1Poigu minun! Kuundele minun viizahii sanoi, kiännä korvu minun mielevyöh, 2gu olla tolkus da gu tiedo pyzys sinun suus. [Älä kuundele muanittelijua naistu.] 3Mezi on vierahan akan kielel, libiembi pyhävoidu on hänen pagin. 4Sen lopputulos on kargei gu koiheiny, terävy on se gu kaksiteräine miekku. 5Hänen jallat astutah surmah, jallanpohjat mennäh tuonilmazih. 6Gu sinä tahtonet tiijustua hänen elaijan matkan, ga tiijä: net matkat ollah muuttujat, sinä et tiijusta niidy. 7Muga, poigu, kuundele minuu, älä hylgiä minun sanoi. 8Kävele loitomba vierahas naizes, älä mene ni hänen uksen rinnale, 9gu et andas omua tervehytty muile da omii vuozii muokkuajale, 10gu sinun väil ei täytyttäs vierahat, gu sinun ruavot ei mendäs vierahah taloih, 11gu et rubies itkemäh jälles, konzu sinun rungu da liha rodieu väittömäkse, 12da gu et sanos: «Mikse minä vihain opastustu, mikse minun syväin halveksii soimuandua, 13mikse en kuunnelluh opastajii minun, mikse en kiändänyh korvua minun nevvojih? 14Vähäs en puuttunuh minä kaikkeh pahah rahvahan kerähmön keskes!»
15Juo vetty omas järves, omas kaivos nouzijua vetty. 16Anna ei levitä sinun nouzeman viet pihoile, ojat – lagevuksile. 17Anna net ollah sinun, vai sinun, a ei sinunke vie toizien. 18Olgah hyvitetty sinun viennouzemu, pie hyviä mieldy naizes, kuduan sait nuorennu, 19suvaitus pedras, kaunehes sernas: anna hänen rinnat annetah sinule iluo ainos, hänen suvaičendas sua alalleh ičele hyvytty. 20Mikse, poigani, suvaija muidu, sebäillä vierahan rindoi?
21Ižändän silmien ieshäi ollah kai ristikanzan matkat, Ižändy miäriäy kai hänen tropat. 22Pahanluadijua suajah kiini hänen omat pahat ruavot, häi puuttuu omien riähkien verkoh. 23Häi kuolou nevvomattomuoh, omah suureh mielettömyöh häi kaduou.
с русским текстом