Глава 3

1 Petri ta Iivana matattih jumalankotih. Oli iltapäivämalitun aika, yhekšäš tunti*.

2 Juštih šilloin šinne kannettih mieštä, kumpani oli ollun rampa jo šyntyössäh. Hänet pantih joka päivä jumalankojin niin šanotulla Kaunehella veräjällä, jotta hiän vois kyšyö miilostinua jumalankotih tulijilta.

3 Kun mieš näki Petrin ta Iivanan mänömäššä jumalankotih, hiän kyšy heiltä miilostinua.

4 Petri kaččo mieheh, šamoin Iivana, ta Petri šano: «Kačo meih».

5 Mieš kaččo tarkkaseh heih toivuon šuaha heiltä mitänih.

6 No Petri šano: «Hopieta ta kultua miula ei ole, ka mitä miula on, šitä mie šiula annan. Iisussan Hristossan, Nasarettilaisen, nimeššä käšen šilma: nouše ta kävele.»

7 Hiän tarttu miehen oikieh käteh ta autto häntä noušša. Šiinä šamašša miehen jalat ta nilkat voimissuttih.

8 Hiän hyppäsi pistyh, šeiso jaloillah ta läksi aštumah. Mieš mäni apostolien kera jumalankotih, matatešša hypähteli ta kiitti Jumalua.

9 Kaikin nähtih, mitein hiän kävelöy ta kiittäy Jumalua.

10 Hyö tunnettih hänet, jotta tämä on šama mieš, kumpani istu jumalankojin Kaunehen veräjän pieleššä miilostinua kyšymäššä. Hyö oltih piältäh šekuo, jotta mitähän tuolla on tullun.

11 Parennettu mieš pisytteli Petrin ta Iivanan kera. Hämmäkšyön ihmiset kiirehittih hiän luo niin šanottuh Solomonin pačaškatokšeh.

12 Tämän nähtyö Petri rupesi pakajamah rahvahalla: «Israelin miehet, mintäh työ tätä kummekšitta? Mintäh työ kačotta meih, aivan kuin myö omalla voimalla tahi Jumalan tahon mukasella elämällä oisima šuanun tämän miehen aštumah?

13 Emmäkö mitä! Aprahamin, Issakan ta Juakon Jumala, miän tuattojen Jumala, nošti jumalalliseh valoh oman Käškyläisen Iisussan. Työ antoja Hänet suutittavakši, ta työ kieltäytyjä Häneštä Pilatin ieššä, konša Pilatti meinasi piäštyä Hänet.

14 Työ kieltäytyjä Häneštä, Pyhäštä ta Oikiešta, ta käškijä piäštyä teilä tappajan.

15 A elämän Piämiehen työ tappoja! Vain Jumala noššatti Hänet kuollehista, myö olemma šen tovistajat.

16 Iisussan nimi ta uško Hänen nimeh anto voimua tällä miehellä, kumpasen työ niättä ta tunnetta. Uško, min Iisussa antau, šai tämän miehen tervehekši tiän kaikkien šilmissä.

17 Ka mie tiijän, vellet, jotta työ ta tiän piämiehet että malttan, mitä ruatoja Iisussalla.

18 No juštih tällä keinoin Jumala täytti oman šanan. Hiän niätšen oli ieltäpäin ilmottan kaikkien omien viessintuojien šuičči, jotta Hänen Hristossan piti käršie.

19 Niin jotta jättäkkyä riähäššä elämini ta kiäntykkyä Jumalan puoleh, jotta tiän riähät pyyhittäis pois.

20 Šiitä virkuomisen ajat tullah Hospotin luota ta Hiän työntäy teilä Iisussan Hristossan, kumpasen Hiän ieltäpäin valičči teitä varoin.

21 Hänen pitäy olla taivahašša šiih aikah šuate, kuni kaikki luajitah uuvvekši – juštih niin, mitein Jumala on paissun ilmasenikusista ajoista alkuan omien pyhien viessintuojien kautti.

22 Moissei niätšen šano tuattoloilla näin: ‘Hospoti, tiän Jumala, noštau teilä tiän vellien joukošta miun moisen Viessintuojan. Kuunnelkua Häntä kaikešša, mitä Hiän teilä šanou.

23 Jokahini, ken ei kuuntele tätä Viessintuojua, hävitetäh kanšašta.’

24 Šamoin muutki Jumalan viessintuojat, Samuil ta kaikki hänen jälkeh, rahvahalla paissešša niise einuššettih näitä päivie.

25 Työ oletta viessintuojien jälkiläiset, ta teitä varoin on še šopimuš, kumpasen Jumala luati tiän tuattojen kera. Hiän šano Aprahamilla: ‘Šiun Jälkiläisen kautti Mie plahoslovin kaikkie rahvahie muan piällä’.

26 Jumala noššatti kuollehista oman Käškyläisen Iisussan ta enšimmäisekši työnsi Hänet teilä, jotta plahoslovie teitä, konša kiännyttä pois pahuon tieltä.»

Глава 4

1 Konša Petri ta Iivana paistih rahvahan kera, šiih tultih papit, jumalankojin vahtien piälikkö ta saddukeit*.

2 Hyö oli šiännytty, šentäh kun apostolit opaššettih rahvašta ta šaneltih, jotta kuollehet nouššah, juštih niin kuin Iisussa nousi kuollehista.

3 Hyö otettih Petri ta Iivana kiini ta pantih yökši tyrmäh, niätšen kun oli jo ilta.

4 Ka monet niistä, ket kuultih apostolien pakina, ušottih. Uškovellien luku kašvo, heitä oli nyt jo šiinä viisituhatta.

5 Toisena päivänä Jerusalimissa keräyvyttih jevreijen piämiehet, rahvahan vanhimmat ta sakonanopaštajat*.

6 Šielä oli ylipappi Annas, šamoin Kaijafa, Iivana, Aleksanteri ta kaikki muut ylipapin šukuh kuulujat.

7 Hyö käšettih tuuvva apostolit hiän eteh ta kyšyttih: «Millä voimalla tahi kenen nimellä työ parentija voimattoman?»

8 Šiitä Petri, Pyhän Henken täyttämänä, šano heilä: «Rahvahan piämiehet ta vanhimmat!

9 Työ kyšelettä meiltä, mitein myö auttoma voimatointa. Työ tahotta tietyä, mitein hiän pareni.

10 Ka tietäkkyä työ kaikin ta koko Israelin rahvaš, jotta še tapahtu Iisussan Hristossan, Nasarettilaisen, nimen voimalla. Hänet työ nuakliččija ristih, vain Jumala noššatti Hänet kuollehista. Iisussan Hristossan nimen voimalla tämä mieš šeisou tiän ieššä tervehenä.

11 Hiän on še kivi, mi teilä rakentajilla ei kelvannun, vain mistä tuli rakennukšen piäkivi. Kenkänä muu ei voi meitä pelaštua.

12 Taivahan alla ihmisillä ei ole annettu toista nimie, min avulla myö voisima pelaštuo.»

13 Kun Neuvokunnan miehet nähtih Petrin ta Iivanan rohkevuš ta huomattih, jotta nämä ollah opaštumattomie rahvahanmiehie, hyö ihmeteltih. Hyö tunnettih hiät niiksi, ket oli oltu Iisussan kera.

14 Ta kun hyö vielä nähtih parennettu mieš apostolien viereššä šeisomašša, hyö ei voitu šanuo mitänä vaštah.

15 Hyö käšettih apostolien männä Neuvokunnan šalista ta paistih keškenäh:

16 «Mitä miän pitäis ruatua näillä ihmisillä? Heijän kautti tosieh tapahtu ihmeh. Kaikki jerusalimilaiset tiijetäh jo šiitä, emmäkä myö voi šitä eikkie.

17 No jotta tämä ei levieis ielläh rahvahan kešeššä, niin kieltäkkä ta pölätelkä heitä, jotta hyö ei paistais šen Miehen nimeššä enämpi kellänä.»

18 Hyö kučuttih apostolit šalih ta kiellettih heitä enämpi pakajamašta ta opaštamašta Iisussan nimeššä.

19 Ka Petri ta Iivana vaššattih heilä: «Kaččokkua iče, onko oikein Jumalan ieššä totella enämmän teitä kuin Jumalua?

20 Myö emmä voi olla pakajamatta šiitä, mitä näkimä ta kuulima.»

21 Šilloin Neuvokunnan miehet varauteltih heitä vielä jyrkemmin, ka piäššettih hiät mänömäh rahvahan tähen. Hyö ei voitu kekšie, mistä kurittua heitä, kun kaikin kiitettih Jumalua šiitä, mitä oli tapahtun.

22 Olihan mieš, kumpani oli parennettu tällä merkkiruavolla, jo piällä nellänkymmenen.

23 Šieltä piäštyö Petri ta Iivana mäntih uškovellien luo ta šaneltih, mitä piäpapit ta rahvahan vanhimmat šanottih heilä.

24 Tämän kuultuo kaikin alettih yhteh iäneh moliutuo Jumalalla. Hyö šanottih: «Jumala, Kaikenvaltani! Šie luajit taivahan, muan ta meren ta kaiken, mitä niissä on!

25 Šie annoit Pyhän Henken paissa käškyläiseš Tuavitan, miän tuaton, šuulla näin:
– Mintäh toisenvieroset karjutah äkäsenä
ta rahvahat typinäistä tyhjyä mieleššäh hauvotah?

26 Muailman čuarit nouššah,
halliččijat keräyvytäh yhteh
Hospotie ta Hänen Hristossua vaštah.

27 Juuri näin kävi. Täššä linnašša Iiroti ta Ponttei Pilatti liityttih yhteh toisenvierosien ta Israelin rahvahan kera Šiun pyhyä Poikua Iisussua vaštah, kumpasen Šie olet voijellun.

28 Hyö ruattih še, min Šie, Hospoti, omalla voimallaš ta viisahuollaš jo ieltäpäin miäräsit tulijakši.

29 Kačo nyt, Hospoti, mitein hyö meitä varautellah! Anna miän, Šiun käškyläisien, kaikella rohkevuolla šanella Šiun šanua.

30 Ojenna käteš, niin jotta kipiehiset parettais ta merkkiruatoja ta kummie tapahtuis Šiun pyhän Pojan Iisussan nimellä.»

31 Konša hyö lopetettih malittu, tärähti še paikka, kunne hyö oli keräyvytty. Hyö kaikin täytyttih Pyhällä Henkellä ta šaneltih rohkiešti Jumalan šanua.

32 Koko šuurella uškojien joukolla oli yksi šytän ta yksi henki. Kenkänä ei šanon omakši šitä, min omisti, vain kaikki oli heilä yhtehistä.

33 Apostolit šuurella voimalla tovissettih Hospotin Iisussan Hristossan kuollehista noušomisešta, ta Jumala äijälti plahoslovi heitä kaikkie.

34 Uškojien joukošša kenkänä ei ollun mitänä vailla. Ne, kellä oli muata tahi taloja, myötih niitä, a tienatut rahat tuotih

35 ta pantih apostolien eteh. Niistä rahoista jokahisella annettih hänen tarpehien mukah.

36 Šamoin ruato Josiaki, kumpaista apostolit kučuttih Varnavakši – nimi merkiččöy: rohkistaja. Hiän oli leeviläini, šyntysin Kipristä.

37 Josialla oli oma pelto. Hiän möi šen, toi rahat ta pani apostolien eteh.

Глава 5

1 Eryäš Ananie-nimini mieš yheššä Sapfira-naiseh kera möi omat muat.

2 Ošan rahoista hiän peitti, hänen naini niise tiesi šen. Loput rahoista Ananie toi ta pani apostolien eteh.

3 Šilloin Petri šano: «Ananie, mintäh annoit šytämeš šaatanan valtah? Mintäh yritit valehella Pyhyä Henkie ta jätit ičelläš ošan muan hinnašta?

4 Še muahan oli šiun, kuni et myönyn šitä. Ta šiun oltih rahat, kun möit šen. Mitein šie šuatoit näin ruatua? Et šie valehellun ihmisie, vain valehtelit Jumalua.»

5 Kun Ananie kuuli Petrin šanat, hiän kuatu kuollehena muah. Varuu valtasi kaikki ne, ket kuultih tämä.

6 Nuoret miehet tultih ta kiärittih ruumis vuattieh, kannettih še pois ta hauvattih.

7 Kolmisen tunnin piäštä šiih tuli Ananien naini, as's'ašta mitänä tietämättä.

8 Petri kyšy häneltä: «Šano miula, šilläkö hinnalla työ möitä muan?» Hiän vaštasi: «Juštih šillä».

9 Šiitä Petri šano hänellä: «Mintäh työ yksissä mielin rupesija kiušuamah Hospotin Henkie? Ovella kuuluu aškelie. Ne, ket hauvattih šiun mieš, kannetah šiutki tiältä.»

10 Šiinä šamašša naini kuatu Petrin jalkoih ta heitti henken. Nuoret miehet tultih šiämeh ta nähtih, jotta naini on kuollun. Hyö vietih hänet pois ta hauvattih mieheh vierellä.

11 Šuuri varuu valtasi uškojakunnan ta kaikki, ket täštä kuultih.

12 Apostolit ruattih rahvahan kešeššä monie merkkiruatoja ta kummie. Uškojat yksissä mielin keräyvyttih Solomonin pačaškatokšešša.

13 Ulkopuolisista kenkänä ei ruohtin liittyö heih. Kuitenki rahvaš piti heitä šuurešša arvošša,

14 ta Hospotih uškojien joukko aina vain kašvo. Heih liitty niin miehie kuin naisieki.

15 Ihmiset kannettih kipiehisie pihoilla ta pantih heitä venymäh šijoilla ta nosilkoilla, jotta Petrin aštuos's'a kyličči hoti hänen kuvahaini košettais kutaketä heistä.

16 Ympärillä olijista linnoista niise tuli äijän rahvašta Jerusalimih. Hyö kannettih kerallah läsijie ta piessojen muokkuamie ihmisie, ta kaikki ne parettih.

17 Šiitä kajehuš ta viha vallattih ylipappi ta kaikki hänen puolilaiset, koko saddukeijen joukko.

18 Hyö otettih apostolit kiini ta pantih hiät tyrmäh.

19 No yöllä Hospotin anheli avasi tyrmän ovet, vei hiät šieltä pois ta šano:

20 «Lähtekkyä tiältä. Mänkyä jumalankotih ta paiskua rahvahalla kaikki tämän uuvven elämän šanat.»

21 Apostolit ruattih niin. Päivän nouštuo hyö mäntih jumalankotih ta ruvettih opaštamah.
Ylipappi ta hänen puolilaiset kučuttih Neuvokunta – kaikki Israelin rahvahan vanhimmat – ta työnnettih miehie apostolija tyrmäštä käymäh.

22 Šinne tultuo miehet ei löyvetty heitä. Hyö tultih jälelläh ta šanottih:

23 «Myö näkimä, jotta tyrmä oli kaikin varotukšin šalvašša ta vahit šeisottih ovilla, vain kun avasima oven, emmä löytän šieltä ketänä».

24 Tämän kuultuo ylipappi, jumalankojin vahtien piälikkö ta muut piäpapit oltih kummissah, jotta mitä šielä on šattun.

25 Šiitä tuli eryäš mieš ta toi heilä šanan: «Ne miehet, kumpaset työ panija tyrmäh, šeisotah jumalankojissa ta opaššetah rahvašta».

26 Vahtien piälikkö läksi omien miehien kera käymäh apostolija. Kuitenki hyö ei käytetty voimua, šentäh kun varattih, jotta rahvaš rupieu heitä kivittämäh.

27 Hyö tuotih apostolit Neuvokunnan eteh ta ylipappi alko kyšellä heitä.

28 Hiän šano: «Myö kieltämällä kieltimä teitä opaštamašta šen Miehen nimeššä. A työ täyttijä koko Jerusalimin omalla opaššukšella ta tahotta panna miät viäräpäiksi šen Miehen kuolomah.»

29 Täh Petri ta muut apostolit vaššattih: «Parempi totella Jumalua kuin ihmisie.

30 Miän tuattojen Jumala noššatti kuollehista Iisussan, kumpasen työ riputtija rissinpuuh ta tappoja.

31 Hänet Jumala nošti oikiella puolellah ta ašetti Piämiehekši ta Pelaštajakši, jotta antua Israelin rahvahalla mielen muutoš ta proškenja riähistä.

32 Myö olemma kaiken tämän tovistajat ta šamoin Pyhä Henki, kumpasen Jumala anto niillä, ket totellah Häntä.»

33 Tämän kuultuo Neuvokunnan miehet oltih haleta vihašta ta tahottih tappua apostolit.

34 Šilloin Neuvokunnašta nousi eryäš farissei*, Gamalieli-nimini sakonanopaštaja, kumpaista kaikki rahvaš piti arvošša. Hiän käški viijä apostolit vähäsekši aikua pois

35 ta šano: «Israelin miehet, tarkkaseh miettikkyä, ennein kuin ruatta mitänä näillä miehillä.

36 Ennein näitä päivie tuli Feuda. Hiän piti iččieh minänih šuurena, ta häneh liitty nelläšatua mieštä. Ka hänet tapettih, ta hänen kannattajien joukko hajosi ta hävisi jälkie jättämättä.

37 Feudan jälkeh väjenkirjutukšen aikoih tuli Juuta Galileijalaini ta muanitti äijän rahvašta puolellah. No hiän niise šai šurman ta hänen kannattajien joukko hajosi.

38 Šentäh šanon teilä: jättäkkyä nämä miehet rauhah, antakkua heijän olla. Kun tämä heijän homma ollou ihmisistä, še šammuu ičeštäh.

39 A kun še ollou Jumalašta, työ että voi šitä hävittyä. Varokkua! Mitäpä, kun työ šotinetta Iče Jumalua vaštah?»

40 Neuvokunnan miehet myönnyttih Gamalielin neuvoh. Hyö kučuttih apostolit šiämeh, ruošittih heitä ta kiellettih paissa Iisussašta, šiitä piäššettih hiät mänömäh.

41 Apostolit lähettih Neuvokunnašta hyvillä mielin šentäh, kun hiät oli kačottu šen arvosiksi, jotta käršie häpietä Hospoti Iisussan nimen tähen.

42 Entiseh tapah hyö joka päivä opaššettih jumalankojissa ta kotiloissa ta šaneltih, jotta Iisussa on Hristossa.

Глава 6

1 Niinä päivinä opaššettavien joukko aina vain kašvo. Šiitä kreikankieliset jevreit alettih moittie jevreinkielisie*, jotta heijän leškijä jätetäh šyrjäh, konša juatah jokapäiväsie tarpehie.

2 Šilloin ne kakšitoista apostolie kučuttih yhteh koko opaššettavien joukon ta šanottih heilä: «Ei ole hyvä, jotta myö, apostolit, jätämmä Jumalan šanan šanelomisen ruuvvan jakamisen takie.

3 Vellet, valikkua tiän joukošta šeiččemen hyvämainehista mieštä, ket ollah Pyhän Henken ta viisahuon täyttämät. Hiät myö panemma täh ruatoh.

4 Šiitä myö iče voimma antautuo malitulla ta Jumalan šanan levittämisellä.»

5 Tämä pakina oli kaikilla mieleh. Hyö valittih Stefani, mieš, kumpani oli ušon ta Pyhän Henken täyttämä, Hilippä, Prohora, Nikonori, Timoni, Parmeni ta antiohialaini Nikolai, kumpani oli kiäntyn jevreijen uškoh.

6 Hiät tuotih apostolien eteh. Apostolit moliuvuttih ta pantih käteh heijän piällä.

7 Jumalan šana levisi leviemistäh. Opaššettavien luku kašvo Jerusalimissa ruttoh, ta monet papit niise ruvettih uškomah Iisussah Hristossah.

8 Stefani oli täyši uškuo ta voimua, ta hiän luati rahvahan kešeššä šuurie kummie ta merkkiruatoja.

9 Šiitä eryähät miehet ruvettih kiistämäh Stefanin kera. Yhet heistä oltih niin šanotušta Vapautettujen sinagogašta, kumpaseh kuulu kirinejalaisie ta aleksandrijalaisie. Toiset oltih kotosin Kilikijašta ta Aasijan muakunnašta.

10 Kumminki Henki anto Stefanilla šemmosen voiman ta viisahuon paissa, jotta hyö ei voitu vaššuštua häntä.

11 Šiitä hyö peitočči kuihutettih eryähie miehie šanomah: «Myö kuulima, mitein hiän haukku Moisseita ta Jumalua».

12 Hyö noššettih rahvašta, šen vanhimpie ta sakonanopaštajie Stefanie vaštah, temmattih hänet ta vietih hänet Neuvokunnan eteh.

13 Šinne hyö tuotih tovistajie, kumpaset valeheltih: «Tämä mieš hellittämättä haukkuu tätä pyhyä jumalankotie ta Sakonua.

14 Myö kuulima, kun hiän šano, jotta Iisussa Nasarettilaini hajottau tämän paikan ta muuttau elämisen tavat, kumpaset Moissei on meilä antan.»

15 Kaikki, ket issuttih Neuvokunnašša, kačottih Stefanih. Heijän mieleštä hiän oli nävöltäh niin kuin anheli.

Глава 7

1 Ylipappi kyšy: «Onko as's'a niin kuin nämä miehet šanotah?»

2 Stefani vaštasi: «Vellet, rahvahan tuatot, kuunnelkua milma. Šuuri Jumala näyttäyty miän tuatolla Aprahamilla, konša hiän oli Mesopotamijašša eikä vielä ašettun elämäh Harranih.

3 Jumala šano hänellä: ‘Lähe omašta muaštaš ta šuvuštaš ta mäne muah, kumpasen Mie šiula näytän’.

4 Šiitä Aprahami läksi Halteijan muašta ta muuttu elämäh Harranih. A konša hänen tuatto kuoli, Jumala šiirti hänet elämäh täh muah, missä työ nyt elättä.

5 Jumala ei antan Aprahamilla täštä muašta ni jalkapohjan vertua. Kuitenki Hiän lupasi myöhemmin antua muan omakši hänellä ta hänen jälkiläisillä, vaikka Aprahamilla vielä ei ollun lapšie.

6 Jumala šano hänellä: ‘Šiun jälkipolvet jouvutah elämäh muuttoeläjinä vierahašša muašša, missä heitä pietäh orjina ta ahissetah nelläšatua vuotta.

7 Vain Mie’ – šano Jumala – ‘suutin šen rahvahan, kenen orjina hyö ollah. Šen jälkeh hyö lähetäh šieltä ta sluušitah Miula täššä paikašša.’

8 Jumala luati Aprahamin kera šopimukšen, kumpasen merkkinä on laitaleikkauš. Aprahamilla šynty Issakka, ta hiän luati pojallah laitaleikkaukšen kahekšantena päivänä, šamoin Issakka luati laitaleikkaukšen pojallah Juakolla ta Juakko omilla pojillah, miän rahvahan kahellatoista kantatuatolla.

9 Miän kantatuatot kajehittih vellieh Joosefie ta myötih hänet Jegiptih. Ka Jumala oli Joosefin kera

10 ta piäšti hänet kaikista muokista. Jumala anto hänellä viisahutta, niin jotta faraoni, Jegiptin čuari, mielty häneh ta pani hänet Jegiptin muan ta koko oman talon isännäkši.

11 Šiitä koko Jegiptih ta Hananin muah tuli nälkä ta vaikiet ajat, eikä miän tuatot šuatu mistänä ruokua.

12 A Juakko kuuli, jotta Jegiptissä on vil'l'ua, ta työnsi miän kantatuatot šinne enšimmäisen kerran.

13 Konša hyö mäntih šinne toisen kerran, Joosefi šano omilla vellilöillä, ken hiän on; ta faraoni šai tietyä Joosefin šuvušta.

14 Joosefi työnsi šanan Juakko-tuatolla ta kučču luokšeh hänet ta koko heimokunnan, šeiččemenkymmentä viisi henkie.

15 Niin Juakko muuttu elämäh Jegiptih. Šielä hiän kuoli, šamoin kuoltih miän kantatuatotki.

16 Hiät vietih Sihemih ta pantih hautah, kumpasen Aprahami oli hopiella oštan sihemiläisen Emmorin pojilta.

17 Läheni še aika, konša Jumalalla piti täyttyä lupauš, min Hiän oli antan Aprahamilla. Israelin rahvaš oli lisäytyn Jegiptissä.

18 Šiitä šielä nousi valtah šemmoni čuari, kumpani ei tietän Joosefista mitänä.

19 Hiän ruato kaikkie ilkietä miän rahvahalla, ahisti miän tuattoja ta pakotti heitä heittämäh nännilapšet uloš, jotta ne ei jiätäis henkih.

20 Tuoh aikah šynty Moissei ta hiän oli Jumalalla mielehini. Kolme kuukautta häntä peitočči hoijettih koissa,

21 ta šiitä jätettih uloš. Ka faraonin tytär löysi hänet, otti ta kašvatti omana poikana.

22 Moissei opaššettih kaikkih Jegiptin viisahukših, ta hiän oli väkövä šanoissa ta hommissa.

23 Konša Moissei täytti nelläkymmentä vuotta, hänen šytämeššä šynty halu nähä israelilaisie, omie heimovellijä.

24 Nähtyö, mitein jegiptiläini kiušasi yhtä heistä, hiän hyppäsi kiušatulla apuh, makšo šen puolešta ta löi jegiptiläisen kuolijakši.

25 Hiän arveli, jotta heimovellet maltetah, jotta Jumala on valinnun hänet heitä pelaštamah. Vain hyö ei maltettu.

26 Toisena päivänä Moissei šattu tulomah, konša kakši israelilaista torasi keškenäh. Hiän yritti šovittua heitä, šano: ‘Miehet, työ oletta vellijä! Mintähpä työ lyöttä toini toista?’

27 No še mieš, kumpani oli toran alottan, työnnälti Moissein tieltä ta šano: ‘Kenpä šiut on pannun miän piälikökši ta suutijakši?

28 Tahotko tappua miutki, niin kuin eklein tapoit jegiptiläisen?’

29 Näijen šanojen tähen Moissei pakeni. Hiän mäni muuttoeläjäkši Madiaman muah. Šielä hänellä šynty kakši poikua.

30 Mäni nelläkymmentä vuotta. Šiitä tyhjäššä muašša lähellä Sinain vuarua Moisseilla näyttäyty Hospotin anheli. Anheli oli tulenliekkien kešeššä, mit nouštih palajašta penšahašta.

31 Moissei kummekši tätä jiävintyä. Kun hiän mäni lähemmäkši kaččomah, hiän kuuli Hospotin iänen:

32 ‘Mie olen šiun tuattojen Jumala, Aprahamin Jumala, Issakan Jumala ta Juakon Jumala’. Moisseita rupesi vapisuttamah eikä hiän ruohtin kaččuo.

33 Šilloin Hospoti šano hänellä: ‘Heitä jalačit jalaštaš, šentäh kun paikka, missä šie šeisot, on pyhä.

34 Mie olen nähnyn, mitein Miun rahvašta ahissetah Jegiptissä, ta kuullun, mitein še valittau. Nyt Mie aššuin alaš heitä piäštämäh. Tule, Mie työnnän šiut Jegiptih.’

35 Israelilaiset oli kieltäyvytty täštä Moisseista, hyö oli šanottu: ‘Ken šiut on pannun piälikökši ta suutijakši?’ Kuitenki juuri hänet Jumala työnsi heijän piälikökši ta piäštäjäkši anhelin kautti, kumpani näyttäyty hänellä penšahašša.

36 Juuri hiän vei hiät pois Jegiptin muašta ta luati kummie ta merkkiruatoja Jegiptissä, Ruškiella merellä ta tyhjäššä muašša nellänkymmenen vuuvven ajan.

37 Tämä šama Moissei šano israelilaisilla: ‘Hospoti, tiän Jumala, noštau teilä tiän vellien joukošta oman Viessintuojan, miun moisen. Häntä kuunnelkua.’

38 Tämä Moissei oli rahvahan kera, konša še oli keräytyn yhteh tyhjäššä muašša. Hiän ilmotti miän tuattoloilla šen, mitä anheli pakasi hänellä Sinain vuaralla. Hiän otti vaštah elävät šanat, jotta viestittyä ne meilä.

39 Ka miän tuatot ei tahottu totella häntä, vain jätettih hänet ta kiännyttih šytämeššäh jälelläh Jegiptih.

40 Hyö šanottih Aaronilla: ‘Luaji meilä jumalie, mit aššuttais miän ieššä. Myö emmä tiijä, mi tuli Moisseilla, kumpani toi miät pois Jegiptin muašta.’

41 Ta niin hyö luajittih härkäpačaš, tuotih šillä uhrija ta piettih iluo omin käsin luajitun jumalan ieššä.

42 No Jumala kiänti heilä šelän ta jätti hiät kumartamah taivahan tähtilöillä, niin kuin on kirjutettu Jumalan viessintuojien kirjašša:
– Israelin rahvaš, että työ Miula tuonun
elukkoja ta muita uhrija tyhjäššä muašša
nellänkymmenen vuuvven aikana.

43 Moloh-jumalan pyhäkotie
ta Remfan-jumalan tähtie työ kantoja,
kuvie, kumpasie työ luatija, jotta kumarrella niillä!
Šentäh mie šiirrän tiät elämäh Vavilonin tuakši.

44 Miän tuattojen tuattoloilla oli tyhjäššä muašša pyhäkoti. Moissei luati šen hänellä näytetyn kuvan mukah, juštih niin, mitein käški hänellä penšahašta Pakasija.

45 Še pyhäkoti miän tuatot šuatih omilta tuattoloiltah. Hyö tuotih še mataššah, konša Jošuan johtamina vallotettih tämä mua rahvahilta, kumpaset Jumala ajo pois heijän tieltä. Näin oli Tuavitan päivih šuate.

46 Jumala mielty Tuavittah, ta niin Tuavitta moli, jotta šais rakentua elošijan Juakon šuvun Jumalalla.

47 A Solomoni šen kojin Hänellä rakenti.

48 Kuitenki Ylimmäini ei elä ihmiskäsin luajituissa taloloissa. Šiitä Jumalan viessintuoja šanou näin:

49
– Taivaš on Miun valtaissuin,
ta mua on Miun jalkojen alušta.
Mimmosen talon työ Miula rakentaisija,
kyšyy Hospoti,
tahi missä ois Miun levähyšpaikka?

50 Olenhan Mie omin käsin luatin tämän kaiken!

51 Voi teitä, työ jäykkäniskaset! Laitaleikkaukšen työ luatija, vain tiän šytän jäi kovakši ta korvat ollah ummešša. Aina oletta Pyhyä Henkie vaššuštamašša – mitein tiän tuatot, šamoin työki.

52 Onko yhtänä Jumalan viessintuojua, ketä tiän tuatot ei ois ajeltu? Hyö tapettih kaikki ne, ket einuššettih Oikiemielisen tulomista. Ta nyt teistä ičeštänä tuli tämän Oikiemielisen pettäjie ta tappajie.

53 Työ šaita anhelien tuomana Sakonan, vain että elän šen mukah.»

54 Tätä kuunnellešša Neuvokunnan miehet oltih haleta vihašta Stefanin piällä ta hivottih hampahieh.

55 A Pyhän Henken täyttämä Stefani nošti šilmät taivahah ta näki Jumalan taivahaisen valon ta Iisussan šeisomašša Jumalan oikiella kiällä.

56 Stefani šano: «Nyt mie niän taivahat avonaisina ta Ihmisen Pojan* šeisomašša Jumalan oikiella puolella!»

57 Šiitä Neuvokunnan miehet karjeuvuttih lujašti, typettih korvat ta kaikin yheššä rynnättih Stefanin piällä.

58 Hyö vejettih hänet linnašta ta ruvettih kivittämäh häntä. A ne, ket oli tovissettu Stefanie vaštah, heitettih piälyšvuattiet Sauli-nimisen nuoren miehen jalkoih.

59 Konša hyö kivitettih Stefanie, hiän moli Jumalua ta šano: «Hospoti Iisussa, ota vaštah miun henki.»

60 Šiitä hiän heitty polvusillah ta karjahti lujalla iänellä: «Hospoti, elä pane tätä heilä riähäkši!» Tämän šanottuo hiän uinosi ijäkši.

Глава 8

1 Sauli* oli šamua mieltä kuin muutki ta hyväkšy šen, jotta Stefani tapettih. Šiitä päiväštä alettih kovašti ajella Jerusalimin uškojakuntua, ta šentäh monet uškojat hajottih eri puolilla Juutijan ta Samarijan muata. Apostolit vain jiätih Jerusalimih.

2 Muutomat jumalahiset miehet hauvattih Stefani ta äijälti itettih häntä.

3 A Sauli tahto hävittyä uškojakunnan. Hiän kulki talošta taloh, kisko miehie ta naisie pihalla ta toimitti hiät tyrmäh.

4 Ne, ket lähettih ajeluo pakoh, matattih šeuvulta toisella ta šaneltih Hyvyä Viestie.

5 Hilippä tuli Samarijan linnah ta šaneli šen eläjillä Hristossašta.

6 Kun ihmiset kuultih, mitä Hilippä pakasi, ta nähtih, mimmosie merkkiruatoja hiän ruato, hyö kuunneltih häntä tarkašti.

7 Monet piäštih piessoista, kumpaset lähettih heistä lujašti karjahellen, ta monet hulvautunuot ta rammat parettih.

8 Linnan täytti šuuri ilo.

9 Šiinä linnašša jo pitälti tietovuičči eryäš Simoni, kumpani kehu iččieh šuurekši ta hämmäššytti Samarijan rahvašta.

10 Kaikin, pienet ta šuuret, kuunneltih Simonie mielelläh ta paistih: «Hiän on Jumalan šuuri voima».

11 Häntä kuunneltih šentäh, kun hiän jo pitän aikua oli omilla tietovuisilla hämmäššyttän ihmisie.

12 Konša linnan eläjät kiännyttih uškomah Hilippyä, kumpani šaneli Hyvyä Viestie Jumalan Valtakunnašta ta Iisussašta Hristossašta, hiät kaššettih, niin miehet kuin naisetki.

13 Šilloin Simoniki rupesi uškomah, ta hänet niise kaššettih. Šen jälkeh hiän aina pisytteli Hilipän lähellä, ta nähtyöh niitä šuurie kummie ta merkkiruatoja, kumpasie Hilippä luati, hiän oli piältäh šekuo.

14 Konša Jerusalimissa olijat apostolit kuultih, jotta samarijalaiset otettih vaštah Jumalan šana, hyö työnnettih Petri ta Iivana heijän luo.

15 Šinne tultuo nämä miehet moliuvuttih Samarijan uškojien puolešta, jotta hyö šuatais Pyhä Henki.

16 Niätšen Henki ei vielä ollun laškeutun yhtehkänä heistä; hiät oli vain kaššettu Hospotin Iisussan nimeh.

17 Petri ta Iivana pantih kiät heijän piällä, ta niin hyö šuatih Pyhä Henki.

18 Kun Simoni näki, jotta ne, kenen piällä apostolit pantih kiät, šuatih Pyhä Henki, hiän taričči heilä rahua

19 ta šano: «Antakkua miulaki tuommoni valta, jotta še, kenen piällä panen käteni, šuau Pyhän Henken».

20 Ka Petri šano hänellä: «Tulisih tuških jouvut rahoneš päivineš, šentäh kun smietit, jotta Jumalan lahja on rahalla šuatavissa!

21 Šiula ei ole täh mitänä ošua, šentäh kun Jumalan šilmissä šie olet viärä.

22 Niin jotta kiänny täštä šiun pahuošta ta moliuvu Jumalalla! Voit olla, jotta Hiän prostiu šiula tämän šiun šytämen meininkin.

23 Mie niän, jotta šie olet karkieta šappie täyši ta viäryš on takon šiut rautoih.»

24 Šilloin Simoni šano: «Moliutukkua miun puolešta Hospotilla, jotta mikänä näistä tiän šanomista ei koškis milma!»

25 Näin apostolit levitettih Hospotin šanua ta tovissettih Häneštä. Šen jälkeh hyö lähettih jälelläh Jerusalimih ta matalla šaneltih Hyvyä Viestie monissa Samarijan kylissä.

26 Hospotin anheli pakasi Hilipällä, še šano näin: «Lähe šuveh päin ta mäne šillä tiellä, mi viey Jerusalimista tyhjän muan läpi Gassah».

27 Hilippä läksi šinne. Juštih šillä aikua šitä tietä myöte ajo korkiearvoni efiopijalaini herra, jeunuhi. Hiän oli Efiopijan čuarittaren, kandakin, kallehukšien kaččoja ta oli käynyn Jerusalimih moliutumah.

28 Nyt hiän oli mänöššä kotih, istu kärryššä ta luki Jumalan viessintuojan Isaijan kirjua.

29 Pyhä Henki šano Hilipällä: «Mäne lähemmäkši ta pisyttele kärryn viereššä».

30 Hilippä juoksi kärryn luo ta kuuli, jotta mieš lukou Jumalan viessintuojan Isaijan kirjua. Hiän kyšy: «Näkyy, jotta šie luvet, ka maltatko, mitä luvet?»

31 Mieš vaštasi: «Mistäpä mie malttasin, kun kenkänä ei šelitä?» Hiän pyritti Hilippyä noušomah kärryh ta istumah hänen rinnalla.

32 Pyhien Kirjutukšien kohta, mitä hiän luki, oli tämä:
– Niin kuin lammašta Häntä vietih isettäväkši,
niin kuin vuonna, mi on iänettäh keriččijän käsissä,
šamoin Hiänki ei šuutah avannun.

33 Häntä alennettih,
ei suutittu oikiella suutulla.
Ken voit paissa Hänen jälkiläisistä,
šentäh kun Hänen elämä otetah pois muan piältä?

34 Jeunuhi šano Hilipällä: «Voisitko šanuo, keštä Jumalan viessintuoja täššä pakajau, ičeštähkö vain keštänih muušta?»

35 Hilippä rupesi pakajamah. Hiän alotti tuošta Pyhien Kirjutukšien kohašta ta šaneli miehellä Hyvyä Viestie Iisussašta.

36 Hyö matattih ielläh ta tultih vesirantah. Jeunuhi šano: «Täššä on vettä. Mipä eštäis kaštua miut?»

37 Hilippä šano hänellä: «Kun šytämeš pohjašta uškonet, niin šen šuattau ruatua». Jeunuhi vaštasi: «Mie ušon, jotta Iisussa Hristossa on Jumalan Poika».

38 Hiän käški piettyä kärryn, ta hyö molen, Hilippä ta jeunuhi, aššuttih veteh, ta Hilippä kašto hänet.

39 Konša hyö nouštih veještä, Pyhä Henki laškeutu jeunuhin piällä, a Hospotin anheli tempasi Hilipän pois šieltä. Jeunuhi ei enämpi nähnyn Hilippyä, ka ilomielin jatko matkua.

40 Šen jälkeh Hilippyä nähtih Asotašša. Hyvyä Viestie šanellen hiän matkasi linnašta toiseh, kuni ei tullun Kesarijah.

Глава 9

1 Sauli oli vielä vihan vallašša ta tahto tappua Hospotin opaššettavie. Hiän mäni ylipapin luo

2 ta moli, jotta tämä kirjuttais Damaskin sinagogoih kirjaset. Ne kirjaset annettais hänellä valta vankita Hospotin opaššukšen mukah eläjät, miehet ta naiset, ketä šuinki käsih šais, ta tuuvva heitä šivottuna Jerusalimih.

3 Matalla, konša Sauli oli jo läššä Damaskie, taivahašta läimähti äkkie valo hänen ympärillä.

4 Hiän lankesi muah ta kuuli iänen, mi šano: «Sauli, Sauli, mintäh šie ajelet Milma?»

5 Sauli kyšy: «Hospoti, ken Šie olet?» Iäni vaštasi: «Mie olen Iisussa, kumpaista šie ajelet. Tyhjäh šie hypit šeinäh očin.»

6 Varaten ta vapissen Sauli kyšy: «Hospoti, mitä Šie käšet miun ruatua?» Hospoti šano: «Nouše ta mäne linnah. Šielä šuat kuulla, mitä šiun pitäy ruatua.»

7 Saulin matkalaiset šeisottih iänettäh. Hyö kuultih iäni, vain ei nähty ketänä.

8 Sauli nousi muašta, avasi šilmät, ka ei nähnyn ketänä. Toiset kuletettih häntä kiäštä Damaskih.

9 Kolmeh päiväh hiän ei nähnyn mitänä, ei šyönyn eikä juonun.

10 Damaskissa oli Ananie-nimini opaššettava. Hospoti näyttäyty hänellä ta šano: «Ananie!» Hiän vaštasi: «Täššä olen, Hospoti».

11 Hospoti šano: «Mäne tiellä, min nimi on Šuoratie, ta kyšy Juutan talošša Sauli Tarsolaista. Hiän on moliutumašša.

12 Saulilla oli jiävintä, jotta tulou Ananie-nimini mieš, panou kiät hänen piällä, jotta hänellä myöštyis näkö.»

13 Ananie vaštasi: «Hospoti, mie olen monilta kuullun, kuin äijän pahua še mieš on ruatan Šiun pyhillä* Jerusalimissa.

14 Tiäläki hänellä on piäpappien antama valta vankita kaikki, ket kučutah apuh Šiun nimie.»

15 Hospoti šano hänellä: «Mäne! Mie valičin hänet, jotta hänen kautti Miun nimi tulou tunnetukši muailman kanšoilla ta čuariloilla ta šamoin Israelin kanšalla.

16 Mie näytän hänellä, mitein äijän hiän joutuu käršimäh Miun nimen tähen.»

17 Ananie läksi. Hiän mäni šiih taloh, kumpasešša Sauli oli. Hiän pani kiät Saulin piällä ta šano: «Sauli, vellisen! Hospoti työnsi miut, Še šama Iisussa, kumpani näyttäyty šiula tiellä, konša matkasit tänne. Hiän työnsi miut, jotta šie šaisit nävön jälelläh ta täyttysit Pyhällä Henkellä.»

18 Šamašša niin kuin ois šuomut kirvottu Saulin šilmistä, ta äkkie näkö myöšty hänellä. Hiän nousi jaloillah ta hänet kaššettih.

19 Šiitä hiän šöi ta šai voimua.
Sauli oli päivän toisen Damaskissa opaššettavien luona.

20 Hiän šamašša rupesi šanelomah sinagogoissa, jotta Iisussa on Jumalan Poika.

21 Kaikin, ket kuunneltih häntä, oltih kummissah ta šanottih: «Eiköš tämä ole še šamani mieš, kumpani hävitti Jerusalimissa niitä, ket kučutah avukšeh Iisussan nimie? Eikö hiän tänneki tullun ottamah heitä kiini ta viemäh piäpappien eteh?»

22 No a Sauli aina vain šuuremmalla voimalla šaneli Hyvyä Viestie. Hiän ševotti Damaskin jevreijen mielet, kun tovisti, jotta Iisussa on Hristossa.

23 Aika mäni mänöjäh ta jevreit šovittih tappua Sauli.

24 Kuitenki Sauli šai tietyä heijän meininkistä. Jevreit yötä päivyä varteitih linnan veräjillä, jotta šuatais tappua hänet.

25 Vain eryähänä yönä opaššettavat autettih Saulin puata, pantih hänet vakkah ta lašettih linnanšeinyä alaš.

26 Jerusalimih tultuo Sauli yritti liittyö opaššettavien joukkoh, vain kaikin varattih häntä eikä ušottu, jotta häneštä on tullun opaššettava.

27 Šiitä Varnava vei hänet apostolien luo. Hiän šano heilä, mitein Sauli tietä myöte matatešša näki Hospotin, mitä Hospoti pakasi hänellä ta mitein Damaskissa hiän rohkiešti šaneli Iisussašta.

28 Šen jälkeh Sauli eli ta ruato hiän kera Jerusalimissa. Rohkiešti hiän šaneli Hospotista Iisussašta.

29 Hiän pakasi niise kreikankielisillä jevreilöillä ta kiisteli hiän kera, a hyö tahottih tappua hänet.

30 Kun uškovellet šuatih tietyä täštä, hyö vietih Sauli Kesarijah ta šieltä toimitettih Tarsoh.

31 Joka puolella Juutijua, Galileijua ta Samarijua kiriköllä oli nyt rauha. Hospotie varaten še eli ta šai voimua, ta Pyhä Henki lujitti šitä, niin jotta še aina vain kašvo.

32 Petri kierteli kaikissa paikoissa ta šiitä tuli Liddašša eläjien pyhien luo.

33 Hiän näki šielä Enei-nimisen miehen, kumpasen oli hulvannun ta kumpani jo kahekšan vuotta veny šijašša.

34 Petri šano hänellä: «Enei! Iisussa Hristossa parentau šiut. Nouše, keryä šijaš.» Mieš šamašša nousi.

35 Hänet nähtih kaikki Liddan linnan ta Saronin tašankon eläjät ta hyö kiännyttih ta ruvettih uškomah Hospotih.

36 Joppijašša* opaššettavien joukošša oli naini nimeltä Tavifa, kreikan kielellä Dorkas. Hiän ruato äijän hyvyä ta anto köyhillä äijän miilostinua.

37 No noih aikoih hiän kipeyty ta kuoli. Hänet peštih ta pantih yläkamarih.

38 Lidda on lähellä Joppijua. Kun opaššettavat kuultih, jotta Petri on šielä, hyö toimitettih kakši mieštä viemäh hänellä šanua: «Tule ruttoh miän luo».

39 Petri läksi heti miehien kera. Konša hiän tuli šinne, hänet vietih yläkamarih. Leškinaiset keräyvyttih Petrin ympärillä. Hyö itettih ta näytettih hänellä paitoja ta muita vuatteita, kumpasie Dorkas oli luatin, konša vielä oli hiän kera.

40 Petri käški kaikkien männä pois kamarista. Hiän polvistu ta moliutu. Šiitä hiän kiänty vainuan puoleh ta šano: «Tavifa, nouše!» Naini avasi šilmät ta Petrin nähtyö nousi istumah.

41 Petri ojenti hänellä käteh ta autto noušša jaloilla. Šiitä Petri kučču kamarih pyhät ta lešet, ta hyö nähtih, jotta Tavifa on elošša.

42 Tieto täštä levisi ympäri Joppijua, ta monet ruvettih uškomah Hospotih.

43 Petri jäi vielä kotvasekši aikua Joppijah ta eli eryähän Simoni-nimisen nahkanpiekšäjän luona.
*13">9:13 Pyhiksi alkujah šanottih Jerusalimin uškojakunnan rissittyjä, myöhemmin kaikkien uškojakuntien rissittyjä.

Глава 10

1 Kesarijašša eli Kornili-nimini mieš. Hiän oli šuan saltatan piälikkönä niin šanotušša Italijalaisešša kogortissa*.

2 Hiän oli oikiemielini ta jumalanvarasija*, šamoin kuin koko hänen kotijoukko. Hiän anto äijän miilostinua rahvahalla ta kaikičči moliutu Jumalalla.

3 Kerran iltapäivällä, šiinä yhekšännen tunnin aikah Kornililla näyttäyty Jumalan anheli, kumpani tuli hänen luo ta šano: «Kornili!»

4 Kornili pöläššykšissäh kaččuo tuijotti anhelih ta šano: «Mitä, Hospoti?» Anheli vaštasi: «Šiun malitut ta šiun miilostinat nouštih uhrina Jumalan eteh, ta Hiän muisti šiut.

5 Työnnä nyt miehie Joppijah kuččumah Simoni, kumpaista šanotah Petriksi.

6 Hiän eläy nahkanpiekšäjä Simonin luona, kumpasen talo on meren rannalla. Petri šanou šiula šanat, mit pelaššetah šiut ta koko šiun talovehen.»

7 Konša anheli tämän šanottuo läksi pois, Kornili kučču kakši paššarieh ta viestimiehen, oikiemielisen saltatan.

8 Hiän šano heilä kaiken ta toimitti hiät Joppijah.

9 Toisena päivänä, konša miehet matattih Joppijah ta jo oltih lähellä linnua, Petri nousi puolenpäivän aikah talon katolla moliutumah.

10 Hänellä tuli nälkä ta hiän ois tahton šyyvvä. Kuni ruokua valmissettih, hiän hurmehtu.

11 Hiän näki taivahan avattuna, ta šieltä tuli alahuakši mi lienöy aštien tapani niin kuin šuuri huršti. Še oli nelläštä kokašta šivottu, ta šitä lašettih muah.

12 Šiinä oli kaikenmoisie nelläjalkasie muan elukkoja, petoja, ryömijie ta taivahan lintuja.

13 Šamašša hiän kuuli iänen, mi šano: «Nouše, Petri! Ise ta šyö!»

14 Ka Petri šano: «En šuinki šyö, Hospoti! Konšana en ole šyönyn mitänä pakanua enkä kiellettyö.»

15 Šilloin iäni pakasi uuvveštah ta šano: «Min Jumala puhisti, šitä elä šie šano pakanakši».

16 Näin oli kolmičči. Šiitä huršti noššettih jälelläh taivahah.

17 Kun Petri vielä ihmetteli, mitä hänen jiävintä vois merkitä, Kornilin työntämät miehet tultih veräjillä. Hyö oli kyšellen löyvetty Simonin talo.

18 Šiitä hyö ruvettih karjumah: «Tiäläkö pitäy kortteerie Simoni, kumpaista kučutah Petriksi?»

19 Kun Petri vieläki mietti jiävintyäh, Pyhä Henki šano hänellä: «Kačo, kolme mieštä tuli šilma eččimäh.

20 Nouše, šolaha alaš ta mäne hiän kera. Eläkä yhtänä epyäle, šentäh kun Mie hiät tänne toimitin.»

21 Petri laškeutu alaš Kornilin työntämien miehien luo ta šano: «Mie olen še, ketä työ ečittä. Mitä as's'ua teilä on?»

22 Miehet vaššattih: «Pyhä anheli näyttäyty šuanpiälikkö Kornililla, oikiemielisellä ta jumalanvarasijalla miehellä, kumpasešta kaikki jevreit paissah vain hyvyä. Anheli käški Kornilin kuččuo šiut hänellä kotih ta kuunnella, mitä šiula on šanottavua.»

23 Šiitä Petri kučču hiät pirttih ta kostitti heitä. Toisena päivänä Petri läksi miehien kera, ta vielä eryähät Joppijašša eläjät vellet lähettih hänen kera.

24 Päivän piäštä hyö tultih Kesarijah. Kornili oli kuččun omahisie ta lähempie yštävie ta vuotti jo tulijie.

25 Konša Petri oli talon ovilla, Kornili mäni hänellä vaštah ta kumartu hänen ieššä muah šuate.

26 Vain Petri nošti hänet jaloillah ta šano: «Nouše, mie niise olen vain ihmini».

27 Kornilin kera paissen hiän mäni pirttih ta näki šielä äijän rahvašta.

28 Petri šano heilä: «Työ tiijättä, jotta jevrein on kielletty paissa vierašheimosien kera ta käyvä heijän luona. Kuitenki Jumala näytti miula, jotta ketänä ihmistä ei šua pityä epäpyhänä tahi pakanana.

29 Šentäh mie läksin tiän luo vaštahpanomatta, konša milma tultih kuččumah. Nyt kyšyn teiltä: mitä vaššen työ kuččuja miut?»

30 Kornili šano: «Kolme päivyä takaperin juštih täh aikah mie pyhitin ta yhekšännellä tunnilla olin tiälä koissa moliutumašša. Miun eteh jiäviyty mieš helien valkeissa vuatteissa

31 ta šano miula: ‘Kornili, Jumala kuuli šiun malitut ta muistau šiun miilostinat.

32 Työnnä nyt šana Joppijah ta kuču luokšeš Simoni, kumpaista šanotah Petriksi. Hiän eläy nahkanpiekšäjän Simonin talošša meren rannalla. Hiän tulou ta pakajau šiula.’

33 Mie šamašša työnsin miehie kuččumah šilma, ta šie ruavoit hyvin, kun tulit. Nyt myö olemma kaikin täššä Jumalan ieššä, jotta kuulla kaikki, mitä Hiän käški šiun šanuo meilä.»

34 Petri rupesi pakajamah. Hiän šano: «Nyt mie tosieh maltan, jotta Jumalalla kaikki ihmiset ollah šamanvertaset.

35 Hiän hyväkšyy jokahisen, ken varajau Häntä ta eläy Hänen tahon mukah, kuulukkah še vaikka mih kanšah.

36 Hiän työnsi oman šanah Israelin rahvahalla, ilmotti Hyvän Viessin rauhašta, kumpasen toi Iisussa Hristossa – Hiän, kumpani on kaikkien Hospoti.

37 Työ tiijättä, mitä tapahtu enšin Galileijašša ta šiitä koko Juutijašša šen jälkeh, kun Iivana kučču ihmisie ottamah kaššanta.

38 Työ tiijättä, mitein Jumala voiteli Pyhällä Henkellä ta voimalla Iisussan Nasarettilaisen. Iisussa käveli muan ympäri, luati hyvyä ta piäšti kaikkie juavelin valtah joutunehie, Jumala vet oli Hänen kera.

39 Myö omin šilmin näkimä kaiken, mitä Hiän ruato Juutijašša ta Jerusalimissa. Hänet hyö nuaklittih ristih ta tapettih.

40 A Jumala noššatti Hänet kuollehista kolmantena päivänä ta anto Hänen näyttäytyö ihmisillä.

41 Kaikin ei Häntä nähty, vain myö Jumalan ieltäpäin valitut tovistajat näkimä. Myö šöimä ta joima Hänen kera Hänen kuollehista noušomisen jälkeh.

42 Hiän käški miän paissa ihmisillä ta tovistua, jotta juuri Hiän on še, kenet Jumala pani elävien ta kuollehien Suutijakši.

43 Häneštä kaikki Jumalan viessintuojat tovissetah, jotta jokahini Häneh uškoja šuau riähät prostitukši Hänen nimen voimalla.»

44 Petrin vielä paissešša Pyhä Henki laškeutu kaikkih, ket oltih hänen šanoja kuuntelomašša.

45 Petrin kera tullehet uškojat jevreit ihmeteltih šitä, jotta Jumala anto Pyhän Henken toisenvierosillaki.

46 Hyö niätšen iče kuultih, mitein nämä paissah kielillä ta ylennetäh Jumalua. Šiitä Petri šano:

47 «Ken voit kieltyä kaštamašta veješšä näitä, ket šamoin kuin ni myö šuatih Pyhä Henki?»

48 Hiän käški kaštua hiät Iisussan Hristossan nimeh. Šiitä hyö pyritettih Petrie jiämäh heijän luo vielä muutomakši päiväkši.

Глава 11

1 Apostolit ta Juutijan eri puolilla olijat uškovellet kuultih, jotta muutki rahvahat kuin jevreit otettih vaštah Jumalan šana.

2 Konša Petri tuli Jerusalimih, laitaleikatut* uškovellet moitittih häntä. Hyö šanottih:

3 «Šie kävit laitaleikkuamattomien luona ta šöit hiän kera».

4 Šilloin Petri šelitti heilä, mitein kaikki oli alušta loppuh šuate. Hiän šano:

5 «Mie olin Joppijan linnašša ta moliuvuin. Šiitä hurmehuin ta nävin, mitein taivahašta šolahti juštih miun eteh mi lienöy aštien tapani niin kuin šuuri huršti, kumpaista lašettih nelläštä kokašta.

6 Kun rupesin šitä kaččomah tarkemmin, niin nävin muan nelläjalkasie elukkoja, petoja, ryömijie ta taivahan lintuja.

7 Vielä kuulin iänen, mi šano miula: ‘Nouše, Petri! Ise ta šyö!’

8 Mie vaštasin: ‘En šuinki šyö, Hospoti! Konšana en ole pannun šuuhuni mitänä pakanua enkä kiellettyö.’

9 Šilloin iäni taivahašta pakasi uuvveštah ta šano: ‘Min Jumala puhisti, šitä elä šie šano pakanakši’.

10 Näin oli kolmičči. Šiitä huršti kaikkineh päivineh noššettih jälelläh taivahah.

11 Šiih šamah aikah kolme mieštä šeisattu šen talon eteh, missä mie olin. Hiät oli työnnetty Kesarijašta miun luokši.

12 Henki šano miula, jotta miun pitäis lähtie hiän kera eikä epyällä. Miun kera lähettih vielä nämä kuuši vellie, ta myö mänimä Kesarijah Kornilin taloh.

13 Hiän pakasi meilä, mitein näki koissa anhelin. Anheli šano hänellä: ‘Työnnä Joppijah miehie käymäh tänne Simoni, kumpaista šanotah Petriksi.

14 Hiän šanou šiula šanat, kumpasien voimalla pelaššut šie ta koko šiun taloveh.’

15 Ta konša mie aloin paissa, niin Pyhä Henki laškeutu Kornilin talošša olijih niin kuin alušša laškeutu meih.

16 Šiitä mie muissin, jotta Hospoti oli šanon näin: ‘Iivana kašto veješšä, vain tiät kaššetah Pyhäššä Henkeššä’.

17 Ka kun kerran Jumala anto heilä šaman lahjan kuin meiläki, konša alkoma uškuo Hospotih Iisussah Hristossah, niin mi mie olin Jumalua vaššuštamah?»

18 Tämän kuultuo kaikin rauhotuttih ta ruvettih ylentämäh Jumalua. Hyö šanottih: «Ka Jumala autto toisenvierosie niise kiäntymäh Hänen puoleh, jotta hyö šuatais elämä».

19 Stefanin tappamisen jälkeh monet uškojat juoštih ajeluo pakoh ta hajottih eri puolilla. Hyö mäntih Finikijah, Kiprih ta Antiohijah šuate, vain ei šaneltu Jumalan šanua kellänä muilla kuin jevreilöillä.

20 Kuitenki heijän joukošša oli moniehie kipriläisie ta kirinejalaisie, kumpaset Antiohijah tultuo paistih kreikkalaisien kera ta šaneltih heilä Hyvyä Viestie Hospotista Iisussašta.

21 Hospotin käsi oli heijän tukena, ta šuuri joukko ihmisie rupesi uškomah ta kiänty Hospotin puoleh.

22 Tieto täštä kantautu Jerusalimin uškojakuntah, ta šieltä toimitettih Varnava Antiohijah.

23 Šinne tultuo Varnava näki, mitä Jumalan armo oli šuanun aikah, ta hiän ihaštu ta pyritti kaikkie pisymäh Hospotissa puhtahin šytämin.

24 Varnava oli hyvä, Pyhän Henken ta ušon täyttämä mieš. Ta äijän rahvašta liitty Hospotin omien joukkoh.

25 Šiitä Varnava läksi Tarsoh Saulie eččimäh, löysi hänet ta toi Antiohijah.

26 Šielä hyö oltih uškojakunnašša kokonaisen vuuvven ta opaššettih šuurta rahvašjoukkuo. Juuri Antiohija oli še paikka, missä enšimmäkši alettih opaššettavie kuččuo rissityiksi.

27 Šiih aikah tuli Jerusalimista Antiohijah Jumalan viessintuojie.

28 Yksi heistä, Agavi-nimini mieš, Henken juohatukšella tiijotti, jotta koko muailmah tulou šuuri nälkä. Näin šattuki Klauti-keisarin aikana.

29 Opaššettavat piätettih kerätä avuššušta, jokahini omien varojen mukah, ta työntyä avuššuš Juutijašša eläjillä uškovellilöillä.

30 Niin hyö ruattihki ta Varnavan ta Saulin matašša työnnettih kerätyt rahat Jerusalimin uškojakunnan vanhimmilla.

Глава 12

1 Šiih aikah čuari Iiroti* otti kiini eryähie uškojakunnan miehie.

2 Hiän käški leikata piän Juakolta, Iivanan velleltä.

3 Kun hiän näki, jotta jevreilöitä še miellyttäy, niin käški vieläi ottua kiini Petrin. Šilloin oltih juštih Riešanleivän pruasniekan* päivät.

4 Petri otettih kiini, ta Iiroti šalpasi hänet tyrmäh ta pani häntä varteimah nellä nellän miehen saltattajoukkuo. Iiroti meinasi Äijänpäivän jälkeh tuuvva Petrin rahvahan eteh.

5 Kuni Petrie piettih tyrmäššä, šini uškojakunta vaipumatta moliutu Jumalalla hänen puolešta.

6 Yöllä šitä päivyä vaššen, konša čuari Iiroti tahto viijä Petrin suutuh, Petri makasi kahen saltatan välissä. Hänet oli pantu kakših rautoih ta vieläi oven luona oltih varteiččijat.

7 Äkkie Hospotin anheli jiäviyty hänen eteh, ta pimie huoneh tuli täyteh valuo. Anheli töykkäsi Petrie kylkeh, noššatti hänet ta šano: «Nouše rutompah!» Rauvat tipahettih Petrin käsistä.

8 Anheli šano hänellä: «Šivo vyö ta pane jalačit jalkah». Petri ruato niin. Šiitä anheli šano: «Pane sviitka harteillaš ta aššu miun peräššä».

9 Petri läksi anhelilla jälkeh. Kuitenki hiän ei älynnyn, jotta še, mitä anheli ruato, oli totta. Hiän smietti, jotta anheli vain jiäviyty hänellä.

10 Hyö mäntih enšimmäisistä varteiččijista kyličči, šiitä toisista ta tultih rautaveräjän luo, mistä piäsi linnah. Veräjät avauvuttih heilä ičeštäh. Hyö mäntih uloš ta lähettih aštumah kujua pitin. Äkkie anheli hävisi.

11 Šiitä Petri hokšasi: «Nyt mie tosieh maltan, mitä tapahtu! Hospoti työnsi oman anhelin, piäšti miut Iirotin käsistä ta pelašti kaikešta šiitä, mitä jevreit tahottih miula ruatua.»

12 Kun as's'a šelveni Petrillä, hiän läksi Iivanan muamon Muarien taloh, šen Iivanan, kumpaista kučutah Markiksi. Šinne oli keräytyn äijän rahvašta, ta hyö moliuvuttih.

13 Petri kolisti oveh, ta Roda-nimini paššarityttö mäni kyšymäh, ken šielä on.

14 Hiän tunsi Petrin iänen, vain ihaššukšissah ei avannun ovie. Hiän juoksi šanomah, jotta Petri šeisou ovilla.

15 «Oletko šie tolkuššaš?» šanottih pirtissä olijat. Kun tyttö ei antan periksi, hyö šanottih: «Še on Petrin anheli».

16 Onnakko Petri vain kolisti ta kolisti. Konša hyö avattih ovi ta nähtih hänet, niin ihan pöläššyttih.

17 Petri viittasi kiälläh, jotta hyö hillettäis, ta šano heilä, mitein Hospoti šai hänet pois tyrmäštä. Hiän käški šanuo täštä Juakolla ta muilla uškovellilöillä. A šiitä hiän läksi šieltä ta mäni toiseh paikkah.

18 Huomenekšella saltatoilla tuli kova hätä. Kunne Petri joutu?

19 Iiroti käški löytyä hänet. Vain kun häntä ei löytyn, Iiroti kyšeli varteiččijie ta käški tappua hiät. Šiitä Iiroti läksi Juutijašta, mäni Kesarijah ta oli šielä.

20 Čuari Iiroti oli šiäntyn Tiiran ta Sidonin eläjien piällä. Yheššä hyö lähettih čuarin luo pakinoilla. Hyö šuatih muanittua omalla puolella Vlasti, čuarin korkie virkamieš, ta tahottih luatie šopu, šentäh kun čuarin mua šyötti heitä.

21 Miärättynä päivänä Iiroti šuoriutu čuarin vuatteih, istuutu čuarinistumella ta piti heilä pakinan.

22 Rahvaš karju šiih: «Tämä on Jumalan iäni, ei ihmisen!»

23 Šamašša Hospotin anheli iski Iirotie, šentäh kun še ei antan kunnivoja Jumalalla. Ta niin mavot šyötih häntä ta hiän kuoli.

24 No Jumalan šana levisi ielläh ta uškojien luku lisäyty.

25 Kun Varnava ta Sauli vietih kerätyt rahat Jerusalimih, hyö myöššyttih Antiohijah. Mataššah hyö tuotih Markki, kumpasen toini nimi oli Iivana.

Глава 13

1 Antiohijan uškojakunnašša oli Jumalan viessintuojie ta opaštajie: Varnava, Simeoni, kumpaista šanottih Nigerakši, kirinejalaini Lutsi, Manail, kumpani oli kašvan yheššä muan nellännekšen halliččijan Iirotin kera, ta Sauli.

2 Kerran, konša hyö sluušittih Hospotilla ta pyhitettih, Pyhä Henki šano: «Erottakkua Miula tiän joukošta Varnava ta Sauli šiih ruatoh, mih Mie olen hiät kuččun».

3 Šiitä, konša hyö oli pyhitetty ta moliuvuttu, hyö pantih kiät näijen kahen piällä ta toimitettih hiät matkah.

4 Pyhän Henken työntäminä Varnava ta Sauli tultih Seleukijah, ta šieltä purjehittih Kiprih.

5 Salaminin linnah tultuo hyö šaneltih Jumalan šanua jevreijen sinagogoissa. Iivana oli heilä apulaisena.

6 Hyö kulettih koko Kiprišuaren läpi Pafoh šuate. Šielä hyö nähtih Variisussa-nimini jevrei, kumpani oli tietäjä ta luatiutu Jumalan viessintuojakši.

7 Hiän olekšenteli šuaren piäherran Serkei Puavilan luona, kumpani oli viisaš mieš. Tämä herra kučču Varnavan ta Saulin ta tahto kuulla Jumalan šanua.

8 A še tietäjä – hänen toini nimi Elima merkiččöyki šitä – vaššušti heitä ta reistasi eštyä herran kiäntymistä uškoh.

9 Ka Sauli, kumpani tunnetah niise Puavilan nimellä, täytenä Pyhyä Henkie kaččo pitkäseh tietäjäh

10 ta šano: «Voi, šie kaiken muanitukšen ta pahuon pešä, juavelin šikie, kaiken tosioikien vihollini! Lopeta jo Hospotin šuorie teitä viärissellä.

11 Nyt kačo Hospotin käsi on nouššun šilma vaštah. Šie šokenet, etkä niä päiväsen valuo, kuni aika ei tule.» Šiinä šamašša tietäjän piällä laškeutu šakie pimie, hiän alko haparoija šinne tänne ta ečči kulettajua.

12 Kun piäherra näki tämän, hiän ihmetteli Hospotin opaššukšen voimua ta kiänty uškoh.

13 Puavila ta hänen matkoveh lähettih Pafošta ta mäntih purjehissa Pamfilijan Pergeh. Šielä Iivana erosi heistä ta myöšty Jerusalimih.

14 Toiset jatettih matkua Pergeštä ielläh ta tultih Pisidijan Antiohijah. Šuovattana hyö mäntih sinagogah ta istuuvuttih.

15 Konša oli luvettu Moissein Sakonua ta Jumalan viessintuojien kirjutukšie, sinagogan vanhimmat käšettih šanuo heilä: «Vellet, kun teilä ollou mitä neuvonšanua rahvahalla, niin paiskua».

16 Puavila nousi, viittasi kiällä ta rupesi pakajamah: «Kuunnelkua, Israelin miehet ta työ muut, ket varajatta Jumalua!

17 Jumala valičči miän tuatot, ta konša hyö elettih vierahina Jegiptin muašša, Hiän luati heistä šuuren kanšan. Šen jälkeh Hiän väkövällä kiälläh vei hiät šieltä pois.

18 Nelisenkymmentä vuotta Hiän ruokki heitä tyhjäššä muašša.

19 Šiitä Hiän hävitti šeiččemen rahvašta Hananin muašša ta jako niijen muat Israelin rahvahalla perintömuakši.

20 Täh kaikkeh mäni vuotta nelläšatua viisikymmentä. Šen jälkeh Jumala anto heilä sut'jie, näin oli Jumalan viessintuoja Samuilin aikah šuate.

21 Kun hyö šiitä kyšyttih ičelläh čuarie, Jumala anto heilä Saulin, Kisin pojan, Veniaminin heimošta. Sauli oli vallašša nelläkymmentä vuotta.

22 Šiitä Jumala otti häneltä vallan ta nošti heilä čuariksi Tuavitan. Tuavitašta Hiän šano: ‘Mie löysin Tuavitan, Jessein pojan, Miula mielehisen miehen. Hiän täyttäy kaikešša Miun tahon.’

23 Tuavitan jälkiläisistä Jumala oman lupaukšen mukah nošti Israelilla Pelaštajan, Iisussan.

24 Iisussan tulon iellä Iivana Kaštaja kučču Israelin rahvašta jättämäh riähäššä elämini ta ottamah kaššanta.

25 Oman matan lopušša Iivana šano: ‘En mie ole še, kenekši työ milma toivotta. Miun jälkeh tulou Toini, kumpasen jalaččija mie en kelpua ottamah Hänen jalašta.’

26 Vellet, Aprahamin jälkiläiset, ta työ muut, ket varajatta Jumalua! Juuri teilä on työnnetty šana täštä Pelaštajašta.

27 Jerusalimin eläjät ta heijän piämiehet ei piäšty tolkun piällä, ken Iisussa on. Hyö suutittih Hänet, ta šillä keinoin täytettih Jumalan viessintuojien šanat, kumpasie joka šuovatta luvetah.

28 Vaikka hyö ei löyvetty Häneššä mitänä, mistä pitäis suutie kuolomah, niin kuitenki hyö vuajittih, jotta Pilatti tappais Hänet.

29 Konša hyö oli ruattu kaikki še, mitä on kirjutettu Häneštä Pyhissä Kirjutukšissa, niin hyö otettih Hänet rissinpuušta ta pantih kallivohautah.

30 Vain Jumala noššatti Hänet kuollehista.

31 Hiän näyttäyty šen jälkeh monena päivänä niillä, ket oli tultu yheššä Hänen kera Galileijašta Jerusalimih. Hyö ollah nyt Hänen tovistajie, hyö tovissetah Häneštä Israelin rahvahalla.

32 Myö toima teilä Hyvän Viessin, jotta min Jumala lupasi miän tuattoloilla, šen Hiän täytti meilä, heijän lapšilla. Hiän noššatti Iisussan kuollehista,

33 juštih niin kuin on kirjutettu toisešša psalmissa:
– Šie olet Miun Poika,
tänäpiänä Mie šain Šiut.

34 Ta kun kerran Jumala noššatti Iisussan kuollehista, Iisussan runko ei konšana muutu muakši. Šiitä Jumala šano näin:
– Mie täytän teilä šen pyhän ta
varman lupaukšen,
min annoin Tuavitalla.

35 Šentäh Hiän šanou Pyhien Kirjutukšien toisešša kohašša näin:
– Šie et anna oman pyhän Käškyläisen runkon
muuttuo muakši.

36 Konša Tuavitta omana aikanah täytti Jumalan tahtuo ta šiitä uinosi ikiuneh, hänet pantih tuattojen viereh ta hänen ruumis muuttu muakši.

37 Ka Hiän, kumpasen Jumala noššatti kuollehista, ei muuttun muakši.

38 Šentäh tietäkkyä še, vellet, jotta Hänen vuokši teilä šanotah: ‘Tiän riähät on prostittu’.

39 Hänen avulla jokahini, ken uškou, piäšöy kaikista niistä riähistä, kumpasista Moissein Sakona ei voinun teitä piäštyä.

40 Niin jotta varokkua, jotta teilä ei tapahtuis šitä, mistä Jumalan viessintuojat šanottih näin:

41
– Kaččokkua, työ epyälijät,
kummekšikkua – ta šiitä kuolkua!
Mie ruan tiän päivinä šemmosen ruavon,
jotta ettäi uškois,
kun ken teilä šanois šiitä.»

42 Konša Puavila ta Varnava mäntih uloš jevreijen sinagogašta, toisenvieroset kučuttih heitä pakajamah näistä as's'oista vielä tulijana šuovattanaki.

43 Konša väki läksi omilla teilläh, monet jevreit ta heijän uškoh kiäntynyöt jumalanvarasijat miehet aššuttih Puavilan ta Varnavan kera. Apostolit paistih heilä ta pyritettih heitä pisymäh aina Jumalan armošša.

44 Toisena šuovattana melkein koko linna keräyty kuuntelomah Jumalan šanua.

45 Väkijoukon nähtyö jevreit jouvuttih vihan valtah. Hyö kiissettih šitä vaštah, mitä Puavila pakasi, ta nakrettih šitä.

46 Ka Puavila ta Varnava šanottih heilä rohkiešti: «Teilä še piti enšimmäkši šanella Jumalan šana. Vain kun työ hylkäsijä šen, ettäkä pie iččienä ilmasenikusen elämän arvosina, niin myö kiännymmä toisenvierosien rahvahien puoleh.

47 Hospoti niät on antan meilä tämän käšyn:
– Mie panin Šiut valokši muailman kanšoilla,
Pelaštajakši muan loitompie laitoja myöte.»

48 Tämän kuultuo toisenvieroset oltih mielissäh ta kiitettih Hospotin šanua. Ta kaikki ne, kenet oli ieltäpäin valittu ilmasenikuseh elämäh, kiännyttih uškoh.

49 Hospotin šana levisi joka puolella šitä šeutuo.

50 Ka jevreit kuihutettih linnan johtomiehie ta korkiearvosie naisie, kumpaset varattih Jumalua, vaššuštamah Puavilua ta Varnavua. Heitä ruvettih ajelomah ta hiät ajettih pois niiltä šeutuloilta.

51 Šilloin Puavila ta Varnava puissettih pölyt jaloistah tovissukšekši šen paikan eläjie vaštah ta lähettih Ikonijah.

52 A opaššettavat oltih täyvet iluo ta Pyhyä Henkie.

Глава 14

1 Ikonijašša Puavila ta Varnava mäntih jevreijen sinagogah ta paistih niin, jotta šuuri joukko jevreitä ta kreikkalaisie kiänty uškoh.

2 Ka ne jevreit, ket ei ušottu, ussutettih toisenvierosie noušomah uškovellijä vaštah.

3 Kuitenki apostolit oltih šiinä linnašša pitälti ta paistih rohkiešti Hospotista. Hospoti anto heilä voimua luatie merkkiruatoja ta kummie ta tällä keinoin tovisti, jotta apostolien šanat Hänen armošta ollah totta.

4 Linnan eläjät jakauvuttih: yhet oltih jevreijen, toiset apostolien puolella.

5 Jevreit omien piämiehien kera ta joukko toisenvierosie meinattih jo käyvä käsin apostoliloih ta kivittyä hiät.

6 Kuitenki apostolit šuatih tietyä täštä ta puattih Likaonin muah. Šielä Listran ta Derven linnoissa ta niijen ympärillä

7 hyö šaneltih Hyvyä Viestie.

8 Listrašša oli mieš, kumpani oli jaloistah voimatoin. Hiän oli rampa šyntymäštä šuate eikä konšana ollun kävellyn.

9 Mieš kuunteli Puavilan pakinua. Puavila kaččo häneh ta näki, jotta miehellä on uško, jotta hiän voit pareta.

10 Puavila šano lujašti: «Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä šanon šiula: nouše ta šeiso šuorana jaloillaš!» Mieš hypähti pistyh ta alko kävellä.

11 Konša ihmiset nähtih, min Puavila ruato, hyö ruvettih karjumah likaonin kielellä: «Jumalat tultih ihmisen näkösinä alaš miän luo!»

12 Hyö šanottih Varnavua Zevsakši, a Puavilua Jermeiksi, šentäh kun heistä kahešta Puavila oli še, kumpani pakasi.

13 Linnan viereššä oli Zevsan pyhäkoti. Pappi kuletti pyhäkojin veräjillä härkie ta kanto kukkavenkkoja. Härät hiän tahto yheššä rahvahan kera uhrata Puavilalla ta Varnavalla.

14 Kun apostolit, Varnava ta Puavila, kuultih täštä, hyö revällettih omat vuattiet halki ryntähiltä ta työnnyttih rahvašjoukon keškeh. Hyö karjuttih täyteh iäneh:

15 «Miehet, mintäh työ näin ruatta? Myö olemma vain ihmisie, juštih tiän moisie. Myö šanelemma teilä Hyvyä Viestie, jotta työ kiäntysijä näistä tyhjistä jumalista elävän Jumalan puoleh. Hiän on luatin taivahan ta muan, meren ta kaiken, mitä niissä on.

16 Männehien ihmispolvien aikoina Hiän anto kaikkien kanšojen aštuo omie teitäh.

17 Kuitenki Hiän kaikičči tovisti Ičeštäh omilla hyvillä ruatoloilla: Hiän työnsi meilä taivahašta vihmoja ta hyvie vil'l'avuosie, Hiän šyötti meitä ta täytti miän šytämet ilolla.»

18 Näin paissen apostolit vaivoin šuatih pijättyä ihmiset uhruamašta heilä ta käšettih heijän männä kotih. Puavila ta Varnava jiätih vielä Listrah ta opaššettih šielä rahvašta.

19 Antiohijašta ta Ikonijašta tuli šinne jevreilöitä. Kuni apostolit rohkiešti šaneltih Hyvyä Viestie, nämä jevreit šuatih muanittua rahvaš omalla puolella šanuon: «Nämä miehet ei paissa totta. Kaikki on valehta.» Šiitä hyö kivitettih Puavilua ta vejettih hänet pois linnašta, kun smietittih, jotta hiän kuoli.

20 No konša opaššettavat keräyvyttih Puavilan ympärillä, hiän nousi jaloillah ta mäni jälelläh linnah. Toisena päivänä hiän läksi Varnavan kera Derveh.

21 Derveššä Puavila ta Varnava šaneltih Hyvyä Viestie ta šuatih monie kiäntymäh opaššettaviksi. Šiitä hyö myöššyttih jälelläh Listrah, Ikonijah ta Pisidijan Antiohijah,

22 rohkissettih opaššettavie ta käšettih heijän pisyö ušošša. Hyö šanottih: «Monen käršimykšen läpi miän pitäy männä Jumalan Valtakuntah».

23 Kuhuki uškojakuntah hyö valittih vanhimmat*, moliuvuttih ta pyhitettih, šiitä jätettih opaššettavat Hospotin käsih, kumpaseh ne nyt ušottih.

24 Šen jälkeh Puavila ta Varnava kulettih Pisidijan läpi ta tultih Pamfilijah.

25 Hyö šaneltih Hospotin šanua Pergeššä ta jatettih matkua Attalijah.

26 Šieltä hyö mäntih purjehissa Siirijan Antiohijah, missä hiät oli annettu Jumalan armon varah ruatamah šitä työtä, kumpani hyö nyt šuatih loppuh.

27 Perillä tultuo hyö kučuttih uškojakunta ta šanottih, mitä Jumala oli ruatan heijän kautti ta mitein Hiän oli avannun ei-jevreilöillä oven uškoh.

28 Šielä hyö oltih pitän rupieman opaššettavien kera.

Глава 15

1 Juutijašta tuli Antiohijan uškojakuntah eryähie, ket opaššettih: «Kun että antane laitaleikata iččienä Moissein käšyn mukah, niin että voi pelaštuo».

2 Puavila ta Varnava oltih vaštah, ta šiitä as's'ašta tuli melkoni kiista. Šentäh šovittih, jotta Puavila, Varnava ta vielä eryähät muut lähettäis tämän kiistan takie apostolien ta vanhimpien luo Jerusalimih.

3 Uškojakunta šuoritti hiät matkah. Hyö kulettih Finikijan ta Samarijan läpi ta kerrottih uškovellilöillä toisenvierosien kiäntymiseštä uškoh. Tämän kuultuo kaikin lujašti ihaššuttih.

4 Konša hyö tultih Jerusalimih, uškojakunta, apostolit ta vanhimmat otettih hiät hyvin vaštah. Hyö šaneltih, mimmosie šuurie ruatoja Jumala oli luatin heijän kautti ta mitein Hiän oli avannun ušon oven toisenvierosilla.

5 Šiitä eryähät uškoh kiäntynyöt farisseit šekauvuttih as's'ah. Hyö šanottih, jotta toisista vieroista uškoh kiäntynyöt niise pitäy laitaleikata ta käškie heitä elämäh Moissein Sakonan mukah.

6 Apostolit ta vanhimmat keräyvyttih tätä kyšymyštä tutkimah.

7 Pitän kiistan jälkeh Petri nousi ta šano heilä: «Vellet, työ tiijättä, jotta Jumala jo aikoja valičči miän joukošta miut, jotta miun šuušta toisenvieroset kuultais Hyvä Viesti ta kiännyttäis uškoh.

8 Jumala, kumpani tietäy kaikkien šytämet, anto heilä Pyhän Henken šamoin kuin meiläki, ta näin näytti, jotta hyväkšyy nämä rahvahat.

9 Hiän ei luatin mitänä eruo miän ta heijän välillä, vain puhisti heijän šytämet niise ušolla.

10 Niin jotta mintäh työ nyt tahotta kiušata Jumalua ta panna opaššettavien harteilla jykie kannelmuš, kumpaista miän tuatot ei jakšettu kantua ta myö niise emmä jakšan?

11 Myöhän ušomma, jotta pelaššumma Hospotin Iisussan Hristossan armon avulla, šamoin kuin hyöki pelaššutah.»

12 Šiitä kerähmö vakautu. Hyö kuunneltih Varnavan ta Puavilan pakinua šiitä, mitein šuurie merkkiruatoja ta kummie Jumala luati heijän käsien kautti toisenvierosien joukošša.

13 Konša hyö lopetettih, Juakko šano: «Vellet, kuunnelkua nyt milma.

14 Simoni Petri šelitti, mitein Jumala enši kerran lähešty toisenvierosie, mielien ottua heistä ičelläh rahvahan.

15 Tämä käyt yksih Jumalan viessintuojien šanojen kera. Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu näin:

16
– Šen jälkeh Mie myöššyn
ta rakennan uuvveštah Tuavitan kuatunehen kojin.
Raunivoista Mie šen tuaš rakennan,
kohennan entisekši,

17 anna kaikki muut ihmiset
niise ečittäis Hospotie,
kaikki kanšat, kumpaset Mie otan omakši.
Näin šanou Hospoti,
kumpani ruatau tämän.

18 Jumala tietäy kaikki omat ruavot
ilmasenikusista ajoista.

19 Šentäh olen šitä mieltä, jotta ei pie jykientyä niijen elošta, ket muista vieroista kiännyttih Jumalan puoleh.

20 Kuitenki miän pitäy kirjuttua heilä, jotta hyö ei šyötäis valehjumalien pakanoimua šyömistä, jotta ei käytäis vierahih naisih, ei šyötäis lihua, mistä veri ei ole lašettu, eikä vertä ta jotta ei ruattais toisilla šitä, mitä ičelläh ei tahota.

21 Onhan Moissein Sakona jo ammusista ajoista tullun tunnetukši kaikissa linnoissa, kun šitä luvetah iäneh sinagogoissa joka šuovatta.»

22 Šiitä apostolit ta vanhimmat yheššä koko uškojakunnan kera piätettih valita omašta joukošta muutomie miehie ta työntyä hiät Antiohijah Puavilan ta Varnavan kera. Hyö valittih Juuta, kumpaista kučuttih Varsavakši, ta Sila – molommat uškojakunnan johtomiehie.

23 Heilä annettih matkah tämmöni kirjani: «Myö, apostolit ta vanhimmat, tiän vellet, tervehimmä teitä, toisista vieroista kiäntynehie Antiohijan, Siirijan ta Kilikijan vellijä.

24 Myö kuulima, jotta eryähät miän joukošta käytih teilä ta omilla pakinoilla pöläteltih teitä ta ševotettih tiän mielet. Hyö šanottih, jotta tiät pitäy laitaleikata ta tiän pitäy täyttyä Sakonan käškyjä. Myö emmä heitä šinne toimittan.

25 Šentäh myö nyt yksimielisešti valiččima miehie ta työnnämmä hiät tiän luo. Hyö tullah yheššä miän kallehien vellien Varnavan ta Puavilan kera,

26 kumpaset oltih valmehet antamah oma henki miän Hospotin Iisussan Hristossan nimen tähen.

27 Niin jotta toimitamma Juutan ta Silan šinne, ta hyö tuuvvah tämä šama viesti teilä vielä šuullisešti.

28 Pyhä Henki ta myö kaččoma parahakši, jotta ei pie panna tiän harteilla mitänä kannelmušta. Tiän pitäy täyttyä vain nämä käšyt:

29 pisykkyä eris šemmosešta lihašta, mi on uhrattu valehjumalilla, šamoten vereštä ta lihašta, kumpasešta vertä ei ole lašettu; elkyä käykyä vierahih naisih elkyäkä ruatakkua toisilla šitä, mitä ičellänä että tahtois. Kun tämmöseštä pisyttä eris, ruatta hyvin. Jiäkyä tervehekši.»

30 Šiitä miehet toimitettih matkah. Antiohijah tultuo hyö kučuttih uškojat ta annettih kirjani vellilöillä.

31 Kirjasen luvettuo hyö ihaššuttih, kun šuatih rohkissušta šen šanoista.

32 Juuta ta Sila, kumpaset iče niise oltih Jumalan viessintuojat, paistih äijän, rohkissettih ta lujitettih uškovellijä.

33 Hyö oltih šielä kotvasen aikua, šiitä vellet piäššettih hiät rauhantoivotukšien kera myöštymäh apostolien luo.

34 Kuitenki Sila tahto jiähä Antiohijah, ta niin Juuta myöšty Jerusalimih yksin.

35 A Puavila ta Varnava niise jiätih Antiohijah. Yheššä monien muijen kera hyö opaššettih ta šaneltih Hospotin šanua.

36 Mäni kotvani aikua ta Puavila šano Varnavalla: «Läkkä uuvveštah kaikkih niih linnoih, kumpasissa myö šanelima Hospotin šanua. Mänemmä kaččomah, mitein uškovellet eletäh.»

37 Varnava tahto ottua matkah Iivanan, kumpaista kučuttih Markiksi.

38 No Puavila ei kaččon oikiekši ottua häntä, šentäh kun Markki oli jättän hiät Pamfilijašša eikä ollun lähten hiän kera ruatoh, mih hiät oli työnnetty.

39 Tämän takie Puavilan ta Varnavan välillä šynty niin šuuri riita, jotta kumpiki läksi omilla teilläh. Varnava otti Markin ta läksi meričči Kiprih.

40 A Puavila valičči omakši ruatotovarissakši Silan. Uškovellet ušottih hänet Jumalan armon varah ta hiän läksi matkah.

41 Hiän matkasi Siirijan ta Kilikijan kautti ta lujitti uškojakuntie.

Глава 16

1 Puavila piäsi Derveh ta Listrah. Listrašša oli Timofei-nimini opaššettava, kumpasen muamo oli Hristossah uškoja jevrei, a tuatto oli kreikkalaini.

2 Listran ta Ikonijan vellet paistih Timofeista vain hyvyä.

3 Puavila tahto ottua Timofein matkahah ta šentäh luati hänellä laitaleikkaukšen. Tämän hiän ruato niillä šeutuloilla eläjien jevreijen tähen, šentäh kun kaikin tiijettih, jotta Timofein tuatto on kreikkalaini.

4 Hyö kulettih linnašta toiseh ta ilmotettih uškojilla, mitä apostolit ta uškojakunnan vanhimmat piätettih Jerusalimissa. Hyö šanottih, jotta uškojien pitäy elyä niijen piätökšien mukah.

5 Uškojakunnat lujituttih ušošša, ta joka päivä niih tuli lisyä rahvašta.

6 Puavila ta hänen matkoveh matattih ielläh Frigijan ta Galatijan halki, šentäh kun Pyhä Henki ešti heitä šanelomašta Jumalan šanua Aasijan muakunnašša.

7 Misijan puolella piäštyö hyö meinattih lähtie Vifinijah, vain Pyhä Henki ei piäštän heitä.

8 Šentäh hyö kulettih Misijan halki ta tultih Troadah.

9 Yöllä Puavilalla jiäviyty makedonijalaini mieš. Še šeiso Puavilan ieššä ta pyritti: «Tule meren poikki Makedonijah ta auta meitä».

10 Tämän Puavilan jiävinnän jälkeh myö piättimä šamašša lähtie Makedonijah, šentäh kun malttoma, jotta Hospoti kuččuu meitä šanelomah Hyvyä Viestie šielä.

11 Niin myö läksimä Troadašta ta purjehtima šuorah Samofrakijah ta toisena päivänä Neapolih.

12 Šieltä jatkoma matkua Hilippih, riimalaisien šiirtokuntah*, še on enšimmäisie linnoja Makedonijah tullešša. Šielä myö olima moniehan päivän.

13 Šuovattana myö mänimä linnan veräjän ulkopuolella joven rannalla, kun arvelima, jotta šielä on malittupaikka. Myö istuutuma ta pakasima šinne tullehien naisien kera.

14 Meitä kuuntelomašša oli eryäš Lidija, jumalanvarasija naini Fiatirašta, purppurakankahan myöjä. Hospoti avasi Lidijan šytämen, ta hiän otti vaštah šen, mitä Puavila šano.

15 Lidija ta hänen kotijoukko kaššettih. Šiitä hiän pyritti meitä: «Kun työ nyt pitänettä milma Hospotih uškojana, niin tulkua miun kotih ta olkua meilä». Hiän pyrittämällä pyritti meitä tulomah.

16 Konša myö tuaš aštuma malittupaikkah, meilä vaštah tuli paššarityttö, kumpasešša oli tietäjähenki. Einuštamalla tyttö tienasi omilla isännillä äijän rahua.

17 Hiän läksi Puavilan ta miän muijen peräh ta karju: «Nämä miehet ollah Ylimmäisen Jumalan käškyläisie! Hyö neuvotah meilä pelaššukšen tie.»

18 Tätä tyttö ruato monta päivyä. Viimein Puavila kylläšty, kiänty ta šano šillä tietäjähenkellä: «Iisussan Hristossan nimeššä käšen šilma: lähe häneštä!» Šamašša henki läksi tytöštä.

19 Konša tytön isännät nähtih, jotta heiltä kato tulojen toivo, hyö otettih Puavila ta Sila kiini ta vejettih hiät torilla valtamiehien luo.

20 Hyö pantih hiät linnanpiälikköjen eteh ta šanottih: «Nämä miehet haitatah linnan rauhua. Hyö ollah jevreit

21 ta opaššetah tapoja, kumpasie miän ei ole valta ottua omakši eikä elyä niijen mukah, šentäh kun olemma riimalaiset.»

22 Rahvaš niise nousi Puavilua ta Silua vaštah. Linnanpiäliköt käšettih kiskuo heiltä vuattiet piältä ta ruoškie hiät.

23 Heitä lyötih äijälti ta luotih tyrmäh. Varteiččijan käšettih varteija heitä hyvin.

24 Tämän komennon šuatuo varteiččija pani hiät tyrmän perimpäiseh čuppuh ta vielä tako jalkapuuh.

25 Keškiyön aikah Puavila ta Sila moliuvuttih ta laulamalla ylennettih Jumalua. Toiset vankit kuunneltih heitä.

26 Äkkie alko šuuri muanjärissyš, šemmoni, jotta tyrmän aluškivet täristih. Šamašša kaikki ovet lennettih auki ta kaikkien kahlehet avauvuttih.

27 Varteiččija havaččeutu ta näki, jotta kaikki ovet ollah kahallah. Hiän vejälti miekan ta tahto tappua iččeh, kun smietti, jotta vankit puattih.

28 Šilloin Puavila karjahti lujah: «Elä luaji ičelläš pahua! Tiälä myö kaikin olemma.»

29 Varteiččija käški tuuvva tulta, juoksi šiämeh ta vapissen lankesi Puavilan ta Silan eteh.

30 Hiän vei hiät uloš ta kyšy: «Arvosat miehet! Mitä miun pitäy ruatua, jotta pelaštuisin?»

31 Hyö vaššattih: «Ušo Hospotih Iisussah Hristossah, niin pelaššut šie ta šiun kotijoukko».

32 Šiitä hyö šaneltih Hospotin šanua hänellä ta koko hänen kotijoukolla.

33 Varteiččija otti hiät kešellä yötä ta pesi ruoškimisen jättämät huavat. Šiitä hänet ta hänen kotiväki kaššettih.

34 Hiän vei hiät omah kotih, taričči heilä ruokua ta yheššä koko kotijoukon kera piti iluo, kun nyt uško Jumalah.

35 Konša päivä valkeni, linnanpiäliköt työnnettih omie apulaisie šanomah varteiččijalla: «Piäššä ne miehet tyrmäštä».

36 Varteiččija šano tämän Puavilalla: «Linnanpiäliköt käšettih piäštyä tiät irti. Niin jotta tulkua poikeš šieltä ta mänkyä rauhašša.»

37 A Puavila šano: «Hyö tutkimatta ruošittih rahvahan ieššä meitä, Riiman kanšalaisie, ta pantih miät tyrmäh. Nytkö hyö peitočči toimitettais miät pois tiältä? Eipäš, anna vain tullah iče ta viijäh miät tiältä.»

38 Apulaiset vietih tämä viesti linnanpiäliköillä. Ne pöläššyttih, kun kuultih, jotta miehet ollah Riiman kanšalaisie.

39 Šiitä hyö tultih tyrmäh, prostiuvuttih, šuatettih hiät šieltä pihalla ta pyritettih heitä lähtömäh pois linnašta.

40 Tyrmäštä piäštyö Puavila ta Sila mäntih Lidijan luo. Kun hyö nähtih šielä uškovellijä, hyö vakotettih heitä pisymäh lujina ta šiitä lähettih linnašta.

Глава 17

1 Puavila ta Sila matattih Amfipolin ta Apollonijan kautti ta tultih Fessalonikkah, missä oli jevreijen sinagoga.

2 Puavila, niin kuin aina, mäni šinne ta kolmena šuovattana pakasi hiän kera Pyhien Kirjutukšien pohjalta.

3 Hiän šelitti heilä Kirjutukšie ta tovisti, jotta Hristossan piti käršie ta noušša kuollehista. Hiän šano: «Tämä Iisussa, kumpasešta mie teilä šanelen, on Hristossa».

4 Muutomat jevreit ušottih ta liityttih Puavilah ta Silah, šamoin šuuri joukko jumalanvarasijie kreikkalaisie ta monet korkierotuset naiset.

5 Tämä šai jevreit, kumpaset ei ušottu, kajehukšen ta vihan valtah. Hyö otettih matkah torilla veteliytyjie pahatapasie miehie, kerättih rahvašjoukko ta noššettih linnašša mellakka. Šiitä hyö rynnättih Jasonin talon luo ta reistattih šuaha käsih Puavila ta Sila, jotta viijä hiät rahvahan eteh.

6 Kun hyö ei löyvetty heitä, niin väkisin vejettih Jasoni ta eryähie uškovellijä linnan piälikköjen luo ta karjuttih: «Nuo koko muailman kuihuttajat on tultu jo tänne,

7 a tämä Jasoni otti hiät omah kotih. Kaikin hyö rikotah keisarin käškyjä ta šanotah čuariksi toista, eräštä Iisussua.»

8 Näillä šanoilla hyö šuatih rahvaš ta linnan piäliköt hämminkih.

9 Piäliköt otettih Jasonilta ta toisilta salokarahat ta piäššettih hiät pois.

10 Yön tultuo uškovellet työnnettih Puavila ta Sila Verijah. Šinne piäštyö hyö mäntih jevreijen sinagogah.

11 Tiälä jevreit oltih fessalonikkalaisie tolkukkahammat. Hyö otettih šana mielelläh vaštah ta joka päivä tutkittih Pyhie Kirjutukšie, jotta onko šielä tosiehki niin šanottu.

12 Monet heistä kiännyttih uškoh, šamoin monet korkiearvoset kreikkalaiset naiset ta miehet.

13 Ka kun Fessalonikan jevreit šuatih tietyä, jotta Puavila nyt jo Verijašša šaneli Jumalan šanua, niin šinneki hyö tultih ta ruvettih kuihuttamah ta ussuttamah rahvašta.

14 Šilloin uškovellet šamašša työnnettih Puavila matkah meren rannalla. A Sila ta Timofei jiätih Verijah.

15 Puavilan šuattajat kaimattih häntä Afiinah šuate ta šiitä lähettih jälelläh. Heijän matašša Puavila työnsi Silalla ta Timofeilla šanan, jotta hyö rutompah tultais hänen luo.

16 Kuni Puavila vuotteli Afiinašša omie matkalaisie, hiän näki, jotta linna on täyši valehjumalien paččahie, ta šiänty.

17 Hiän pakasi sinagogašša jevreijen ta jumalanvarasijien ihmisien kera ta joka päivä torilla pakautti kaikkie, ketä šielä šattu olomah.

18 Muutomat epikurilaiset ta stojikilaiset filosofit ruvettih pakinoilla hänen kera. Yhet heistä šanottih: «Mitä ollou šanovinah tuo avošuu?» «Onnakko hiän pakajau meilä vierahista jumalista», arveltih toiset, šentäh kun Puavila šaneli Hyvyä Viestie Iisussašta ta kuollehista noušomisešta.

19 Hyö otettih Puavila kerallah, vietih hänet Areopagih* ta šanottih: «Miän himottais tietyä, mi on še uuši opaššuš, kumpasešta šie pakajat?

20 Myö kuulima šiulta outoja as's'oja. Tahomma tietyä, mitä ne oikein ollah?»

21 Niätšen afiinalaiset ta šielä eläjät vierahat mitänä ei ruattu niin mielelläh, kun paistih ta kuunneltih kaikkie uutta.

22 Puavila aštu kešellä Areopagie ta alotti pakinan: «Afiinan miehet! Mie kaikešta niän, jotta työ piettä kunnivošša jumalie.

23 Konša kävelin ta kaččelin tiän pyhie paikkoja, niin löysin šemmosenki alttarin, kumpaseh oli kirjutettu: ‘Tuntomattomalla jumalalla’. Juštih täštä tuntomattomašta Jumalašta, kellä työ kumarratta, mie nyt šanelen teilä.

24 Tämä Jumala luati muailman ta kaiken, mitä šiinä on. Hiän on taivahan ta muan Hospoti eikä Hiän elä käsin luajituissa pyhäkotiloissa.

25 Hiän ei tarviče ihmiskäsien apuo, niin kuin Hiän ois mitänih vailla. Ičehän Hiän antau kaikilla elämän, henken ta kaiken muun.

26 Hiän on luatin koko ihmisšuvun yheštä ihmiseštä ta ašettan kaikki kanšat elämäh muan joka puoleh. Hiän on ašettan niillä eloajat ta elo-alovehien rajat.

27 Hiän ruato tämän, jotta hyö ečittäis Jumalua ta mänetiijä löyvettäis Hänet, vaikka haparoijen. Kuitenki Jumala ei ole loittuona yheštäkänä meistä.

28 Häneššä myö elämmä, liikumma ta olemma olomašša. Onhan eryähät tiän runoniekatki šanottu: ‘Myö olemma Hänen šukuo’.

29 Ka kun kerran myö olemma Jumalan šukuo, miän ei šua smiettie, jotta jumaluš on minnih kuvan moini, kumpasen ihmini näki omašša mieleššä ta luati šemmosen kullašta, hopiešta tahi kiveštä.

30 Jumala pitälti šieti niitä aikoja, konša Häneštä ei tiijetty mitänä, vain nyt Hiän käšköy kaikkien ihmisien joka paikašša kiäntyö pahoilta teiltä.

31 Hiän niätšen on jo valinnun päivän, kumpasena Hiän suutiu koko muailman oikiella suutulla. Sut'jana on Mieš, kumpasen Jumala šiih ruatoh ašetti. Tämän Hiän tovisti kaikilla, kun noššatti šen Miehen kuollehista.»

32 Kuultuo Puavilan pakinoja kuollehien noušomisešta yhet nakrettih, a toiset šanottih: «Tahomma kuulla šiulta täštä vielä toičči».

33 Ta niin Puavila läksi heijän luota.

34 Eryähät miehistä kuitenki ušottih Puavilan šanomah ta kiännyttih uškoh. Heijän joukošša oli Areopagin mieš Dionisi, Damari-nimini naini ta vielä muita.

Глава 18

1 Šen jälkeh Puavila läksi Afiinašta ta mäni Korinfih.

2 Šielä hiän näkeyty Akila-nimisen jevrein kera, kumpani oli kotosin Pontašta, ta hänen naisen Priskillan kera. Hyö oli tultu vašta Italijašta, šentäh kun keisari Klauti oli käšken kaikkien jevreijen männä pois Riimašta. Puavila läksi heijän luo

3 ta jäi ruatamah hiän kera, šentäh kun heilä oli šama työ. Hyö oltih šatrojen ompelijat.

4 Joka šuovatta Puavila pakasi sinagogašša ta reistasi kiäntyä uškoh jevreitä ta kreikkalaisie.

5 Konša Sila ta Timofei tultih Makedonijašta, Puavila oli jo henken pakottamana tovistamašša jevreilöillä, jotta Iisussa on Hristossa.

6 Kun jevreit kuitenki ruvettih kiistämäh ta nakramah, niin Puavila puissalti pölyt omista vuatteista heijän ieššä ta šano heilä: «Kun työ kuolletta riähkähisinä, še on tiän oma vika! Mie en ole viäräpiä. Nyt lähen toisenvierosien rahvahien luo.»

7 Puavila läksi pois sinagogašta ta mäni Justan luo, kumpani oli jumalanvarasija mieš. Hänen talo oli aivan sinagogan viereššä.

8 Kuitenki sinagogan piälikkö Krisp ta koko hänen pätinäkunta rupesi uškomah Hospotih. Šamoin monet korinfilaiset, ket kuunneltih Puavilua, niise tultih uškoh ta hiät kaššettih.

9 Eryähänä yönä Hospoti näyttäyty Puavilalla ta šano: «Elä varaja, vain pakaja ielläh, elä piety.

10 Mie olen šiun kera. Kenkänä ei nošša kättä šilma vaštah eikä rua šiula pahua. Miula on äijän rahvašta täššä linnašša.»

11 Niin Puavila oli korinfilaisien luona vuuvven ta kuuši kuukautta ta opašti heilä Jumalan šanua.

12 Konša Gallion oli Ahaijan muakunnan isäntänä, jevreit nouštih yksissä tuumin Puavilua vaštah. Hyö vietih hänet suutuh

13 ta šanottih: «Tämä mieš noštau rahvašta sluušimah Jumalalla Sakonan vaštaseh tapah».

14 Puavila ei vielä kerinnyn vaššata, kun Gallion šano: «Jevreit! Kun täššä ois ruattu pahua ta meinattu ilkevyttä, niin miun pitäis käršivällisešti kuunnella teitä.

15 A kun työ kiissättä šanoista, nimistä ta tiän Sakonašta, niin šelvitelkyä niitä iče. Niissä mie en rupie tiän suutijakši.»

16 Ta Gallion ajo hiät pois suutupaikašta.

17 Šiitä rahvašjoukko otti kiini sinagogan piälikön Sosfenin ta rupesi lyömäh häntä suutupaikan ieššä, vain Gallion yhtänä ei välittän šiitä.

18 Puavila jäi Korinfih vielä kotvasekši aikua. Šiitä hiän hyväštijätti uškovellet ta läksi purjehtimah Siirijah yheššä Priskillan ta Akilan kera. Tätä ennein hiän leikkautti tukat Kenherijašša, šentäh kun oli antan Jumalalla pyhän lupaukšen*.

19 Konša hyö piäštih Efessah, Puavila erosi matkalaisista ta mäni sinagogah pakajamah jevreijen kera.

20 Jevreit pyritettih Puavilua, jotta hiän jäis šinne pitemmälti, vain hiän ei jiänyn.

21 Hiän prostiutu heijän kera ta šano: «Miun pitäy viettyä tulija pruasniekka Jerusalimissa. Onnakko mie vielä myöššyn tiän luo, kun Jumala antanou.» Šiitä hiän läksi meričči Efessašta.

22 Hiän nousi maih Kesarijašša ta matkasi Jerusalimih. Šielä hiän kävi tervehtimäššä uškojakuntua ta šiitä läksi Antiohijah.

23 Kotvan aikua Antiohijašša oltuo hiän läksi matkah ta mäni Galatijan ta Frigijan šeutujen läpi ta rohkisti kaikkie opaššettavie.

24 Efessah tuli Apollos-nimini jevrei, kumpani oli šyntyn Aleksandrijašša. Hiän oli hyvä pakasija ta tiesi Pyhät Kirjutukšet hyvin tarkkah.

25 Hänellä oli opaššettu Hospotin Tie. Hiän pakasi šuurella innolla ta tarkkah opašti Iisussašta, vaikka iče tiesi vain Iivanan kaššannan.

26 Apollos rupesi rohkiešti pakajamah sinagogašša. Akila ta Priskilla oltih kuuntelomašša. Hyö otettih hänet luokšeh ta šelitettih hänellä tarkemmin Hospotin Tie.

27 Konša Apollos tahto lähtie Ahaijah, niin Efessan uškovellet kannatettih tätä ta työnnettih šikäläisillä opaššettavilla kirjani, jotta hyö otettais hänet vaštah. Ahaijah tultuo hiän Jumalan armošta äijälti autto uškoh kiäntynehie.

28 Kaikkien kuullen hiän voimakkahašti kumosi jevreijen pakinat ta Pyhien Kirjutukšien avulla tovisti, jotta Iisussa on Hristossa.

Глава 19

1 Kuni Apollos oli Korinfissa, Puavila kulki vuarašeutujen halki ta tuli Efessah. Šielä hiän näki eryähie opaššettavie

2 ta kyšy heiltä: «Šaitako työ Pyhän Henken, konša kiäntyjä uškoh?» Hyö vaššattih: «Emmä ole ni kuullun mistänä Pyhäštä Henkeštä».

3 Puavila kyšy: «Milläpä kaššannalla tiät ka niin on kaššettu?» Hyö vaššattih: «Iivanan kaššannalla».

4 Šilloin Puavila šano: «Iivana kašto ihmisie, jotta hyö jätettäis riähäššä elämini, ta kučču heitä uškomah Toiseh, kumpani tulou hänen jälkeh, Hristossah Iisussah».

5 Tämän kuultuo hyö otettih kaššanta Hospotin Iisussan nimeh.

6 Ta kun Puavila pani kiät hiän piällä, Pyhä Henki laškeutu heih ta hyö ruvettih pakajamah kielillä ta šanomah Jumalan antamie viestijä.

7 Heitä oli šiinä kakšitoista mieštä.

8 Puavila kävi sinagogah kolme kuukautta, pakasi rohkiešti rahvahan kera ta tovisti ušottavašti Jumalan Valtakunnašta.

9 Kun eryähät kuitenki kovennettih omat šytämet eikä ušottu, vain haukuttih Hospotin Tietä rahvahan ieššä, niin Puavila jätti hiät ta vei opaššettavat männeššäh. Šen jälkeh hiän joka päivä pakasi rahvahan kera Tirannan koulušša.

10 Tätä jatku kakši vuotta. Näin kaikki Aasijan muakunnan eläjät, jevreit ta kreikkalaiset, šuatih kuulla Hospotista Iisussašta.

11 Jumala luati Puavilan käsien kautti šemmosie šuurie ruatoja, mimmosie ennein ei oltu nähty.

12 Kun hikipaikkoja ta muita Puavilan pitämie vuatteita pantih läsijien piällä, niin heijän tauvit lähettih ta piessat puattih heistä.

13 Eryähät kulkijat jevreit, kumpaset ajettih ihmisistä piessoja, ruvettih omissa manaukšissa niise käyttämäh Hospotin Iisussan nimie. Piessoja pois ajuas's'a hyö šanottih: «Myö manuamma teitä šen Iisussan nimellä, kumpasešta Puavila pakajau».

14 Näin ruattih niise jevreijen ylipapin Skevan šeiččemen poikua.

15 Vain piessa šano heilä: «Iisussan mie tiijän ta Puavilaki on miula tuttu, ka ketäpä työ oletta?»

16 Ta mieš, kumpasešša piessa oli, hyppäsi Skevan poikien piällä, voitti hiät kaikki ta šikäli piekši, jotta hyö alaččomina ta verissä päin juoštih pakoh hänen talošta.

17 Täštä šuatih tietyä kaikki Efessašša eläjät, niin kreikkalaiset kuin jevreit. Kaikin pöläššyttih ta Hospotin Iisussan nimie ylennettih šuurešti.

18 Monet uškoh kiäntynyöt tultih ta peittämättä šaneltih omat riähät.

19 Ta monet, ket tietovuitih, kerättih omat kirjat ta poltettih ne kaikkien nähen. Kirjojen hinta lašettih yhteh, še oli viisikymmentä tuhatta hopierahua.

20 Näin Hospotin šana näytti oman voiman ta levisi aina vain loitommakši.

21 Näijen tapahtumien jälkeh Puavila Pyhän Henken juohattamana piätti männä Makedonijan ta Ahaijan kautti Jerusalimih. Hiän šano: «Käyn šielä, a šiitä miun pitäy nähä Riima».

22 Hiän toimitti Makedonijah kakši omua apulaista, Timofein ta Erastin, vain iče jäi vielä kotvasekši Aasijan muakuntah.

23 Noih aikoih šattu Efessašša melkoni kahakka Hospotin Tien tähen.

24 Linnašša eli eryäš Dimitri-nimini hopiemuasteri, kumpani luajitti hopiešta pikkaraisie Artemidan pyhäkköjä ta näin hankki käsityöläisillä melkosie tuloja.

25 Hiän keräsi omat ta muut šaman työn ruatajat ta šano: «Miehet, työ tiijättä, jotta myö tienuamma hyvin tällä työllä.

26 No nyt niättä ta kuuletta, mitein tuo Puavila omilla pakinoilla muanitti ta kiänti puolellah šuuren joukon ihmisie, ei yksistäh tiälä Efessašša, vain melkein koko Aasijan muakunnašša. Hiän šanou, jotta ihmiskäsien luajokšet ei olla mitänä jumalie.

27 Täštä voit koituo še, jotta miän ruato joutuu pahah mainivoh, ta vieläi šuuren Artemida-jumalattaren pyhäkkyö ei enämpi pietä arvošša. Šilloin Artemida kavottau oman mainivon, hiän, kumpasella kumartelou koko Aasija ta koko muailma.»

28 Näistä šanoista käsityöläiset äijälti šiännyttih ta alettih karjuo: «Šuuri on Efessan Artemida!»

29 Koko linna joutu kuohukših. Kaikin lähettih juokšomah teatterih ta temmattih matkah Puavilan matkalaiset, makedonijalaiset Gaija ta Aristarh.

30 Puavila halusi männä rahvašjoukon eteh, vain opaššettavat ei lašettu häntä.

31 Šamoin eryähät Aasijan muakunnan korkiet valtamiehet, Puavilan tovarissat, työnnettih hänellä viesti ta varotettih, jotta hiän ei mänis teatterih.

32 Teatterissa oli kaikki šekasin: yhet karjuttih yhtä, toiset toista. Šuurin oša keräytynehistä ei tiijetty, mitä vaššen tultih.

33 Šiitä rahvašjoukko huomasi Aleksanterin, kumpaista jevreit työnnettih eteh. Aleksanteri nošti kiän, šentäh kun hiän tahto puolistautuo.

34 Kun ihmiset huomattih, jotta hiän on jevrei, niin hyö karjuttih kaikin yhteh iäneh: «Šuuri on Efessan Artemida!» Šitä karjehta kešti melkein kakši tuntie.

35 Viimein linnan eryäš virkamieš šai rahvahan rauhottumah. Hiän šano: «Efessan miehet! Kenpäš ei tietäis, jotta Efessan linna on pantu kaččomah šuuren Artemida-jumalattaren pyhäkotie ta hänen taivahašta kirvonnutta pačašta?

36 Tätä kenkänä ei voi kiistyä. Šentäh tiän pitäy pisyö rauhašša eikä ruatua mitänä hätäpäissä.

37 Nämä miehet, kumpaset työ kulettija tänne, ei ryöššetty Artemidan pyhäkotie eikä haukuttu tiän jumalatarta.

38 Kun Dimitrillä ta hänen kera ruatajilla käsityöläisillä ollou valituš ketänih vaštah, niin šitä vaššen on suutu ta valtamiehet. Anna hyö šielä sualiuvutah toini toisen piällä.

39 A kun teilä ollou muita as's'oja, niin niistä piättäy sakonanmukani rahvahankerähmö.

40 No tämänpäiväsen takie meitä voijah viärittyä, jotta nousima vallanpitäjie vaštah. Emmäkä myö voi millänä šelittyä tätä kahakkua.» Tämän šanottuo hiän šai rahvašjoukon hajuomah.

Глава 20

1 Konša mellakka Efessašša ašettu, Puavila kučču opaššettavat luokšeh. Hiän neuvo heitä pisyö lujina, šiitä prostiutu heijän kera ta läksi Makedonijah.

2 Matan varrella hiän monin šanoin rohkisti uškojie ta niin tuli Kreikkah.

3 Šielä hiän oli kolme kuukautta. Šen jälkeh hiän meinasi lähtie meričči Siirijah. Vain kun šai tietyä, jotta jevreit hauvotah ajatušta noušša häntä vaštah, hiän piättiki männä šinne Makedonijan kautti.

4 Hänen matkalaisina Aasijah šuate oltih Pirron Sosipatri Verijašta, fessalonikkalaiset Aristarh ta Sekundi, derveläini Gaija, Timofei ta aasijalaiset Tihikka ta Trofima.

5 Hyö mäntih ieltäpäin ta vuotettih meitä Troadašša.

6 Riešanleivän pruasniekan jälkeh myö toiset purjehtima Hilipistä ta viijen päivän piäštä piäsimä heijän luo Troadah. Viipymä šielä šeiččemen päivyä.

7 Šuovatan jälkeh, netälin enšimmäisenä päivänä, opaššettavat keräyvyttih yhteh leipyä katkuamah. Puavila meinasi toisena päivänä lähtie ielläh ta nyt pakasi rahvahan kera. Pakina pitkisty puoliyöh šuate.

8 Yläkerran kamarissa, missä hyö oltih, palo monta lamppuo.

9 Puavilan pitän pakinan aikana eryäš Jeutih-nimini priha istu ikkunalla. Hiän uinosi šyväh uneh ta unimielissäh lankesi alaš kolmannešta kerrokšešta. Hänet noššettih kuollehena muašta.

10 Puavila šolahti alaš, painautu pojan piällä, šepäsi häntä ta šano: «Elkyä hätyälkyä, hiän on henkissä».

11 Šiitä Puavila nousi jälelläh kamarih, katkasi leipyä ta šöi. Šen jälkeh hiän pakasi vielä pitälti, huomeneškoittieh šuate, ta šiitä läksi matkah.

12 Poika tuotih kotih elävänä. Apie mieli haihtu ta kaikin oltih ilosie.

13 Myö nousima laivah ta purjehtima ieltäpäin Assoh tarkotukšena ottua Puavila šieltä matkah; näin hiän oli käšken, kun iče tahto männä šinne aštumalla.

14 Assošša vaštasima Puavilan. Myö ottima hänet laivah ta mänimä purjehissa Mitilinah.

15 Šieltä läksimä ielläh meričči ta toisena päivänä tulima Hiosšuaren kohalla. Tuaš kulkima päivän ta nenäštymä Samosan rantoih. Šiitä piäsimä Trogillih ta toisena päivänä tulima Milittah.

16 Puavila niät kaččo paremmakši männä Efessan kyličči, jottei viikoštuo Aasijašša. Hiän kiirehti, jotta kerkieis, još šuinki vois, Jerusalimih Stroičakši.

17 Militašta Puavila työnsi šanan Efessah ta kučču luokšeh uškojakunnan vanhimmat.

18 Konša hyö tultih, Puavila šano heilä: «Työ tiijättä, mitein mie elin tiän kera šiitä päiväštä šuate, konša tulin tänne Aasijah.

19 Ruavoin Hospotin hyväkši kaikešša tottelijana ta monin kyynelin keššin ne ahissukšet, kumpasie jevreit milma vaštah peitočči jassakoitih.

20 Mie en ole peitellyn mitänä, mistä ois teilä hyötyö, vain olen šanellun kaiken ta opaštan teitä rahvahan ieššä ta tiän omissa kotiloissa.

21 Jevreilöillä ta kreikkalaisilla olen paissun, jotta hyö jätettäis riähäššä elämini, kiännyttäis Jumalan puoleh ta ušottais miän Hospotih Iisussah Hristossah.

22 Nyt Pyhän Henken pakottamana mie matkuan Jerusalimih. En tiijä, mitä šielä miula tulou.

23 Šen vain tiijän, jotta Pyhä Henki kaikissa linnoissa tovistau, jotta milma vuotetah rauvat ta ahissukšet.

24 No mie en pie omua henkie kallehena. Tahon vain piäššä matan piäh hyvillä mielin ta lopettua šen ruavon, kumpasen mie šain Hospotilta Iisussalta. Ta še ruato on šanella Hyvyä Viestie Jumalan armošta.

25 Nyt še mie tiijän, jotta työ enämpi että niä milma, ei yksikänä teistä, kenen joukošša mie olen elän ta šanellun Jumalan Valtakunnašta.

26 Šentäh mie tänäpiänä šanon teilä, jotta mie en ole viäräpiä, kun teistä ken joutunou uatuh.

27 Mie en ole peitellyn mitänä, vain olen šanellun teilä kaiken, mitä Jumala tahtou.

28 Pitäkkyä huoli ičeštänä ta koko šiitä karjašta, kumpasen paimeniksi Pyhä Henki on tiät pannun. Paimentakkua Hospotin ta Jumalan uškojakuntua, kumpasen Hospoti omalla Verelläh ošti Ičelläh.

29 Mie tiijän, jotta miun lähön jälkeh tiän joukkoh tulou vihasie hukkie, kumpaset ei šiäššetä karjua.

30 Ta tiän omašta joukošta noušou miehie, kumpaset viärisselläh tosišanomua vetyäkšeh opaššettavat matkahah.

31 Niin jotta valvokkua! Muistakkua, jotta mie kolme vuotta vaipumatta, yötä päivyä, kyynälissä šilmin neuvoin teitä jokahista.

32 Nyt, vellet, jätän tiät Jumalan käsih ta Hänen armon šanan varah. Še šana voit lujittua teitä ta antua teilä perinnön yheššä kaikkien niijen kera, kenet Jumala on pyhittän.

33 Hopieta, kultua ta vuatetta mie en keltänä tahton.

34 Iče tiijättä, jotta mie näillä omilla käsillä olen hankkin šen, mitä miula ičelläni ta miun kera ollehilla on tarvinnun.

35 Kaikella keinoin mie näytin teilä, jotta näin, ruatamalla, pitäy huolehtie vähäväkisistä ta muistua nämä Hospotin Iisussan šanat: ‘Ošakkahampi on antua kuin ottua’.»

36 Tämän pakinan jälkeh Puavila laškeutu polvusillah ta moliutu yheššä hiän kera.

37 Kaikin ruvettih itkömäh, ševättih Puavilua ta annettih hänellä šuuta.

38 Heilä tuli oikein paha mieleštä, kun Puavila šano, jotta hyö enämpi ei šuaha nähä häntä. Šiitä hyö kaimattih Puavila laivah.

Глава 21

1 Niin myö erosima heistä. Läksimä rannašta ta purjehtima šuorah Kosšuareh, toisena päivänä Rodosih ta šieltä Patarah.

2 Šielä löysimä laivan, kumpani oli mänöššä Finikijah. Myö nousima šiih ta läksimä ielläh.

3 Konša Kipri tuli näkyvih, še jäi meistä vašemella kiällä. Myö jatkoma ielläh Siirijah. Nenäštymä Tiirah, missä laivan piti purkua paino.

4 Šielä myö vaštasima opaššettavie ta viipymä heijän luona netälin. Henken juohattamina hyö varotettih Puavilua mänömäštä Jerusalimih.

5 Netälin mäntyö myö läksimä tuaš matkah. Kaikki uškovellet naisineh ta lapšineh tultih šuattamah meitä linnan tuakši. Rannalla myö laškeutuma polvusilla ta moliutuma,

6 šiitä prostiutuma. Myö aštuma laivah, a hyö myöššyttih kotih.

7 Tiirašta myö jatkoma meričči Ptolemaidah, ta šiih miän purjehtimini loppu. Šielä kävimä tiijuštamašša uškovellijä ta viipymä päivän hiän luona.

8 Toisena päivänä läksimä ielläh ta tulima Kesarijah. Šielä mänimä Hilipän luo, kumpani oli Hyvän Viessin šanelija. Hiän oli yksi šeiččemeštä tijakonista*. Hänen taloh jäimä.

9 Hilipällä oli nellä neičyt-ikäistä tytärtä, kumpasilla oli lahja tuuvva viestijä Jumalalta.

10 Olima ollun Kesarijašša jo monta päivyä, konša šinne tuli Juutijašta Agavi-nimini Jumalan viessintuoja.

11 Hiän tuli miän luo, otti Puavilan vyön, šito šillä omat jalat ta kiät ta šano: «Näin šanou Pyhä Henki: ‘Tällä keinoin jevreit šivotah Jerusalimissa še mieš, kenen vyö tämä on, ta annetah hänet toisenvierosien käsih’.»

12 Tämän kuultuo myö yheššä Kesarijan uškojien kera kieltimä Puavilua mänömäštä Jerusalimih.

13 Ka hiän vaštasi: «Mitä työ ruatta? Mintäh itettä ta revittä miun šytäntä? Mie olen valmis šivottavakši ta vaikkai kuolomah Jerusalimissa Hospotin Iisussan nimen puoličči.»

14 Kun myö emmä šuanun Puavilua taipumah, niin heittimä kiellännän ta šanoma: «Olkah Hospotin tahto».

15 Niijen päivien jälkeh myö šuorisima matkah ta läksimä Jerusalimih.

16 Miän kera läksi muutomie opaššettavie Kesarijašta. Hyö kaimattih miät kipriläisen Mnasonin taloh, missä myö olima kortteerie. Mnason oli yksi enšimmäisistä opaššettavista.

17 Jerusalimissa uškovellet vaššattih meitä ilomielin.

18 Toisena päivänä Puavila läksi miän kera Juakon luo. Uškojakunnan vanhimmat niise keräyvyttih šinne.

19 Puavila tervehti heitä ta šaneli tarkkaseh kaiken, mitä Jumala šai aikah hänen ruavon kautti toisenvierosien kešeššä.

20 Tämän kuultuo vanhimmat kiitettih Jumalua. Šiitä hyö šanottih Puavilalla: «Velli, šie tiijät, jotta tuhanšie jevreilöitä on kiäntyn uškoh, ta kaikin hyö vuajitah Sakonan käškyjen täyttämistä.

21 Heilä on kerrottu šiušta, jotta šie opaššat jevreilöitä, kumpaset eletäh toisenvierosien kešeššä, kieltäytymäh Moissein Sakonašta. Hyö šanotah, jotta šie kiellät heitä luatimašta lapšilla laitaleikkaušta ta elämäštä miän rahvahan tapojen mukah.

22 Niin jotta mitä nyt pitäis ruatua? Onnakko äijän rahvašta keräytyy yhteh, kun hyö kuullah šiun tulošta.

23 Šentäh rua nyt miän neuvon mukah. Tiälä on nellä mieštä, kumpaset annettih Jumalalla pyhä lupauš*.

24 Ota hiät kerallaš, puhistauvu yheššä hiän kera ta makša heijän ieštä kulut, jotta hyö voijah leikkauttua tukat. Šilloin kaikin nähäh, jotta pakinat šiušta ollah tyhjät, kun kerran šieki piet kiini Sakonašta ta elät šen mukah.

25 No niillä toisenvierosilla, kumpaset kiännyttih uškoh, myö kirjasešša šanoma, mitä piättimä heijän as's'ašta. Heijän pitäy täyttyä nämä käšyt: pisyö eris šemmosešta lihašta, mi on uhrattu valehjumalilla, šamoten vereštä ta lihašta, kumpasešta vertä ei ole lašettu, eikä heijän šua käyvä vierahih naisih.»

26 Puavila otti ne nellä mieštä ta toisena päivänä puhistautu hiän kera. Šiitä hiän mäni jumalankotih ta šano šielä, konša heijän puhissušaika loppuu ta heijän jokahisen puolešta pitäis toimittua uhri Jumalalla.

27 Konša ne šeiččemen puhissušpäivyä oltih loppumašša, niin Aasijan muakunnašta tullehet jevreit nähtih Puavila jumalankojissa. Hyö kuihutettih rahvašta lähtömäh kerallah, otettih Puavila kiini

28 ta karjuttih: «Israelin miehet, auttakkua! Täššä on še mieš, kumpani joka paikašša levittäy omua opaššušta. Hiän pakajau miän rahvašta, Sakonua ta tätä paikkua vaštah. Nyt hiän kuletti jo kreikkalaisieki jumalankotih ta pakanoitti tämän pyhän paikan.»

29 Niätšen vähäistä aikasempah hyö nähtih efessalaini Trofima Puavilan kera linnašša ta smietittih, jotta hänet še nyt Puavila toi jumalankotih.

30 Koko linna joutu kuohukših, ihmisie juoksi jumalankotih joka puolelta. Hyö otettih Puavila kiini, vejettih hänet jumalankojista ta šamašša šen veräjät šalvattih.

31 Rahvašjoukko ois jo tappan Puavilan, ka šiitä Riiman kogortin komentajalla kerkisi viesti, jotta koko Jerusalimi kuohuu.

32 Viikoštumatta komentaja otti kerallah šuanpiälikköjä ta saltattoja ta kiirehti hätih. Kušša vain jevreit nähtih komentaja ta saltatat, hyö heitettih Puavilan lyömini.

33 Komentaja aštu lähemmäkši, otti Puavilan kiini ta käški panna hänet kakših rautoih. Šiitä hiän kyšeli ihmisiltä, jotta ken hiän on ta mitä hiän on ruatan?

34 Rahvašjoukošta karjuttih yhet yhtä, toiset toista. Kun tämmöseššä metelissä komentaja ei piäššyn perillä as's'ašta, käški hiän viijä Puavilan kasarmih.

35 Konša hyö piäštih kasarmin rappusilla, niin saltattojen oli pakko kantua Puavilua äkäsen rahvašjoukon tähen.

36 Niätšen šuuri joukko ihmisie kulki heilä jäleššä ta karju: «Šurma hänellä!»

37 Konša Puavilua oltih viemäššä kasarmin šiämeh, hiän šano komentajalla: «Onko miula valta šanuo šiula šanani?» Komentaja kyšy: «Šiekö maltat paissa kreikakši?

38 Etkö šie ole še jegiptiläini, mi tuanoin nousi valtamiehie vaštah nelläntuhannen rosvon kera ta vei ne mataššah tyhjäh muah?»

39 Puavila šano: «Mie olen jevrei, kotosin Kilikijan muakunnašta, kuulusašta Tarson linnašta. Kyšyn šiulta, jotta šuanko paissa rahvahalla.»

1 «Vellet ta tuatot! Kuunnelkua nyt, mitä mie šanon puolistuakšeni iččieni.»

2 Tuli entistä hil'l'asempi, kun hyö kuultih hänen pakajavan jevrein kielellä. Puavila jatko:

3 «Mie olen jevrei, šyntyn Kilikijan Tarsošša ta kašvan täššä linnašša. Gamalielin opaššukšella miut on kašvatettu miän tuattojen Sakonan kaikkien käškyjen mukah. Mie olin kiivaš Jumalan puolistaja, juštih niin kuin työ kaikki tänäpiänä oletta.

4 Mie ajelin Hospotin Tien kulkijie, otin kiini miehie ta naisie, panin tyrmäh ta vuajin heilä šurmua.

5 Šen voit tovistua ylipappi ta koko vanhimpien Neuvokunta. Hyö še annettih miula valtakirja Damaskin vellilöillä näytettäväkši, jotta šaisin vankita šikäläisie Hristossah uškojie ta tuuvva hiät riimuloissa Jerusalimih kuritettavakši.

6 No a matalla, konša olin jo läššä Damaskie, puolienpäivien aikah taivahašta äkkie läimähti kirkaš valo miun ympärillä.

7 Mie lankesin muah ta kuulin iänen, mi šano miula: ‘Sauli, Sauli, mintäh šie ajelet Milma?’

8 Mie kyšyin: ‘Hospoti, kenpä Šie olet?’ Hiän vaštasi miula: ‘Mie olen Iisussa Nasarettilaini, kumpaista šie ajelet’.

9 Ne, ket oltih miun kera, nähtih valo ta pöläššyttih, vain ei kuultu Šen iäntä, kumpani miula pakasi.

10 Mie kyšyin: ‘Hospoti, mitä miun pitäy ruatua?’ Hospoti šano miula: ‘Nouše ta mäne Damaskih. Šielä šuat kuulla kaiken, mitä šiula on pantu ruattavakši.’

11 Šiitä kirkkahašta valošta mie šokenin, ta šentäh miun matkalaiset kuletettih milma kiäštä. Niin piäsin Damaskih.

12 Šielä oli Ananie, jumalahini ta Sakonan mukah eläjä mieš, kumpaista kaikki linnan jevreit piettih arvošša.

13 Hiän tuli miun luo ta šano: ‘Sauli velliseni, myöštykkäh šiula näkö!’ Šamašša miun näkö myöšty ta mie nävin hänet.

14 Hiän šano: ‘Miän tuattojen Jumala valičči šiut, jotta šie tietäsit Hänen tahon, näkisit Hänet, ken on oikiemielini, ta kuulisit Hänen iänen.

15 Šiušta tulou Hänen tovistaja, šie kerrot kaikilla ihmisillä, mitä nävit ta kuulit.

16 Ka mitäpä šie pitvittelet? Nouše ta kuču avukši Hospotin Iisussan nimie, anna kaštua iččeš ta peššä pois šiun riähät.’

17 Konša mie myöššyin Jerusalimih ta moliuvuin jumalankojissa, mie jouvuin hurmehih

18 ta nävin Hospotin. Hiän šano miula: ‘Kiirehi lähtie Jerusalimista, šentäh kun tiälä ei ušota, mitä šie šanot Miušta’.

19 Mie šanoin: ‘Hospoti, ihmisethän tiijetäh, jotta mie kävelin sinagogašta sinagogah, panin tyrmäh ta ruoškitin niitä, ket ušotah Šiuh.

20 Šilloinki, konša Šiun tovistaja Stefani tapettih, mie šeisoin šielä, hyväkšyin tappamisen ta varteičin tappajien vuatteita.’

21 No Hospoti šano miula: ‘Mäne. Mie toimitan šiut loitoš toisenvierosien kanšojen luo’.»

22 Täh šuate jevreit kuunneltih Puavilua, vain nyt noššettih karjeh: «Pois tuommoni muan piältä! Ei hiän šua elyä.»

23 Kun hyö karjuttih, ruaššeltih vuatteitah ta lykittih pölyö ilmah,

24 komentaja käški viijä Puavilan kasarmih. Hiän käški ruoškie Puavilua ta kyšellä häntä, jotta šais malttua, mintäh jevreit niin lujašti karjuttih hänellä.

25 Konša Puavila šivottih ruoškittavakši, hiän šano vierellä šeisojalla šuanpiäliköllä: «Onko teilä valta ruoškie Riiman kanšalaista ta vieläi ilmain suutuo?»

26 Tämän kuultuo šuanpiälikkö mäni ilmottamah as's'ašta komentajalla: «Tiijätkö, mitä meinuat ruatua? Tuo mieš on Riiman kanšalaini.»

27 Komentaja tuli šinne ta kyšy Puavilalta: «Oletko šie tosieh Riiman kanšalaini?» Hiän vaštasi: «Olen».

28 Komentaja šano: «Mie šuurella rahalla šain kirjuttautuo Riiman kanšalaisekši». Puavila virkko: «A mie olen ollun še šyntymäštä šuate».

29 Šiitä ne, kenen piti kyšellä Puavilua, šamašša jätettih hänet rauhah. Ta komentaja pöläšty, kun šai tietyä, jotta oli käšken šituo Riiman kanšalaisen.

30 Komentaja tahto tarkkah tietyä, mistä jevreit viäritetäh Puavilua. Šentäh toisena päivänä hiän piäšti Puavilan rauvoista ta käški kerätä piäpapit ta koko Neuvokunnan. Šiitä hiän toi Puavilan heijän eteh.

Глава 23

1 Puavila kaččo Neuvokuntah ta šano: «Vellet! Koko elämäni, täh päiväh šuate, mie olen elän Jumalan ieššä omahenki puhtahana.»

2 Šiitä ylipappi Ananie käški viereššä šeisojien lyyvvä Puavilua šuuta vaššen.

3 Puavila šano ylipapilla: «Jumala vielä lyöy šilma, šie, valotettu šeinä! Šiekö muka issut suutimašša milma Sakonan mukah, a iče Sakonan vaštasešti käšet lyyvvä milma.»

4 Viereššä šeisojat šanottih: «Häpyätkö šie Jumalan ylipappie?»

5 Puavila šano: «Mie en tietän, vellet, jotta hiän on ylipappi. Pyhissä Kirjutukšissa vet on šanottu näin: ‘Oman rahvahan piämieštä elä kiruo’.»

6 Oša Neuvokunnašta oli saddukeita, a toini farisseita. Puavila tiesi šen ta šano lujah: «Vellet! Mie olen farissei, ta miun tuatot niise oltih farisseit. Täššä milma nyt suutitah šentäh, kun ušon, jotta kuollehet nouššah.»

7 Kun hiän šano tämän, farisseijen ta saddukeijen välissä šytty riita ta joukko jakautu kahtie.

8 Saddukeit niät kun šanotah, jotta ei ole kuollehista noušomista, ei anhelija eikä henkijä. A farisseit še ušotah näih kaikkih.

9 Alko kova karjeh. Farisseijen joukošta nouštih muutomat sakonanopaštajat ta šanottih: «Myö emmä niä mitänä pahua täššä mieheššä. A kun lienöy henki tahi anheli paissun hänellä, niin noušemmako Jumalua vaštah?»

10 Kun riita vain ylty, niin komentaja pöläšty, jotta Puavila revitäh palasiksi. Hiän käški saltattojen männä ta ottua Puavila Neuvokunnan käsistä ta viijä hänet kasarmih.

11 Yöllä Hospoti näyttäyty Puavilalla ta šano: «Pisy lujana! Niin kuin šie olet tovistan Miušta tiälä Jerusalimissa, šamoin šiun pitäy tovistua Riimaššaki.»

12 Päivän valotešša jevreit peitočči keräyvyttih yhteh ta annettih šana, jotta ei šyyvvä eikä juuvva, kuni ei tapeta Puavilua.

13 Täh šanah yhty yli nelläkymmentä mieštä.

14 Hyö mäntih piäpappien ta rahvahan vanhimpien luo ta šanottih: «Myö pošiutuma, jotta emmä pane šuuh mitänä, kuni emmä tapa Puavilua.

15 Kyšykkyä työ nyt Neuvokunnan nimissä komentajalta, jotta eikö hiän huomena toimittais Puavilan tiän luo. Šanokkua, jotta tahtosija muka tarkemmin tutkie hänen as's'ua. Myö olemma valmehina tappamah hänet, ennein kuin hiän kerkiey tiän luo.»

16 Puavilan čikon poika kuuli täštä. Hiän mäni kasarmih, piäsi Puavilan luo ta šano hänellä as's'ašta.

17 Puavila kučču yhen šuanpiäliköistä ta šano: «Vie tämä priha komentajan luo, hänellä on komentajalla viesti».

18 Šuanpiälikkö otti pojan, vei komentajan luo ta šano: «Vanki Puavila kučču miut ta käški tuuvva tämän prihan šiun luo. Hänellä on mitä ollou as's'ua šiula.»

19 Komentaja otti pojan kiäštä, vei šyrjäh ta kyšy: «Mitä as's'ua šiula on?»

20 Poika vaštasi: «Jevreit piätettih kyšyö, jotta šie toimittaisit huomena Puavilan Neuvokunnan eteh. Hyö muka tahotah tarkemmin tutkie hänen as's'ua.

21 Ka šie elä myönny šiih, šentäh kun heijän joukošta yli nelläkymmentä mieštä vuottau häntä matan varrella peittopaikašša. Hyö on pošiuvuttu, jotta ei šyyvvä eikä juuvva, kuni ei tapeta Puavilua. Hyö ollah valmehina ta vuotetah vain šiun käškyö.»

22 Komentaja šano pojalla: «Elä kellänä virka, jotta šie kerroit miula täštä». Šiitä hiän piäšti pojan mänömäh.

23 Šiitä komentaja kučču kakši šuanpiälikkyö ta šano: «Pitäkkyä yön kolmannešta tunnista* alkuan kakšišatua jalkamieštä valmehena marššimah Kesarijah. Ottakkua lisäkši šeiččemenkymmentä raččumieštä ta kakšišatua keihäšmieštä.

24 Varuštakkua heposie Puavilan račukši ta šuattakkua hänet vahinkotta Kesarijah muaherra Feliksin luo.»

25 Komentaja kirjutti muaherralla tämmösen kirjasen:

26 «Tervehyš Klauti Lisieltä korkiearvosella muaherra Feliksillä.

27 Jevreit otettih kiini tämä mieš ta oltih vähällä tappua hänet. Mie tulin saltattojen kera ta pelaššin hänet, kun šain tietyä, jotta hiän on Riiman kanšalaini.

28 Mie tahoin tiijuštua, mistä jevreit häntä viäritetäh, ta šentäh vein hänet heijän Neuvokunnan eteh.

29 Šielä mie nävin, jotta häntä viäritetäh heijän Sakonan kiistakyšymykšistä, ei mistänä šemmosešta, mistä hänet vois šurmata tahi panna tyrmäh.

30 A kun šain tietyä, jotta jevreit tahotah peitočči tappua hänet, niin kiirehešti työnsin hänet šiun luo. Hänen viärittäjien mie niise käsin männä ta šanuo šiun ieššä, mitä heilä on häntä vaštah. Jiä tervehekši.»

31 Saltatat ruattih käšyn mukah, otettih Puavila ta yön aikana vietih hänet Antipatridah.

32 Toisena päivänä raččumiehet lähettih šuattamah häntä ielläh, a saltatat myöššyttih kasarmih.

33 Kesarijah tultuo šuattajat annettih muaherralla kirjani ta vietih Puavila hänen eteh.

34 Muaherra luki kirjasen ta kyšy, mistä muakunnašta Puavila on. Kuultuo, jotta Puavila on Kilikijašta,

35 hiän šano: «Kyšelen šilma šiitä, konša tänne tullah šiun viärittäjät». Muaherra käški varteija Puavilua Iirotin horomissa.

Глава 24

1 Viijen päivän piäštä Kesarijah tuli ylipappi Ananie yheššä eryähien rahvahan vanhimpien ta sakonantietäjä Tertullin kera. Muaherra Feliksin ieššä hyö viäritettih Puavilua.

2 Konša Puavila tuotih šinne, niin Tertulli alko viärittyä häntä. Hiän šano muaherralla:

3 «Šiun hyväštä, korkiešti arvoššettu Feliks, myö jo pitälti olemma šuanun elyä rauhašša. Šiun huolehtimisen kautti tämän rahvahan elämä on parennun. Täštä myö aina ta joka paikašša pakajamma ta täštä šilma kiitämmä.

4 En taho vaivata šilma pitillä pakinoilla, molin vain, jotta armollisešti kuuntelisit meitä vähäsen aikua.

5 Myö näkimä, jotta tämä mieš on kuin tappajatauti. Hiän on nasarettilaisen sektan johtaja. Joka paikašša, ympäri muailmua, hiän noštau kahakkoja jevreijen kešeššä.

6 Hiän reistasi pakanoittua jumalankojinki, no myö ottima hänet kiini. Myö meinasima suutie häntä miän Sakonan mukah,

7 vain komentaja Lisie tuli šinne, väkisin kisko hänet miän käsistä ta työnsi hänet tänne šiun luo.

8 Hiän käški miän, hänen viärittäjien, niise tulla šiun eteh. Voit iče kyšellä häntä, niin piäšet perillä, mistä kaikešta myö häntä viäritämmä.»

9 Jevreit niise yhyttih täh viäritykšeh ta šanottih, jotta as's'a on juštih näin.

10 Muaherra Feliks nyökkäsi Puavilalla ta Puavila alko paissa: «Tiijän, jotta šie monie vuosie olet oikein suutin tätä rahvašta, šentäh mie rohkiešti voin puolistua iččieni.

11 Ei enämpyä kun kakšitoista päivyä takaperin mie mänin Jerusalimih moliutumah – šie iče voit šen tarkistua.

12 Nämä miehet ei nähty milma nikenen kera kiistämäššä eikä noštamašša metelie, ei jumalankojissa, ei sinagogoissa eikä linnašša.

13 Eikä hyö voija šiun ieššä näyttyä tovekši šitä, mistä hyö nyt milma viäritetäh.

14 Vain šen šiula šanon, jotta mie aššun Hospotin Tietä, kumpaista hyö šanotah sektakši, ta tällä keinoin sluušin miän tuattojen Jumalalla. Mie ušon kaikkeh šiih, mitä on šanottu Sakonašša ta Jumalan viessintuojien kirjoissa.

15 Šamoin kuin nämäki täššä, mie ušon, jotta Jumala noššattau kuollehista jumalahiset ta jumalattomat.

16 Šentäh mie staraičen, jotta miun omahenki ois aina puhaš Jumalan ta ihmisien ieššä.

17 Oltuoni poissa Jerusalimista monie vuosie, mie tulin nyt tuomah omalla rahvahalla raha-apuo ta Jumalalla uhrija.

18 Juštih tätä ruatamašša eryähät Aasijašta tullehet jevreit nähtih miut jumalankojissa. Olin puhistautun, šielä ei ollun rahvašta, ei mellakkua.

19 Noijen Aasijašta tullehien ois ičen pitän tulla tänne šiun eteh milma viärittämäh, mikäli heilä on mitänih milma vaštah.

20 Tahi anna nämä täššä olijat šanotah, mitä viärinruatuo hyö nähtih miušša, konša šeisoin Neuvokunnan ieššä.

21 Vain yheštä virkkeheštäkö täššä on kyšymyš? Šiitäkö, kun mie heijän ieššä šeisuon karjahin: ‘Kuollehien noušomisen tähen mie olen tänäpiänä tiän suutittavana’?»

22 Kuultuo tämän Feliks šiirti as's'an šelvittelyn toiččinakši. Hiän šano: «Šiitä vašta piätän tiän as's'an, konša komentaja Lisie tulou, ta mie tiijuššan kaiken täštä opaššukšešta».

23 Hiän käški šuanpiälikön pityä Puavilua tyrmäššä, ka antua hänellä helpotukšie. Kenkänä ei šuanun eštyä Puavilan tovarissoja pitämäštä häneštä huolta tahi käymäštä hänen luona.

24 Moniehan päivän piäštä šinne tuli Feliks jevreišukusen Drusilla-naiseh kera, käški käyvä Puavilan tyrmäštä ta kuunteli hänen pakinoja ušošta Hristossah Iisussah.

25 Kun Puavila rupesi pakajamah Jumalan tahon mukasešta elämäštä, ičen aisoissa pitämiseštä ta tulijašta suutušta, Feliks pöläšty ta šano: «Nyt mäne. Šiitä toičči, konša tulou aikua, mie tuaš kučun šiut.»

26 Feliks vielä toivo, jotta Puavila antau hänellä rahua piäššäkšeh pois tyrmäštä, šentäh rikeneh käški tuuvva Puavilan luokšeh ta pakasi hänen kera.

27 Kahen vuuvven piäštä Feliksin tilalla muaherrakši tuli Portsi Fest. Feliks kun tahto luatie jevreijen mieliksi, niin jätti Puavilan tyrmäh.

Глава 25

1 Oltuo kolme päivyä muaherrana Fest läksi Kesarijašta Jerusalimih.

2 Ylipappi ta jevreijen piämiehet tultih hänen luo sualiutumah Puavilan piällä. Hyö tahottih,

3 jotta Fest heijän hyväkši mielekši käškis käyvä Puavilan Jerusalimih. Heilä niät oli mieleššä matan varrella hyökätä peittopaikašta ta tappua hänet.

4 Fest kuitenki šano heilä, jotta Puavilua pietäh tyrmäššä Kesarijašša ta jotta hiän ičeki ruttoh meinuau lähtie šinne.

5 «Lähtekkäh tiän johtomiehet miun kera», hiän šano, «ta viärittäkkäh šielä Puavilua, kun hiän ollou mitä pahua ruatan».

6 Fest viipy Jerusalimissa vain kahekšanko vain kymmenen päivyä ta šen jälkeh myöšty Kesarijah. Jo toisena päivänä hiän istuutu sut'jan šijalla ta käški tuuvva Puavilan šinne.

7 Konša Puavila tuli, kaikki Jerusalimista tullehet jevreit keräyvyttih hänen ympärillä ta ruvettih viärittämäh häntä monista jykeistä as's'oista. Hyö ei kuitenki voitu tovistua viäritykšie oikeiksi.

8 Puavila puolisti iččieh näillä šanoilla: «Mitänä pahua en ole ruatan, en jevreijen Sakonua, en jumalankotie enkä keisarie vaštah».

9 Fest, kumpani tahto luatie jevreijen mieliksi, kyšy Puavilalta: «Tahotko lähtie Jerusalimih, jotta mie šielä suutisin šilma täštä?»

10 Puavila vaštasi: «Mie šeison nyt keisarillisen suutun ieššä, ta šen ieššä miut on suutittava. Jevreilöitä vaštah mie en ole ruatan mitänä pahua, niin kuin šie ičeki hyvin tiijät.

11 A kun mie ollen viäräpiä ta ollen ruatan šemmoista, mistä miula lankieis šurma, olen valmis kuolomah. A kun näijen miehien viäritykšet ei oltane totta, kenkänä ei voi antua milma heijän käsih. Mie tahon, jotta miut suutitah keisarin ieššä.»

12 Fest pakasi omien neuvon-antajien kera ta šano: «Šie tahot piäššä keisarin suutuh, ka šilloin keisarin eteh mänetki».

13 Moniehan päivän piäštä čuari Agrippa ta Verenika tultih Kesarijah toivottamah Festillä tervehyttä.

14 Kun hyö oltih šielä monta päivyä, Fest esitti čuarilla Puavilan as's'an: «Tiälä on mieš, kumpasen Feliks jätti tyrmäh.

15 Konša mie kävin Jerusalimissa, jevreijen piäpapit ta rahvahan vanhimmat tultih šielä miun luo sualiutumah hänen piällä ta vuajittih, jotta hänet suutittais.

16 Mie vaštasin heilä: ‘Riimalaisilla ei ole tapana antua ketänä tapettavakši, ennein kuin hänet on pantu viärittäjien eteh ta hänellä on annettu valta puolistautuo viärityštä vaštah’.

17 Konša hyö tultih tänne, mie pitvittelömättä, jo toisena päivänä issuin suutupaikalla ta käsin tuuvva šen miehen miun eteh.

18 Viärittäjät šeisottih hänen ympärillä, vain ei viäritetty häntä mistänä šemmosešta, mitä mie arvelin.

19 Heilä oli kiista hänen kera heijän vierošta ta keštä lienöy Iisussa-vainuašta, kumpasen Puavila väitti vielä olovan elošša.

20 Mie en tietän, mitein piäššä perillä näistä as's'oista, šentäh kyšyin, tahtoisko hiän lähtie Jerusalimih, jotta hänen as's'a kačottais šielä.

21 Tämä Puavila kuitenki vuati piäššä keisarin suutun tutkittavakši ta kyšy šuojeluo šiih šuate, kuni piäšöy šinne. Ta niin mie käsin pityä häntä tyrmäššä šini, kuni en työnnä häntä keisarin eteh.»

22 Agrippa šano Festillä: «Miunki himottais kuunnella šitä mieštä». Fest šano: «Huomena šuat kuulla häntä».

23 Toisena päivänä Agrippa ta Verenika tultih kaikešša loissoššah ta aššuttih juhlašalih šotaherrojen ta linnan herrojen kera. Festin käšyštä šinne tuotih Puavila.

24 Fest šano: «Čuari Agrippa ta kaikki muut, ket oletta tiälä miän kera! Täššä työ niättä miehen, kenen takie kaikki jevreit Jerusalimissa ta šamoin tiäläki ahissettih milma ta karjuttih, jotta häntä ei šua jättyä eloh.

25 Mie kumminki nävin, jotta hiän ei ruatan mitänä šemmoista, mistä hänet pitäis šurmata. Kun hiän iče tahto piäššä keisarin eteh suutittavakši, niin mie piätin työntyä hänet šinne.

26 Miula vain ei ole häneštä mitänä varmoja tietoja, mitä kirjuttua valtijalla. Šentäh toin hänet tiän eteh ta varšinki šiun eteh, čuari Agrippa, jotta tämän kyšelyn jälkeh tietäsin mitä kirjuttua.

27 Miušta tuntuu tolkuttomalta työntyä vanki matkah ilmottamatta, mistä häntä viäritetäh.»

Глава 26

1 Agrippa šano Puavilalla: «Šiula on valta paissa puoleštaš». Šiitä Puavila nošti kiän ta piti puolissušpakinan:

2 «Čuari Agrippa! Pien iččieni ošakkahana, kun tänäpiänä voin šiun ieššä puolistautuo kaikkie jevreijen viäritykšie vaštah.

3 Šiehän hyvin tiijät kaikki jevreijen tavat ta kiistakyšymykšet. Šentäh molin, jotta kuuntelisit milma käršivällisešti.

4 Kaikki jevreit tiijetäh miun elämä alušta šuate. Hyö tiijetäh, mitein mie nuorena elin oman rahvahan kešeššä Jerusalimissa.

5 Hyö jo ammusista ajoista tiijetäh miut ta voijah tovistua, kun vain tahottaneh, jotta mie olin farissei ta elin miän vieron kaikkein lujakurisimman sektan mukah.

6 Nytki mie olen suutun ieššä šentäh, kun luotan šiih lupaukšeh, kumpasen Jumala anto miän tuattoloilla.

7 Tämän lupaukšen täyttymistä vuotetah miän rahvahan kakšitoista heimuo, kun yötä päivyä uškollisešti sluušitah Jumalalla. Čuari Agrippa, juštih šentäh, kun mie luotan täh lupaukšeh, jevreit milma viäritetäh.

8 Mintähpä teistä on niin vaikie uškuo, jotta Jumala noššattau kuollehet?

9 Mie iče niise ennein smietin, jotta miun pitäy kaikella keinoin šotie Iisussa Nasarettilaisen nimie vaštah.

10 Niin mie ruavoinki Jerusalimissa. Piäpappiloilta mie šain vallan ta panin tyrmäh monie pyhie. A konša piätettih heijän šurmuamisešta, mie kannatin šitä.

11 Moničči mie kuritin heitä kaikissa sinagogoissa ta reistasin šuaha hiät pakajamah pahua Iisussašta. Šuuren vihan vallašša mie ajelin heitä, kävin vierahien maijenki linnoissa.

12 Juštih šitä vaššen mie läksin Damaskih piäpappien antamalla vallalla ta heijän käšyštä.

13 Ka matalla olleššani, hyvä čuari, puolen päivän aikoih mie nävin, mitein taivahašta läimähti päiväistä kirkkahampi valo miun ta miun matkalaisien ympärillä.

14 Kaikin myö kuatuma muah. Mie kuulin iänen pakajavan miula jevrein kielellä. Še šano: ‘Sauli, Sauli, mintäh šie ajelet Milma? Tyhjäh šie hypit šeinäh očin.’

15 Mie kyšyin: ‘Ken Šie olet, Hospoti?’ Hiän šano: ‘Mie olen Iisussa, kumpaista šie ajelet.

16 Nouše jaloillaš. Mie näyttäyvyin šiula šentäh, kun valičin šiut omakši käškyläisekši ta tovistajakši. Šiun pitäy šanella šiitä, mitä nyt nävit ta mitä Mie šiula jälešti näytän.

17 Mie pelaššan šiut oman rahvahaš käsistä ta šuojelen šilma, konša työnnän šiut toisien rahvahien luo.

18 Mie tahon, jotta šie avuat heijän šilmät, anna hyö kiännyttäis pimieštä valoh ta šaatanan vallašta Jumalan luo. Kun hyö ušotah Miuh, heijän riähät prostitah heilä ta hyö šuahah šija niijen joukošša, kenet Jumala on pyhittän.’

19 Tämän takie, čuari Agrippa, en voinun olla tottelomatta taivahaista käškyö.

20 Enšin Damaskissa ta šiitä Jerusalimissa, šiitä joka puolella Juutijan muata ta toisenvierosien kanšojen kešeššä olen šanellun, jotta kaikkien pitäy jättyä riähäššä elämini ta kiäntyö Jumalan puoleh. Šiitä heijän pitäy ruatua šemmosie ruatoja, mistä näkyy, jotta hyö kiännyttih.

21 Tämän takie jevreit otettih miut kiini jumalankojissa ta meinattih tappua.

22 Jumalan avulla olen kuitenki piäššyn täh šuate, ta niin šeison täššä tovistamašša niin šuurilla kuin pienillä. En pakaja mitänä muuta kuin vain šen, min Jumalan viessintuojat ta Moissei einuššettih:

23 Hristossan piti käršie kuoloma, enšimmäisenä noušša kuollehista ta šanella valon šanomua niin miän kanšalla kuin muillaki kanšoilla.»

24 Kun Puavila näin puolistautu, Fest šano lujalla iänellä: «Puavila, šie et ole järeššäš! Kirjoista šuatu viisahuš on ševottan šiun piän.»

25 Puavila vaštasi: «Eipäš, arvosa Fest, mie en ole kavottan järkie. Min pakajan, še on totta ta šiinä on järkie.

26 Čuarilla nämä as's'at on hyvin tiijošša, šentäh hänen ieššä mie voin paissa šuorah. Mie olen varma, jotta mikänä näistä as's'oista ei ole jiänyn čuarin huomuamatta – eihän ne tapahuttu missänä šyrjäseššä paikašša.

27 Ušotko šie Jumalan viessintuojie, čuari Agrippa? Tiijän, jotta ušot.»

28 «Vähälläpä šie toivot šuaha miušta rissityn», Agrippa šano.

29 Puavila vaštasi: «Vähällä tahi äijällä. Antakkah Jumala, jotta šiušta ta kaikista teistä, ket tänäpiänä milma kuuletta, tulis šemmosie kuin mieki olen, näitä rautoja lukuh ottamatta.»

30 Konša Puavila lopetti pakinan, čuari, muaherra, Verenika ta hiän kera istujat nouštih.

31 Šieltä lähtiessä hyö paistih keškenäh: «Tämä mieš ei ole ruatan mitänä, mistä hänellä kuuluis kuoloma tahi rauvat».

32 Agrippa šano Festillä: «Hänet ois voinun piäštyä tyrmäštä, kun hiän ei ois vuatin keisarin suutuo». Šentäh Fest piätti työntyä hänet keisarin luo.

Глава 27

1 Konša oli piätetty, jotta myö mänisimä meričči Italijah, niin Puavilua ta eryähie toisie vankija šuattamah pantih Julie-nimini šuanpiälikkö keisarillisešta kogortista.

2 Myö nousima adramittalaiseh laivah, kumpasen piti männä Aasijan valkamoih, ta läksimä purjehtimah. Miän kera oli makedonijalaini Aristarh, Fessalonikašta kotosin.

3 Toisena päivänä nenäštymä Sidonih. Julie piti hyvin Puavilua ta anto hänellä vallan käyvä tovarissojen luona, jotta šuaha heiltä apuo.

4 Šieltä lähettyö myö purjehtima Kiprišuaren šuojah, šentäh kun oli vaštatuuli.

5 Ajoma merenšelän poikki Kilikijan ta Pamfilijan kohalla ta tulima Likijan Mirah.

6 Šielä šuanpiälikkö löysi aleksandrijalaisen laivan, mi matkasi Italijah, ta šiirti miät šiih.

7 Monta päivyä myö hil'l'aseh purjehtima etehpäin, vaivoin piäsimä Knidin kohalla. Kun tuulen tähen emmä voinun jatkua kurššin mukah, niin mänimä Salamonin niemen šivučči Kriitin koššepuolella.

8 Šuurella vaivalla liikkuma ielläh šuaren rannikkuo pitin ta tulima paikkah, min nimi on Hyvät Valkamot. Še on Lasejan linnan lähellä.

9 Täh matkah meilä mäni äijän aikua, niin jotta Pyhityšpäivä* jo mäni, ta merellä liikkumini alko jo olla vuarallista. Šentäh Puavila varotti toisie:

10 «Miehet, mie niän, jotta ielläh purjehtimini tulou vaivaloisekši ta hyvin vuarallisekši. Häjissä ei ole vain paino ta laiva, vain miän henki niise.»

11 Šuanpiälikkö uško kuitenki enämmän kapitanih ta laivan omistajah kuin Puavilan šanoih.

12 Vielä kun še valkamo ei paššannun talvehtimista varoin, niin enin oša oli šitä mieltä, jotta lähtie šieltä ielläh. Hyö tahottih piäššä, mikäli šuinki voitais, talvekši Finikkah, Kriitin šatamah, mi avautuu šuvi-länteh ta pohjois-länteh.

13 Šiitä alko hil'l'oikseh tuulla šuvešta ta merimiehet tuumittih, jotta nyt še heijän meininki onnistuu. Hyö noššettih ankkuri ta purjehittih aivan Kriitin rannikon lähekkäli.

14 Kuitenki kotvasen piäštä šuaren yli puhalti kova tuuli, nimeltäh koillismyršky.

15 Še tempasi laivan matkahah, ta kun emmä voinun noušša vaštatuuleh, niin jättäytymä tuulen vietäväkši.

16 Šiitä piäsimä Kauda-nimisen šuaren šuojah ta šuurella vaivalla šaima pelaštua laivan peräh šivotun venehen.

17 Konša veneh oli noššettu laivah, merimiehet ruvettih šitomah laivan ympäri köyšijä, jotta še ei levieis. Laiva oli häjissä joutuo Sirtin matalikolla, šentäh merimiehet lašettih ajoankkuri ta annettih tuulen kulettua meitä.

18 Kun myršky lujašti piekši laivua, toisena päivänä merimiehet alettih lykkie painoja mereh.

19 Kolmantena päivänä myö omin käsin loima mereh laivan irralliset kalut.

20 Kun moneh päiväh ei näkyn päiväistä, ei tähtijä, ta hirvie myršky pauhusi entiselläh, meiltä kato viimeni toivo jiähä henkih.

21 Olima jo pitälti ollun šyömättä. Šiitä Puavila nousi joukon kešeltä ta šano: «Miehet! Tiän ois pitän uškuo milma eikä lähtie Kriitistä. Šilloin teilä ei ois tullun näitä vaivoja ta vahinkoja.

22 Nyt neuvon kuitenki teitä pisymäh rohkeina. Yksikänä teistä ei mänetä henkieh, vain laiva hajuou.

23 Viime yönä miun eteh tuli šen Jumalan anheli, kumpasen oma mie olen ta kumpasella sluušin.

24 Anheli šano: ‘Elä varaja, Puavila. Šie šeisot vielä keisarin ieššä. Ta šiun tähen Jumala pelaštau kaikki šiun kera matkuajat.’

25 Pisykkyä rohkeina, miehet! Mie luotan Jumalah ta ušon, jotta käyt niin, mitein miula šanottih.

26 Millänih šuarella miät vielä lykkyäy.»

27 Tuli nelläštoista yö, a myö ajelehtima Adrian merellä. Keškiyön aikah laivamiehet arvattih, jotta läheššymmä muata.

28 Hyö mitattih šyvyttä, še oli kakšikymmentä šyltä*. Konša vähäsen matan piäštä mitattih uuvveštah, šyvyttä oli enyä viisitoista šyltä.

29 Merimiehet varattih, jotta myö ajauvumma kivikorkoloih, šentäh lašettih laivan peräštä nellä ankkurie ta ruvettih vuottamah päivän valkenomista.

30 Šiitä hyö meinattih peitočči puata laivašta ta lašettih veneh vesillä, hyö mukamaš tahottih luuvva ankkurija nenäštä.

31 Ka Puavila šano šuanpiäliköllä ta saltatoilla: «Još nuo ei jiähä laivah, työ että voi pelaštuo».

32 Šilloin saltatat leikattih venehen köyvet ta annettih šen männä.

33 Vähäistä ennein päivän noušuo Puavila käški kaikkie šyömäh. Hiän šano: «Jo nellättätoista päivyä työ oletta varajannan vallašša ettäkä ole šyönyn ruuvvan muruista.

34 Šentäh šanon teilä: pitäy šyyvvä, mieli pelaštuo. Keneltäkänä teistä ei kirpuo yksikänä tukka piäštä.»

35 Tämän šanottuo Puavila otti leivän, passipoitti Jumalua kaikkien ieššä, katkasi šiitä palasen ta alko šyyvvä.

36 Toisetki rohkissuttih täštä ta niise ruvettih šyömäh.

37 Meitä oli laivašša kaikkieh kakšišatua šeiččemenkymmentä kuuši henkie.

38 Konša kaikin šyötih kyllitellein, merimiehet ruvettih keventämäh laivua, luotih vil'l'at mereh.

39 Konša päivä valkeni, merimiehet ei tunnettu ieššä olijua muata, vain nähtih lakši, missä oli matala ranta. Hyö piätettih, mikäli lykyštänöy, ohjata laiva šinne.

40 Hyö leikattih ankkurinuorat ta annettih ankkurien jiähä mereh. Kun peräairot oli piäššetty nuorista, hyö noššettih nenäpurjeh tuuleh ta ohjattih laiva rantah päin.

41 Kuitenki laiva ajautu kivikorolla ta iski šiih. Laivan keula tarttu pohjah, a ualtojen piekšämä perä alko hajota.

42 Saltatat meinattih tappua vankit, jotta kenkänä niistä ei piäsis pakoh uimalla.

43 Vain šuanpiälikkö ešti šen, šentäh kun hiän tahto pelaštua Puavilan. Hiän käški niijen, ket šuatettih uija, enšimmäisinä hypätä mereh ta uija rantah.

44 Heijän peräššä loppusien piti piäšyštäytyö rantah lautojen ta muijen laivan kappalehien varašša. Tällä keinoin kaikin piäštih maih.

Глава 28

1 Piäsimä turvah ta Puavilan kera olijat šuatih tietyä, jotta še šuari oli Malta.

2 Šuaren eläjät otettih meitä hyvistä-hyvin vaštah. Hyö luajittih tulet ta kučuttih miät šen ympärillä lämmitteliytymäh, šentäh kun alko vihmuo ta šiä oli vilu.

3 Puavila keräsi yšällisen rišuja ta lykkäsi ne tuleh, ka kuumuš ajo šieltä myrkkykiärmehen ta še tarttu Puavilan käteh.

4 Kun šuaren eläjät nähtih hänen kiäššä rippuja kiärmis, hyö paistih keškenäh: «Tuo mieš varmašti on tappan ihmisen. Mereštä hiän pelaštu, ka oikeuven jumala ei anna hänen elyä.»

5 Puavila puissalti kiärmehen tuleh, eikä hänellä tullun mitänä vahinkuo.

6 Rahvaš vuotti, jotta hänen käsi puhaltuu, tahi hiän kuatuu kuollehena muah. Kun hyö pitälti vuotettih ta nähtih, jotta Puavilalla ei tullun mitänä, hyö muutettih mieleh ta šanottih: «Hiän on jumala».

7 Lähellä šitä paikkua oli muatiloja, kumpaset omisti Publie, šuaren vanhin. Hiän kučču meitä luokšeh, piti hyvin ta kostitti kolme päivyä.

8 Publien tuatto oli šijašša, hänellä oli kuumetta ta paha vaččatauti. Puavila mäni hänen luokši, moliutu, pani kiät hänen piällä ta parenti hänet.

9 Tämän jälkeh Puavilan luo tultih šuaren muutki läsijät, ta hyö niise parettih.

10 Rahvaš kunnivoitti meitä kaikella keinoin, a konša olima lähöššä ielläh, šuaren eläjät annettih meilä matkah kaikkie, mitä tarviččima.

11 Kolmen kuukauven piäštä myö jättimä Maltan ta läksimä merellä aleksandrijalaisella laivalla, kumpasen nenäššä oltih Kastorin ta Pollusin kuvat. Tämä laiva oli talvehtin šuarella.

12 Myö tulima Sirakusah ta olima šielä kolme päivyä.

13 Šieltä läksimä tuaš merellä ta tulima Riigijah. Kun olima šielä päivän, alko puhaltua šuvituuli, ta kahešša päiväššä myö piäsimä Puteolih.

14 Šielä myö löysimä uškovellijä. Hyö pyritettih meitä, jotta jäisimä heijän luokši netäliksi. Šen jälkeh myö läksimä Riimah.

15 Riimašša eläjät uškovellet oli jo kuultu meistä ta tultih meilä vaštah, yhet Appien Forumilla, toiset Tres Tavernah. Nähtyö vaštuajie Puavila passipoitti Jumalua ta šai lisyä rohkevutta.

16 Konša myö piäsimä Riimah, šuanpiälikkö anto vankit tyrmänpiäliköllä. A Puavilalla annettih valta elyä omašša kortteerissa yheššä häntä varteiččijan saltatan kera.

17 Kolmen päivän piäštä Puavila kučču luokšeh jevreijen johtomiehet. Konša hyö keräyvyttih, hiän šano: «Vellet! Miut otettih kiini Jerusalimissa ta annettih riimalaisien käsih, vaikka mie en ole ruatan mitänä miän rahvašta tahi tuattojen tapoja vaštah.

18 Riimalaiset kyšeltih milma ta ois tahottu piäštyä miut tyrmäštä, šentäh kun miušša ei ollun mitänä, mistä lankieis šurma.

19 Kuitenki jevreit oltih tätä vaštah. Šentäh miun oli pakko vuatie suutuo iče keisarilta – ei tietyšti šiinä mieleššä, jotta tahtosin viärittyä omua rahvašta.

20 Tämän kaiken takie mie kučuinki tiät tänne, jotta näkeytyö ta paissa tiän kera. Mie niät olen näissä rauvoissa juuri Hänen tähen, keštä Israelin rahvaš vuottau apuo.»

21 Jevreit šanottih: «Myö emmä ole šuanun Juutijašta mitänä kirjaista šiušta, ta šieltä tullehista vellilöistä kenkänä ei ole paissun šiušta pahua, ei rahvahan ollešša eikä kahen kešen.

22 Mielelläh kuitenki kuuntelisima, mitä šie näistä as's'oista mietit. Myö niätšen olemma kuullun, jotta joka paikašša paissah šitä sektua vaštah.»

23 Hyö šovittih Puavilan kera päiväštä ta tultih šuurella joukolla kortteerih, missä hiän eli. Huomenekšešta iltah šuate Puavila pakasi heilä Jumalan Valtakunnašta ta šelitti, mi še on. Moissein Sakonan ta Jumalan viessintuojien kirjutukšien avulla hiän taivutteli heitä uškomah Iisussah.

24 Yhet ušottih hänen šanoja, toiset ei ušottu.

25 Hyö ei tultu yhteh mieleh, ta heijän lähtiessä Puavila šano vain nämä šanat: «Oikein še Pyhä Henki viessintuoja Isaijan šuičči pakasi miän tuattoloilla. Hiän šano:

26
– Mäne tämän kanšan luo ta šano:
Vaikka kuin kuunteletta, kuitenki että malta.
Vaikka kuin kačotta, kuitenki että niä.

27 Niätšen tämän rahvahan šytän on kovettun,
korvillah hyö pahoin kuullah
ta šilmät hyö ummissettih,
jotta ei šilmilläh nähtäis,
ei korvillah kuultais
eikä šytämelläh maltettais,
jotta ei kiännyttäis Jumalan puoleh
enkä Mie parentais heitä.

28 Niin jotta tietäkkyä: Jumala työnsi viessin pelaššukšešta toisenvierosilla, ta hyö kuunnellah šitä.»

29 Kušša Puavila šano tämän, jevreit lähettih pois keškenäh lujašti kiistyän.

30 Puavila eli kakši kokonaista vuotta ičen vuokruamašša kortteerissa ta otti vaštah kaikkie, ken tuli hänen luo.

31 Hiän rohkiešti šaneli Jumalan Valtakunnašta ta opašti Hospotista Iisussašta Hristossašta kenenkänä eštämättä.