1 Minä, Jakov, Jumalan da Ižandan Iisusan Hristosan käskabunik, oigendan tervhutesid kahteletoštkümnele heimokundale, kudambad levedali eläba kaikjal mirus.
2 Velled, olgat vaiše hüväs meles, konz putut hot' miččihe taht manitusihe.
3 Tö ved' tedat: konz teiden uskond manitusiš püžub vahvan, se kazvatab teiš tirpandad.
4 Teile pidab opetas tirpmaha kaiked, miše tö tegižitoiš täuz'igäižikš i kaikes vigatomikš.
5 No ku kenel-ni teišpäi ei täudu melevut, pakikaha sidä Jumalalpäi, i hänele anttas sidä. Jumal andab kaikile täudel märal, lajimata.
6 No hänele pidab pakita uskondanke, tošt meletamata. Vaiše pit'kha meletai om kuti meren laineh, kudamban tullei ajab sinna-tänna.
7 Mugoine mez' algha meletagoi samha Ižandaspäi nimidä.
8 Hän om kaks'meline mez', kudamb vajehtab ičeze melid kaikes, midä vaiše tegeb.
9 Alembaine vel'l' olgha korged sil, miše sab ülemban arvon,
10 a bohat vel'l' sil, miše händast alenzoittas, ved' hän kadob, kut nitun änik.
11 Päiväine nouzeb, i räk kuivadab heinän. Änikoine lankteb maha, i sen čomuz' om jo mänetadud. Muga bohat-ki mez' vänttub jogapäiväižiden azjoiden keskhe.
12 Ozakaz om se, ken püžuškandeb vahvan manitesiden keskes. A konz hän kaikiden manitesiden keskes om püžunu vahvan, ka hän sab vägestuzvencaks elon. Jumal om sen toivotanu nenile, ked händast armastaba.
13 Algha niken, ken putub manitushe, sanugoi: «Jumal mindai manitab.» Jumal ei voi putta pahan manitusihe, i iče ei manita nikeda.
14 Kaikuttušt manitab hänen ičeze himo; se vedäb händast da hus'utab.
15 Sid' himo tegese kuti kohtukahaks i sündutab grähkän, a konz grähk om kaznu täudeks, se sündutab surman.
16 Algat segoikoi, velled!
17 Kaikutte hüvä andmine i kaikutte hüvä lahj tuleb ülähänpäi, taivhan tähthiden Tataspäi, kudambanno ei vajehtade nimi, i kus vauged da pimed ei vajehtade.
18 Ičeze tahton mödhe hän sünduti meid toden sanal, miše mö oližim hänen tegoiden ezmäine satuz.
19 Ka, kal'hed velled, jogahižele mehele pidab tarkas kundelta, no ei pida rigehtida paginoiš i kurktundas,
20 sikš ku mehen kurktund ei ve oiktoihe azjoihe, kudambid Jumal tahtoib.
21 Ka tackat kaik paganad meled i kaik pahuz'! Laskvas otkat südäimehe sana, kudamban Jumal om teihe semendanu i kudamb voib päzutada teid pahaspäi.
22 Tehkat, kut käskeb sana, algat olgoi vaiše kundlijoin — ika manitatoiš.
23 Se, kudamb kuleb sanan, a ei tege sen mödhe, om kuti mez', kudamb kacub ičeze modod zirklos.
24 Ka, hän tarkas kacub ičeze päle, a ku lähteb, ka sid'-žo unohtab, mitte hän oli.
25 A se, ken tarkas kacub todesižehe käskištoho, kudamb pästab mehen valdale, da ei unohta nimidä kulištadud sanoišpäi, a tegeb niiden mödhe, linneb ozakaz ičeze radoiš.
26 Ku ken-ni teišpäi lugeb ičtaze uskojaks, a ei mahta pidäda kel't hambhiden keskes, hän manitab iče ičtaze, i hänen uskond om tühj.
27 Puhtaz, Jumalan da Tatan sil'miš vigatoi uskond om se, miše pidäda hol't armotomiš lapsiš da leskiš, konz hö oma ahtištusiš, da vedäda ičtaze muga, miše mirun pahuz' ei tartuiži sinuhu.
1 Minun velled, tö, ked uskot meiden ülenzoittud Ižandaha Iisusaha Hristosaha, algat čurakatoiš nimiččid mehid.
2 Ku teiden suimale tuleb mez' kuldasine renghaine sormes i bohat sädo päl, vai necen-žo aigan tuleb gol'l' mez' hondoiš sobiš,
3 i ku tö panet ezisijale bohatan i sanut hänele: «Sinä ištte tänna, täs om hüvä sija», a gol'l'ale sanut: «Sinä seižu sigä», vai: «Ištte tänna lavale, minun jaugoihe»,
4 ka jose tö et valikoi mehid? I jose tö et tehkoiš värikš sudjikš?
5 Kulgat, armhad velled! Ei-ik Jumal ole valičenu mirun gollid, miše hö tegižihe bohatoikš uskondas i saižiba jäl'gestusen Jumalan valdkundas? Necen valdkundan om toivotanu Jumal heile, kudambad armastaba händast.
6 A tö huigenzoitat gollid. Ei-ik sid' bohatad anastagoi teil oiktust i antkoi teid sudale?
7 Ei-ik hö tehkoi pahaks sidä hüväd nimed, kudambal teid kuctas?
8 I ku tö tozi-ki elät kaikiš korktemban käskön mödhe, ninga, kut om Pühiš Kirjutusiš sanutud: «Armasta ičeiž lähembašt, kut ičtaiž», ka teget oikti.
9 No ku tö zavodit erigoitta mehid toine toižespäi, ka teget grähkid, i käskišt sanub teid värnikoikš.
10 I sikš se, ken eläb käskišton mödhe, no kukištub vaiše ühtes sijas, om värnik kaikiš sijoiš.
11 Hän, ken sanui: «Ala magada verhan akanke», sanui necen-ki: «Ala riko». I sinä hot' ed magada verhan akanke, no rikod, ka sinä üks'kaik oled värnik käskišton edes.
12 Pagiškat da tehkat kut nene, kudambid Jumal sudib sen käskišton mödhe, mitte pästab mehen valdale.
13 Ken ei armahta tošt, sidä Jumal-ki sudiškandeb armahtuseta. Armahtuz ei varaida sudad.
14 Velled, midä ližad om siš, ku ristit sanub, miše uskob, no iče ei tege nimiččid tegoid? Voib-ik mugoine uskond päzutada händast?
15 Ku sinun vellel vai sizarel ei ole sobid da jogapäiväšt sömäd,
16 ka mittušt ližad linneb sinun sanoiš: «Mängat mirunke, lämbitagatoiš da sögat külläks», ku ed anda heile sidä, miš heil om mairiž?
17 Muga om uskondanke-ki. Üksin, tegoita, se om kolnu.
18 Voib olda, ken-ni sanub: «Sinai om uskond, minai tegod.» Minä sanun hänele vastha: «Ozuta sinä minei uskond tegoita, a minä ozutan sinei uskondan ičein tegoil.»
19 Sinä uskod, miše Jumal om vaiše üks', i hüvin teged. No ved' pahad henged-ki uskoba da säraidaba.
20 No ed-ik sinä, tühj mez', näge: uskond tegoita om kolnu.
21 Ei-ik tegoiden tagut meiden ezitat Avraam ole tehnus tozioiktaks, ku pani ičeze poigan Isakan žertvaks altarile?
22 Näged: uskond oli hänen tegoiš, a tegoiš uskond tegihe täudeks.
23 Muga tuli todeks Pühiden Kirjutusiden sana: «Avraam uskoi Jumalale, i Jumal lugi hänen uskondan hänele tozioiktuseks.» Muga hän sai nimen «Jumalan sebranik».
24 Näget sid', kut mez' tegese tozioiktaks tegoiden tagut, a ei vaiše uskondan tagut.
25 Vedeluznaine Raav-ki tegihe tozioiktaks tegoiden tagut, konz oti ičezennoks izrail'aižid tedustajid i abuti heile pageta tošt tedme.
26 Muga kut hibj om kolnu hengeta, muga uskond-ki om kolnu tegoita.
1 Velled, äjile teišpäi ei pidaiži olda opendajin. Tedat ved', miše meid, opendajid, suditas surembal sudal.
2 Mö kaik tegem erazvuiččid grähkid. Ken ei tege grähkid paginoiš, se om vigatoi mez', hän voib pidäda käziš kaiken ičeze hibjan-ki.
3 Ku panem suičed hebon suhu, ka käskem sille kundelmaha meid i voim ohjata kaiked hebod.
4 Otam laivad-ki: hot' miččed sured ned oma i hot' mitte tullei puhub, no pen' peramela oigendab laivan sinna, kuna peradai tahtoib.
5 Muga kel'-ki om pen' hibjan palaine, no miččid surid tahtoid sil om! Pen' lämoi sütutab suren mecan.
6 I kel'-ki om lämoi; meiden hibjas se om kaiken pahan peza. Se paganzoitab kaiken hibjan i sütutab elokezran, a iče om viritanus aduspäi.
7 Kaikenlaižid živatoid mez' voib kodikoitta da om kodikoitnu-ki, nel'l'jaugaižid, linduid, ujelijoid, i meren živatoid,
8 no kel't niken ei voi kodikoitta. Se om pidätamatoi da paha, täuz' surmališt jadud.
9 Kelel mö kitäm Jumalad da Tatad, i sil-žo mö oigendam Jumalan vihad mehiden päle, kudambad om tehtud Jumalan vuiččikš.
10 Ühtes suspäi lähteba kitändsanad da vihasanad. Muga ei voi olda, velled!
11 Ved' siš-žo purtkespäi ei voi tulda magedad da karktad vet.
12 Ei kazgoi smokvanpus olivad, vinpus smokvad, vai midä, velled? Ka i ühtes purtkespäi ei voi tulda solakast i magedad vet.
13 Om-ik teiden keskes ken-ni melekaz i el'gendai? Ozutagha hän sen hüväl elol — tegoil, kudambad om tehtud laskvas i melevašti.
14 No ku teiden südäimes om must kadeh i ližantaht, algat kitkoiš ičeze todel i algat tehkoi todespäi kelastust.
15 Mugoine «melevuz'» ei tule ülähänpäi, se om maine, mehišpäi tulnu, pahoiden hengiden melevuz'.
16 Sikš ku sigä, kus om must kadeh i ližantaht, om kaikenlašt pahad da segoitust.
17 No ülähänpäi tulii melevuz' om ezmäi kaiked puhtaz i pühä. Se om mirun sauvoi i om läm' i kožukaz, täuz' armahtust da hüvid satusid, se ei erigoita mehid, i ei heitte.
18 Mirun sauvojad semendaba mirud i rahnoba tozioiktust.
1 Kuspäi tuleba teiden torad da ridad? Kuspäi völ, ku ei teiden himoišpäi, kudambad toradaba teiden hibjas.
2 Tö tahtoit, no et sagoi, sid' tö rikot. Tö himoičet, no et voigoi sada, sid' tö ridlet da toradat. Teil ei ole, sikš ku tö et pakikoi.
3 A hot' pakičet-ki, ka et sagoi, sikš ku pakičet pahan täht, miše täudenzoitta ičetoi himoid.
4 Tö, ked olet hül'gäidanuded Jumalad, et-ik tö tekoi: ken armastab mirud, se om paha Jumalale. Se, ken tahtoib olda mirule hüvä, tegese Jumalale vihanikaks.
5 Vai luget, miše Pühiš Kirjutusiš om tühjan sanutud: «Jumal armastab henged, kudambad meihe om pannu, armastab muga, miše varaidab jagada sidä toižidenke»?
6 No völ surembad oma ned armod, kudambid hän andab. Sikš Pühiš Kirjutusiš om sanutud:
— Jumal ei navedi nenakahid,
no kundlijoile
hän andab armoid.
7 Sikš kundelkat Jumalad, no vastustagat lemboid, i siloi se pageneb teišpäi.
8 Lähenegat Jumalaha, siloi hän-ki läheneb teihe. Puhtastagat ičetoi käded, tö, grähkäntegijad! Puhtastagat ičetoi südäimed, tö, kaks'meližed!
9 Olgat gor'as da pahas meles i voikkat! Laske vajehtase teiden nagrand pahaks meleks, a ilo voikuks.
10 Alenzoitkat ičtatoi Ižandan edes, sid' hän teid libutab.
11 Algat pagiškoi pahad toine toižes, velled. Ken pagižeb uskondvelles pahad, vai sudib händast, ka pagižeb käskištod vasthapäi i sudib käskištod. No konz sudid käskištod, sinä ed ole eläi sen mödhe, sinä tegetoi sen sudjaks.
12 Om vaiše üks' käskišton andai i sudj, hän, kudambal om vald päzutada i vald surmita. A ken sinä oled, miše sudid tošt mest?
13 Kundelkat nügüd' tö, ked sanut: «Tämbei vai homen mö lähtem sihe vai sihe lidnaha, olem sigä voden, möškandem sigä i sam ližadengoid.»
14 No tö iče et tekoi, midä homnine päiv tob. Midä om teiden elo? Tö olet savu, kudamb nägub pordoižen i sid' kadob.
15 Muga teile pidaiži sanuda: «Ku Ižand tahtoškandeb, ka mö völ eläm i tegem sidä vai necidä.»
16 A nügüd' tö ülendeletoiš i olet nenakahad. Kaik nece om pahaspäi.
17 Sen täht, ken tedab, kut säta hüväd, no ei säda, ka tegeb grähkid.
1 Kulgat tö, bohatad! Voikkat i laskkat kidoid siš ozatomudespäi, mitte teravas tuleb.
2 Teiden bohatuz' om hapnu i kojeged oma sönuded teiden sobad.
3 Teiden kuldad da hobedad oma rostkes. Nece roste todištab teid vasthapäi, se söb teiden hibjad kuti lämoi. Tö olet keradanuded bohatust nenil jäl'gmäižil elonpäivil.
4 Tö anastit paukan radnikoilpäi, kudambad oliba rahnnuded teiden pöudoid. Kulgat: nece pauk kidastab, i nece kida loihe Ižandan Savaofan korvihe.
5 Tö olet elänuded man päl külläd elod da bohatuses, no tö olet sötnuded ičetoi südäimed kuti živatan pututandpäiväl.
6 Tö olet sudinuded i riknuded tozioiktoid, kudambad ei vastustanugoi teid.
7 Ka olgat tirpajad, velled, Ižandan tulendahasai. Kackat, kut manradai varastab tirpten man kallišt villäd, varastab sügüz'- i keväz'vihmoid.
8 Olgat tö-ki tirpajad i püžugat vahvas, sikš ku Ižandan tulend om jo läz.
9 Algat voikkoiš, velled, toine toižen päle, miše teid ei voiži sudida. Sudj seižub jo uksiš.
10 Velled, kackat Jumalan sanankandajihe, kut heile pidi mokitas i tirpta, konz hö saneliba Ižandan nimes.
11 Nenid, ked tirpaba lophusai, mö sanum ozakahikš. Tö olet kulnuded Jovan tirpandas i tedat, kut lopuks Jumal abuti hänele. Ižand om lujas armahtai i žalleičii.
12 Edel kaiked, velled, algat antkoi sanad i algat vahvištoitkoi sidä ei taivhan, ei man i ei min-ni toižen kal't. Ku tahtoit vahvištoitta, sanugat vaiše: «Ka», a ku olet vasthapäi, sanugat vaiše: «Ei». Tehkat muga, ika teid sudiškatas.
13 Ku ken-ni teišpäi tirpab mokid, loičkaha. A ku ken-ni om hüviš meliš — pajatagha kitändpajoid.
14 Ku ken-ni teišpäi läžub, kuckaha hän ičezennoks uskondkundan vanhembid. Hö voidelkaha händast pühävoil Ižandan nimes i loičkaha hänes,
15 i uskondanke sanutud loičend tervehtoitab läžujad. Ižand libutoitab händast jaugoile, i ku hän om tehnu grähkid, ka ned pästtas hänele.
16 Sikš avaikat ičetoi värad tegod toine toižele i loičkat toine toižen polhe, miše tehtas tervhikš. Tozioiktan ristitun loičend om vägev i äjan abutab.
17 Ilja oli mez', mugoine kut mö-ki. Hän loiči kaikes südäimespäi, miše ei oliži vihmad koume polenke vot.
18 I ku hän möst sid' loiči, ka taivaz andoi vihman, i ma andoi villän.
19 Velled, ku ken-ni teišpäi segoib Jumalan todespäi, a toine pördutab händast oiktale tele,
20 ka tekat nece: ken kändab grähkhišt mest väral telpäi, se päzutab händast surmaspäi i katab äjan grähkid.