1 Veseldyy tyhjy mua, kuivu mua, elämätöi mua pidäy iluo da puhkieu kukkah kui nartsissu. 2 Ylen äijäl rubieu se kukkimah da pidämäh iluo, rubieu pruaznuiččemah da liekastelemahes! Sille kuuluu Livanan kunnivo, Karmilan da Saronan kaunehus. Kai rahvas nähtäh Ižändän kunnivon, meijän Jumalan suuruon.
3 Lujendakkua väzynyöt käit da särizijät polvet. 4 Sanokkua vaibunuzile hengile: «Olgua lujat, älgiä varakkua! Täs teijän Jumal. Tulou Jumalan tazuandu, Häi maksau. Häi tulou da piästäy teidy».
5 Sit avavutah sogieloin silmät, kuurnehien korvat. 6 Sit rambu hyppiäy gu pedru, a kielettömän suu pajattau, gu avavutah viet tyhjäs muas, kuivas muas – jovet. 7 Nägy tyhjäs muas muuttuu järvekse, kuivu mua – viennouzemakse. Sie kus huogavuttih šakualat, kazvau veziheiny da kazl՚u.
8 Sie rodieu suuri dorogu, matkua sidä dorogua myö sanotah pyhäkse dorogakse. Ei-puhtas ei matkua sidä dorogua myö, se rodieu vai yksile pyhile. Sidä dorogua myö astujes ei yöksytä ni tolkuttomat astujat. 9 Leijonua sie ei rodei eigo zvieri astu sille dorogale. Sidä sie etto näi, sie ruvetah kävelemäh lunnastetut. 10 Järilleh tullah Ižändän piästetyt, tullah Sionale iloiänenke, igäine ilo rodieu venčannu heijän piän piäl. Hyö löytäh ilon da hyvän mielen, a tusku da hengähtys hävitäh.
с русским текстом