenkänä muanitukših jouvuttuo šanokkah, jotta Jumala häntä muanittelou. Paha ei voi muanitella Jumalua, ta Iče Hiän ei muanittele ketänä.
14 Ka jokahista muanittau hänen oma himo, mi häntä kuihuttelou ta viettäy pahah.
15 Šiitä himo tulou kuin naini pakšukši ta šuau riähän, a kun riähkä on kašvan täyvekši, še tuou kuoloman.
16 Elkyä valehelkua iččienä, miun kallehet vellet!
17 Joka hyvä anti ta joka täyvellini lahja tulou ylähyätä, taivahan tähtien Tuatolta. Hänen luona ei mikänä muutu, valo ei vaihu pimiekši.
18 Oman tahon mukah Hiän šynnytti miät uuvveštah toven šanalla, jotta oisima enšimmäiset Hänen luajittujen joukošša.
19 No niin, miun armahat vellet, jokahisen pitäy olla aina valmis kuulomah, ka ei pie kiirehtie pakajamah eikä antua valtua vihalla.
20 Vihan vallašša olija mieš ei rua šitä, mi on oikein Jumalan šilmissä.
21 Niin jotta jättäkkyä kaikki pakanat mielet ta pahuon jiännökšetki. Olkua nöyrät ta ottakkua vaštah še šana, kumpani on teih issutettu ta kumpani voit tiät pelaštua.
22 Ruatakkua, mitä šana käšköy, elkyä yksistäh kuunnelkua šitä – muitein valehteletta iččienä.
23 Še, ken vain kuuntelou šanua eikä rua šen mukah, on kuin mieš, kumpani peilistä kaččelou omua muotuo.
24 Hiän tarkkah kaččou iččieh, lähtöy pois ta šamašša unohtau, mimmoni hiän on.
25 Jumalan sakona, mi piäštäy ihmisen riähän ta kuoloman vallašta, on täyvellini. Ken tarkkah tutkiu šitä sakonua ta pisyy šiinä, šitä Jumala plahosloviu kaikissa šen ruatoloissa. Tämmöni ihmini ei unoha šitä, mitä on kuullun, vain ruatau šen mukah.
26 Kun ken teistä pitänöy iččieh uškojana eikä voine pijätellä kieltäh, hiän valehtelou iččieh ta hänen uško on tyhjä.
27 Jumalan ta Tuaton šilmissä puhaš ta vijatoin uško on šitä, jotta myö huolehimma orpoloista ta leškilöistä, konša hyö ollah muokissa, ta varotamma iččienä, jotta muailma ei pakanoittais meitä.
1 Vellet, kumpaset ušotta miän Hospotih Iisussah Hristossah, jumalallisen valon Hospotih, elkyä jakakkua ihmisie heijän arvon mukah.
2 Kun tiän uškojakuntah tullou mieš kultasissa šormukšissa ta vorssissa vuatteissa, ta šamah aikah tullou köyhä pahoissa vuatteissa,
3 niin ettäkö luo šilmienä tuoh vorssašti šuoriutunuoh ta šano hänellä: «Tule šie tänne, täššä on hyvä šija». A köyhällä työ šanotta: «Šie šeiso tuošša», tahi: «Issu šie täššä, miun jaloissa».
4 Näin työ juatta ihmisie oman mielen mukah. Teistä on tullun suutijie, kumpasilla on viärät ajatukšet.
5 Kuulkua, armahat vellet! Eikö Jumala valinnun muailman köyhie olomah ušošša pohattoina? Eikö juuri hyö peritä Valtakuntua, kumpasen Jumala lupasi Häntä tykkyäjillä.
6 Ka työ häpäsijä köyhän. Eikö juuri pohatat ahisseta teitä ta vejetä teitä suutuh?
7 Eikö juuri hyö hävätä šitä hyvyä nimie, kumpasella teitä nyt kučutah?
8 Ruatta oikein, kun elänettä Sakonan korkeimman käšyn mukah, kumpani on Pyhissä Kirjutukšissa. Še käšky on tämmöni: «Tykkyä lähimmäistäš niin kuin iččieš».
9 Ka kun työ ruvennetta jakamah ihmisie heijän arvon mukah, teilä tulou riähkä, ta Sakonan ieššä työ oletta viärät.
10 Niät kun še, ken muitein eläy Sakonan mukah, ta kuitenki rikkou šen yheššä kohašša, še on kaikissa kohin viärä.
11 Jumala, kumpani on šanon: «Elä makua vierahan naisen kera», šano niise: «Elä tapa». Vaikka et ni makuais vierahan naisen kera, ka kun tappanet, niin olet sakonanrikkoja.
12 Niin jotta paiskua ta ruatakkua niin kuin ne, ketä Jumala suutiu šen sakonan mukah, mi piäštäy ihmisen riähän ta kuoloman vallašta.
13 Ken ei toisie armaha, šen Jumalaki suutiu ilmain armuo. No ken armahtau, šen Jumalaki suutušša armahtau.
14 Vellet, mitä hyötyö šiitä on, kun ken šanonou, jotta hiän uškou, a ičelläh ei ole ruatoja. Voisko šemmoni uško pelaštua hänet?
15 Kun šiun vellellä tahi sisärellä ei olle vuatetta eikä jokapäiväistä ruokua,
16 niin mitä virkua ois tiän šanuo: «Mänkyä rauhašša, šuoriutukkua lämpimäšti ta šyökyä hyvin»? Eikö tiän pitäis antua heilä šitä, mitä hyö elyäkšeh tarvitah?
17 Šamoin voit ušoštaki šanuo. Kun työ vain uškonetta ettäkä ruatane mitänä, tiän uško on kuollut.
18 Nyt kennih šuattau šanuo: «Šiula on uško, miula ruavot». Šiih mie šanon: «Näytä šie miula oma uškoš ilmain ruatoja, a mie näytän šiula ušon omilla ruatoloillani».
19 Šie ušot, jotta on vain yksi Jumala. Oikein ruat! Piessat niise ušotah še ta niin varatah, jotta vapissah.
20 Ka etkö šie, tyhjänpäiväni ihmini, taho tietyä, jotta ilmain ruatoja uško on kuollut.
21 Eikö miän kantatuatto Aprahami kelvannun Jumalalla omien ruatojen takie, kun hiän vei poikah Issakan uhriksi alttarilla?
22 Niäthän šie, jotta Aprahamin uško ta ruavot kuulutah yhteh: ruatojen kautti uško tuli täyvekši.
23 Ta niin täytty Pyhien Kirjutukšien tämä šana: «Aprahami uško Jumalua, ta šentäh hiän kelpasi Jumalalla». Näin hiän šai nimekši Jumalan tovarissa.
24 Niättäkö nyt, jotta ihmiseštä tulou Jumalalla kelpuaja ruatojen takie, ei yksistäh ušon takie.
25 Eikö šamoin iččieh myöjä naini, Raava kelvannun Jumalalla omien ruatojen takie, šentäh kun otti tiijuštelijat luokšeh ta autto heijän puata toista tietä.
26 Niin kuin runko ilmain henkie on kuollut, šamoin on uškoki kuollut ilmain ruatoja.
1 Vellet, monien teistä ei pie ruveta opaštajiksi. Työhän tiijättä, jotta meitä opaštajie suutitah muita kovemmin.
2 Vet jokahini meistä moneh luatuh hairahtuu. Ken ei hairaha pakinoissa, hiän on täyvellini ta šuattau pityä koko runkon kurissa.
3 Konša panemma šuičet heposen šuuh, niin šuamma šen tottelomah meitä ta voimma ohjata koko hepoista.
4 Ta laivat niise, vaikka ne ollah šuuret ta rajut tuulet niitä ajellah, ka pieni huopari ohjuau laivan, kunne perämieš tahtou.
5 Šamoin kieliki on pieni runkonoša, no še voit rehennellä šuurilla as's'oilla. Pieni tuli šytyttäy palamah šuuren mečän!
6 Kieli niise on tuli, miän runkošša še on kaiken pahan pešä. Še pakanoittau koko runkon ta šytyttäy tuleh ihmisen elämänpyörän. A iče še on šyttyn uatun tulešta.
7 Kaikkie elukkoja ihmini šuattau kešyttyä ta on kešyttänki nelläjalkasie, lintuja, ryömijie ta meren elukkoja,
8 vain kieltä ei yksikänä ihmini voi kešyttyä. Še on pijättelömätöin ta paha, täytenäh tappajua myrkkyö.
9 Kielellä myö kiitämmä Jumalua, miän Tuattuo, ta šillä šamalla kiruomma ihmisie, Jumalan kuvan mukah luajittuja.
10 Kiittämini ta kiruomini lähetäh šamašta šuušta. Näin ei šua olla, vellet!
11 Voitko šamašta hettieštä noušša makieta ta karkieta vettä?
12 Vellet, smokvapuušša ei kašva voipuun marjoja eikä viinamarjan okšašša smokvua. Šamoin yheštä hettieštä ei voi juošša šuolaista ta makieta vettä.
13 Onko tiän joukošša ketä viisašta ta tolkukašta? Kun ollou, niin näyttäkkäh hiän šen hyvällä elämälläh – ruatoloilla, kumpasie ruatau hyväsisti ta viisahašti.
14 Ka kun tiän šiämeššä ollou mušta kajehuš ta riijanhimo, niin elkyä šuurenteliutukkua, jotta oletta viisahat. Šen kun luatinetta, niin kiännättä toven valehekši.
15 Šemmoni viisahuš ei tule ylähyätä. Še on muailman viisahutta, še tulou ihmisen šiämeštä ta on piessojen viisahutta.
16 Šielä, missä ihmiset kajehitah ta riijelläh, kaikki on šekasin ta on kaikenmoista pahutta.
17 No ylähyätä tulova viisahuš on enšiksi puhaš ta pyhä. Še auttau elyä rauhašša, olla hyväšanasena, taipusana, täytenäh armuo ta hyvie ruatoja. Še pitäy kaikkie ihmisie yhenmoisina eikä še luajitteliuvu.
18 Rauhanluatijat kylvetäh rauhan šiemen ta šuahah šiitä šualehekši Jumalalla kelpuaja elämä.
1 Mistä tiän joukošša nouššah kiissat ta riijat? Mistäpä muušta kun tiän pahoista himoista, kumpaset šojitah tiän runkošša.
2 Työ himoiletta, vain että šua šitä, mitä tahotta. Työ tapatta ta kajehitta, ka kuitenki että šua šitä, mitä himottau. Työ riitelettä ta šojitta, ka mitänä että šua, šentäh kun että kyšy.
3 Ta vaikka kyšynettä, niin että šua, šentäh kun kyšyttä pahah tarkotukšeh, omien himojen täyttämiseh.
4 Voi teitä, kumpaset kiäntyjä pois Jumalašta! Ettäkö tiijä, jotta ken tykkyäy muailmua, še vihuau Jumalua? Ken tahtou olla muailman tovarissa, še tulou Jumalan vihamiehekši.
5 Vain smietittäkö, jotta Pyhissä Kirjutukšissa on tyhjäh šanottu näin: «Jumala tahtou yksin omata šen henken, min on meih pannun».
6 Kuitenki vielä šitäki šuurempi on še armo, min Jumala antau. Šiih nähen Pyhissä Kirjutukšissa šanotah näin:
– Jumala on ylpeitä vaštah,
ka nöyrillä Hiän antau armon.
7 Šentäh taipukkua Jumalan tahtoh, a juavelie vaššuštakkua, niin še pakenou teistä.
8 Läheštykkyä Jumalua, niin Hiän läheštyy teitä. Riähkähiset, puhistakkua kiät! Kakšimieliset, puhistakkua šytämet!
9 Murehtikkua omua kurjutta, itkekkyä ta valittakkua! Muuttukkah tiän nakru murehekši ta ilo apiekši.
10 Olkua nöyränä Hospotin ieššä, niin Hiän noštau tiät.
11 Vellet, elkyä paiskua pahua toini toisešta. Ken pakajau pahua velleštä tahi suutiu häntä, še pakajau Sakonua vaštah ta suutiu Sakonan. A kun šie suutinet Sakonan, niin et ole Sakonan täyttäjä, vain olet šen suutija.
12 Yksi ainut on Sakonanantaja ta Suutija, Hiän, kellä on valta pelaštua ta valta suutie uatuh. A kenpäš šie olet toisie suutimah?
13 Kuulkua nyt työ, kumpaset šanotta: «Tänäpiänä tahi huomena myö lähemmä šiih ta šiih linnah. Myö viivymmä šielä vuuvven, luajimma kauppoja ta šuamma hyvät rahat.»
14 No työ että tiijä, mitä huomini päivä tuou tulleššah. Mitä on tiän elämä? Työ oletta kuin šavu, mi kotvasen näkyy ta šiitä häipyy.
15 Näin tiän pitäis šanuo: «Kun Hospoti tahtonou ta myö elänemmä, niin ruamma šitä ta tätä».
16 A nyt työ vain ylpienä šuurenteliuvutta. Kaikki tuommoni šuurenteliutumini on paha.
17 Še, ken tietäy, mitä pitäis ruatua, ka ei rua, šuau šiitä riähän.
1 Kuulkua, työ pohatat! Itkekkyä ta valittakkua šitä kurjutta, mi teilä on tulošša.
2 Tiän pohasvuot on hapattu ta tiän vuattiet on koin šyömie.
3 Tiän kulta ta hopie on ruoššuttu. Niijen ruošme tovistau teitä vaštah ta šyöy tiän lihua kuin tuli. Työ oletta kerännyn äijän eluo näinä lopun aikoina.
4 Työ että makšan palkkua ruatajilla, kumpaset oltih tiän vil'l'oja leikkuamašša. Kuulkua: še palkka karjuu, ta leikkuajien valitukšet nouštih Hospotin Savaofan korvih.
5 Työ viettijä muan piällä yllinkylläistä elämyä ta mänijä omie himoja myöte. Työ oletta lihottan tiän šytäntä vieläi omana tappopäivänä.
6 Työ suutija ta tappoja Oikiemielisen; Hiän ei pannun teilä vaštah.
7 Šamoin työki, vellet, keštäkkyä Hospotin tuloh šuate. Kaččokkua, mitein muanruataja vuottau kallehie muan antimie. Käršivällisešti hiän vuottau šyyš- ta kevätvihmoja.
8 Työ niise olkua käršivälliset ta pisykkyä lujina, šentäh kun Hospotin tulo on lähellä.
9 Vellet, elkyä valittakkua toini toisen piällä, jotta teitä ei suutittais. Kaččokkua, Suutija jo šeisou ovilla.
10 Vellet, ottakkua muokkien keštämiseššä ta käršimiseššä malliksi Jumalan viessintuojat, kumpaset paistih Hospotin nimeššä.
11 Niitä, ket keššetäh loppuh šuate, myö šanomma ošakkahiksi. Työ oletta kuullun, mitein Jovi kešti, ta mitä Hospoti anto hänellä šen keštämisen lopušša. Hospoti on armollini ta prostija.
12 Ennein kaikkie, vellet, elkyä pošiutukkua taivahan, muan tahi minkänä muun kautti. Konša oletta myöti, šanokkua vain: «Ka no». Konša kiellättä, šanokkua: «Ei». Muitein työ jouvutta suutittaviksi.
13 Kun kellä teistä ollou muokkie, hiän moliutukkah. Kun ken ollou hyvillä mielin, hiän laulakkah psalmija.
14 Kun ken teistä läsinöy, kuččukkah hiän luokšeh uškojakunnan vanhimmat. Anna hyö voijellah häntä pyhävoilla Hospotin nimeššä ta molitah hänen puolešta.
15 Uškuon šanottu malittu parentau läsijän. Hospoti noštau hänet jaloillah, ta kun hiän ollou riähkäytyn, hänellä prostitah.
16 Niin jotta šanokkua omat riähät toini toisella ta moliutukkua toini toisen puolešta, jotta parenisija. Oikiemielisen malittu on voimakaš ta äijän voipa.
17 Il'l'a oli šamanmoini ihmini kuin myöki. Hiän moliutu vaipumatta, jotta ei vihmuis, ta niin mualla ei vihmun kolmeh ta puoleh vuoteh.
18 Ta konša hiän tuaš moliutu, taivaš anto vihman, ta mua kašvatti vil'l'an.
19 Vellet, kun teistä ken kiäntynöy pois tositiijošta ta toini ohjannou hänet jälelläh oikiella tiellä,
20 niin tietäkkyä tämä: ken kiäntäy riähkähisen viärältä tieltä, še pelaštau hänet kuolomašta ta kattau hänen monet riähät.