1Poigani! Gu sinä liennet uskaldannuh midä omas lähimäzes tuači da liennet loškannuh kätty toizes tuači – 2sit sinä sanal sivoit iččie, puutuit kampih omien sanoin täh. 3Sinä puutuit lähimäzen käzih. Gu piästiä iččiedäs, luaji, poigu, nenga: mene da kumardai hänele jalgah, pokoroiččei hänele, 4älä anna undu silmile da huogavundua silmyluomile. 5Piästä iččiedäs gu pagieju sernu, kui lindu, kudai on puuttunuh linnunsuajan käzih.
6Mene mauroilluo, lašku, da kačo sen ruadoloi da ole mielevy. 7Ei sil ole ni piälikkyö, ni kaččojua, ni käskijiä, 8no se keriäy kezäl oman leivän, leikkuanduaijal täyttäy syömizel oman aitan. [Libo mene kimalehelluo da tiijusta, mittuine ruadai se on, mittumua kunnivokastu ruaduo se ruadau. Sen ruadoloin tuloksii otetah omakse tervehyökse tsuarit dai prostoit rahvas. Sidä suvaijah da arvostetah kaikin, hos se on pieni da väitöi, mielevyöl on arvostettu.] 9Viego hätken sinä, lašku, rubiet maguamah? Konzu sinä havačut omas unes? 10Maguat vähäzen, vähäzen nukahtelettos, vähäzen virut käit ristai, 11i sit tulou gu kävelii sinun köyhys, hädä sinun tulou gu kiškoi. [A ku et ruvenne laškištelemahes, gu vezi nouzemas tulou sinun uudine, köyhys pagenou sinus loitos.]
16Täs kuuzi, kudamii vihuau Ižändy, kai seiččie mostu, mi on Hänele tylgei: 17ylbiet silmät, kielas kieli, käit, kuduat valutetah oigiedu verdy, 18syväin, kudai tagou pahua tahtuo, jallat, kuduat terväh juostah pahale ruavole, 19kielas tovestai, kudai pagizou tyhjiä da kylväy vihua vellien keskeh.
20Poigu minun, pie mieles tuatan käskyt, älä hylgiä muaman opastuksii. 21Riputa net kaglah, pie ainos sydämen rinnal. 22Konzu olet matkas, net ozutetah tien, konzu maguat, net vardoijah sinuu, konzu havačut – net paistah sinunke. 23Sikse gu käsky on lampu, opastus on valgei, nevvondat, kuduat opastetah, on matku elaigah, 24gu vardoija sinuu pahas naizes, vierahan naizen libies kieles. 25Anna ei muanita sinun syväindy hänen čomus, [älä puutu omien silmien anzah,] anna ei vietä sinuu hänen silmät. 26Karguaju naine köyhtyttäy sinuu leibypalazessah, a toizen miehen akku ottau sinul hengen.
27Voibigo ken ottua šižälih tulen, da ei poltua sobua? 28Voibigo ken kävellä hiilavii hiilii myö da ei poltua jalgoi? 29Muga rodieu senke, ken lähenöy toizen miehen naizeh; ken koskeh häneh, ei jiä oigiekse. 30Eihäi prostita varrastu, kudai varrastau nälläs, gu täyttiä oma vačču. 31No tavatunnu häi maksau seičenkerdazesti, andau kai elot. 32Ken maguau vierahan naizenke, sil ei ole mieldy. Se hävittäy oman hengen, ken muga ruadau. 33Toran da huigien löydäy häi, lähtemätöi on hänen paha sluavu. 34Sikse gu naizen ukon taba syttyy äijäl, häi ei žiälöiče tazuandupäivänny, 35eigo ota nimittumii eloloi, ei lauhtu nimittumil lahjuksil.
с русским текстом