1 En heitä pagizendua Sionan täh, en rauhoitu Jerusaliman täh, kuni ei nouze, kui valgei, sen oigevus i sen piäzendy – kui palai tulivalgei. 2 I nähtäh rahvas sinun oigevuon i kai tsuarit – sinun kunnivon, i annetah sinule uuzi nimi, kuduan sanou Ižändän suu. 3 Sinä roittos kunnivon venču Ižändän käis da kui tsuarin diademu sinun Jumalan käis. 4 Sinuu jo ei sanota ‘hyllätykse’, i sinun muadu ei sanota ‘tyhjäkse’. Sinun nimi rodieu ‘Minun suvaittu’, a mua sinun on ‘miehele mennyh’, sikse gu Ižändy suvaiččou sinuu, a mua sinun menöy miehele. 5 Kui nuori mies ottau tytön mučoikse, muga sinun poijat yhtytäh sinunke. Kui sulhaine ihastuu andilastu, muga ihastuu sinuu sinun Jumal.
6 Sinun seinile, Jerusalim, Minä panin vardoiččijoi, kuduat ei olla vaikkani, ni yöl, ni päiväl. Työ, kuduat kirrutto Ižändiä, älgiä vaikastukkua! 7 Älgiä vaikastukkua Hänen ies, kuni Häi ei nosta Jerusalimua da ei luaji sidä muan kunnivokse.
8 Oman oigien käin, Oman lujan käzivarren nimel Ižändy andoi sanan: – Sinun vil՚l՚ua Minä en anna enämbiä sinun vihaniekoile syödäväkse, vierahien poijat ei juvva enämbiä sinun viinua, kuduah sinä panit oman väin. 9 Vai net, ket kerätäh vil՚l՚an, net sen syvväh Ižändiä ylendäjen, i net, ken keriäy muarjat, net juvvah viinat Minun pyhäkoin pihois.
10 Mengiä, astukkua vorottoih, valmistakkua tie rahvahale! Tazoitakkua, tazoitakkua dorogu, kabrastakkua kivet, nostakkua flagu rahvahale! 11 Kačo, Ižändy sanou muan agjassah: – Sanokkua Sionan tyttärele: sinun Piästäi tulou, Hänen ruavon palku on Hänenke, Hänen ruavol suadu astuu Hänen iel. 12 Heidy sanotah pyhäkse rahvahakse, Ižändän lunnastettuloikse. A sinuu sanotah mielužakse linnakse, kuduadu ei sua hyllätä.
с русским текстом