Выбрать язык
Книги Ветхого Завета
Книги Нового Завета
с русским текстом1 No nälgy Hanaanan muas rodih vie suurembi.2 Konzu Jegiptas tuodu vil՚l՚u loppih, Juakoi sanoi poijile: «Mengiä, ostakkua vie hos vähäine vil՚l՚ua.»3 Juudu vastai: «Se mies sanoi meile ylen lujah: ‘Älgiä tulgua ni minun silmih, gu teijän vellie ei roinne teijänke.’4 Gu työndänet händy meijänke, sit myö lähtemmö da ostammo sinule syödäviä.5 A ku et työndäne, sit emmo lähte, sikse gu se mies sanoi meile: ‘Älgiä tulgua ni minun silmih, gu teijän vellie ei roinne teijänke.’»6 Izrail՚ sanoi: «Mikse työ luajiitto minule nengozen pahuon, sanoitto sille miehele, gu teil on vie yksi velli?»7 Hyö vastattih: «Se mies kyzeli meis dai meijän omahizis da sanoi: ‘Ongo vie elos teijän tuatto? Ongo teil velli?’ Myö sanelimmo hänele, midä häi kyzyi. Mis myö tiezimmö, gu häi sanou: ‘Tuogua teijän velli’?»8 Sit Juudu sanoi tuatalleh Izrail՚ale: «Piästä händy minunke, i myö nouzemmo da lähtemmö. Vai muga myö kaikin voimmo jiäjä eloh, emmo kuole, ni myö, ni sinä, ni meijän lapset.9 Minä vastuan hänes, minun käzis voit prižmie händy. Gu minä en tuonne händy sinun luo da panne sinun silmien edeh, sit jiän viäryniekakse sinun ies kogo ijäkse.10 Gu emmo vičkitellys, sit olluzimmo käynnyh jo kaksi kerdua!»11 Sit Izrail՚, tuatto heijän, sanoi heile: «Gu ollou muga, sit luadikkua nenga: ottakkua keräle tämän muan andimii da vedäkkiä lahjakse sille miehele: vähäine bal՚zamua, vähäine metty, luadanua, mirrua, fistaškua da mindal՚ua.12 Ottakkua vie uuttu hobjua, a hobjat, kuduat oli pandu teijän huavoloih, sežo ottakkua: toinah hyö petties net pandih.13 I vellie teijän ottakkua, noskua da lähtekkiä sen miehen luo.14 Anna Kaikenvaldaine Jumal luadiu händy armollizekse teidy vaste, anna häi piästäy teile toizen teijän vellen dai Veniaminan! A ku minul ollou lepitty menettiä lapsii, sit roikkah muga.»
15 Vellet otettih omat lahjat, hobjua otettih kahtu kerdua enämbän migu enne, otettih Veniaminua, nostih da lähtiettih Jegiptah. Sie hyö tuldih Josifan edeh.16 Konzu Josif nägi heijän keskes Veniaminan, [vellen oman, oman muaman poijan,] häi sanoi oman taloin kaččojale: «Vie nämii miehii minun taloih, iške karjas žiivattu da varusta syömine, hyö ruvetah murginoimah minunke.»17 Mies luadii muga, kui käski Josif. Se mies vedi niidy rahvahii Josifan taloih.18 Vellet pöllästyttih, gu heidy tuodih Josifan taloih, da sanottih: «Niilöin hobjien täh, kuduat puututtih järilleh meijän huavoloih, meidy tuodih tänne, gu viärittiä meidy, hypätä meih käzin, luadie meidy orjikse, ottua meijän osloi.»19 Hyö mendih Josifan taloin kaččojan luo i ruvettih pagizemah hänenke taloin veriän luo da sanottih:20 «Kuule vai, ižändy meijän, myö jo enne kävyimmö tänne ostamah syömisty,21 i ku kodih mennes yösijas avaimmo huavot, joga huavos piälpäi oldih hobjat, juuri sen verdu, min myö maksoimmo vil՚l՚ois. Myö toimmo net hobjat järilleh.22 Toimmo vie ližäkse hobjua, gu ostua vil՚l՚ua. A ken silloi pani hobjat meijän huavoloih, sidä myö emmo tiijä.»23 «Olgua rauhas», sanoi taloinkaččoi, «älgiä varakkua. Teijän Jumal da teijän tuatan Jumal pani net hobjat teijän huavoloih peitoči teis. Teijän hobjat minä sain.» Häi toi Simeonan heijän edeh.24 Sit se mies vedi heidy taloih, toi heile vetty jalloin pestä da andoi heiniä heijän oslile.25 Vuottajes Josifua, kudual pidi tulla puolenpäivän aigua, vellet nostettih omat lahjat, sikse gu hyö kuultih, gu ruvetah murginoimah sit talois.
26 Konzu Josif tuli kodih, hyö tuodih hänele lahjat da kumardettihes hänele muassah.27 Häi kyzyi, kui on heijän tervehys, da sanoi: «Tervehengo on teijän vahnu tuatto, kuduas työ sanelitto? Ongo häi vie elos?»28 Hyö vastattih: «Tervehen on sinun orju, meijän tuatto, elos vie on.» [Josif sanoi: «Jumalan blahoslovittu on se ristikanzu.»] Hyö painuttih hänen ies da kumardettihes.29 Konzu Josif nägi Veniaminan, oman vellen, oman muaman poijan, häi kyzyi: «Tämägo on teijän nuorin velli, kuduas työ pagizitto?» Sit häi sanoi: «Olgah Jumalan armo sinunke, poigu minun!»30 Sit Josif kiirehel lähti, sikse gu hänen sydämen täytti suvaičus vellie kohti, da odva pietteli itkuu. Häi meni syväinpertih da itki sie.31 Sit häi pezi silmät, tuli pertispäi, otti iččie käzih da käski tuvva murginan.32 Syömizet tuodih eriže hänele, eriže vellile da vie eriže niile jegiptalazile, kuduat syödih hänen luo, sikse gu jegiptalazet ei syvvä yhtes jevreilöinke, varatah paganoiduo.33 Vellekset istuttihes Josifan edeh, enzipoigu enzimäzikse, nuorin poigu nuoriman sijale. I hyö kummeksijen kačottih toine toizeh.34 I kannettih heile syömizii Josifan stolas, i Veniaminan vuitti oli viitty kerdua suurembi heijän jogahizen vuittii. I juodih hyö, kylläl juodih hänenke.
Глава 43