1 Minun suvaitule minä tahton pajattua minun suvaitun pajon hänen viinusavus.
Minun suvaitul oli viinumuarjusadu korgiel mäil, kus oli hyvä mua. 2 Häi luadi aijan sit ymbäri, keräi sil kivet da istutti sinne parahat viinumuarjutuhjot. Häi nosti sen keskele bašn՚an, kaivoi viinukuuran da rubei vuottamah hyviä uudistu. A sinne kazvettih meččymuarjat.
3 A nygöi, Jerusaliman rahvas da Juudan miehet, sellitäkkiä minun dielo tämän viinusavunke. 4 Midä vie minul pidänys luadie minun viinumuarjusavule, midä minä vie en luadinuh sille? Mikse, gu minä vuotin hyvii muarjuskänčöi, se toi minule meččymuarjat? 5 Nygöi minä sanon teile, midä minä luajin sen viinusavunke: riičin sit ymbäri aijan, i se rodieu hyllätty, levitän seinän, i se jiäy polgiettavakse. 6 Minä jätän savun puustakse, sidä ei leikata, ei kytkietä, sinne kazvau ohtoidu da piidoituhjuo, pilvile käsken ei valella sidä muadu.
7 Vägilöin Ižändän viinumuarjusadu on Izrail՚an rahvas, a Juudan rodu on se oksu, kuduadu Häi suvaiččou. Häi vuotti oigien valdua, a rodih veri, vuotti toven voittuo, a kuuli itkun.
8 Oi teidy, kuduat liitättö taloin taloih, ližiättö pellon peldoh muga, ga toizile ei jiä sijua, buito vai työ oletto mual. 9 Minule korvih sanoi Vägilöin Ižändy: Nämä äijät taloit roijah tyhjät, suuret da čomat roijah eläjittäh. 10 Kymmene muavuittii vinogruadniekas annetah vai yhten pučin viinua, i kymmene miäriä siemendy annetah vai yhten miärän vil՚l՚ua.
11 Paha rodieu niile, ket jo huondestu myö ečitäh sikerua da myöhäzeh ehtässäh hiilutetah iččie viinal. 12 Heidy heijän pidolois veseldetäh arfat da liirat, timpanat da pillit, viinu valuu heijän stolis. Ižändän luajittuu hyö ei nähtä, eigo Hänen käzien ruadoloi.
13 Sikse minun rahvas lähtöy plenah ellendämättäh, i korgeirovullizet nähtäh nälgiä i bohatat ei suaja vetty juodavakse. 14 Tuonilmaine avavui leviesti i miärättäh avai oman keroin. Sinne menöy heijän kunnivo dai bohatus heijän, i heijän hälyt da kai, mi veseldäy heidy. 15 Sit kumardah ristikanzu, painuu mies, painutah ylbielöin silmät, 16 A Vägilöin Ižändy nouzou korgiele omas suvvos, a Pyhä Jumal jiäviy oman pyhyön toves. 17 I ruvetah lambahat kävelemäh välläl, vierahat lambahat syvväh hyviä heiniä bohatoin jätettylöil paimenmualoil.
18 Oi niidy, ket vietäh iččehpäi tyhjil hälylöil gu nuoril zakonattomuttu, riähkii – kui val՚l՚ahis kärrylöi. 19 Hyö sanotah: «Anna Häi huolittau da teriämbi ruadau Oman ruavon, gu myö nägizimmö. Anna lähenöy da täyttyy Izrail՚an Pyhän pluanu, gu myö tiijustazimmo sen!» 20 Paha rodieu niile, ket pahuttu sanotah hyväkse, a hyvytty pahakse, pimiedy sanotah valgiekse, a valgiedu pimiekse, kargiedu sanotah magiekse, a magiedu kargiekse. 21 Paha rodieu niile, kuduat pietäh iččie ylen viizahinnu da mielevinny omis silmis! 22 Paha rodieu niile, kuduat ollah rohkiet viinanjuondas da vägevät luadimah niidy juomizii, 23 kuduat lahjuksis oijendetah viärän, a oigiel kiškotah se, mi kuuluu hänele zakonua myö!
24 Sikse, kui tuli syöy sängen, palo hävittäy ollet, muga häviey heijän juuri, i kukat heijän tuuli kandau kui pölyn, sikse gu hyö hyllättih Vägilöin Ižändän zakonan da halveksittih Izrail՚an Pyhän sanua. 25 Sikse syttyy Ižändän viha Hänen rahvastu vaste. Häi oijendau Oman käin da lyöy heidy muga, ga mäit särähtetähes, i kuolluot virutah pihoil kui hylgyjiännökset. I ei vie sih azetu Hänen viha, Hänen käzi on vie ylähän, on valmis lyömäh.
26 Ižändy nostau flavun loittozile rahvahile, viheldyksel kuččuu muan agjas eläjiä. Häi tulou terväh da kebjieh. 27 Ei rodei hänel ni väzynytty, ni vaivunuttu, niken ei uinuo eigo nukahtai, ei paku vyö hänen rungal, eigo katkie paglu hänen jallačis. 28 Hänen piilet on teroitetut, dai piššalit vieldetyt. Hänen heboloin kabjat ollah gu tulikivi, rattahat gu tuulispyöröi. 29 Hänen ärižendy on gu emäleijonan ärižendy, häi iändäy gu nuori leijon, ärähtäh da tartuu sualeheh, vedäy sen, i niken ei kiško hänel sidä. 30 Sinä päivänny se loittoine rahvas ärižöy gu kuohui meri. Kačahtatos muah a sie pimei da gor՚a. Valgei sammui pilvis.
с русским текстом