Выбрать язык
Книги Ветхого Завета
Книги Нового Завета
с русским текстом1 Josifua tuodih Jegiptah. Izmailalazien käzis, kuduat tuodih händy sinne, händy osti jegiptalaine Potifar, faraonan dvorčuherru da hengenvardoiččijoin piällikkö.2 Ižändy oli Josifanke, i händy ozitti kaikes. Josif eli oman ižändän, jegiptalazen kois.3 Hänen ižändy nägi, gu Ižändy on ainos Josifanke, i kaikes, midä häi ruadau, Ižändy andau hänele lykkyy.4 Taloin ižändy mieldyi Josifah, kudai rodih hänen käskyläzekse, a sit häi luadii Josifua taloin vahnimakse kaččojakse, andoi hänen hantuzih kai, midä hänel oli.
5 Sit aijas, konzu Potifar luadii Josifua hänen taloin dai eloloin kaččojakse, Ižändy Josifan täh blahoslovii jegiptalazen Potifaran koin, i Ižändän hyvitys oli taloin dai kaiken piäl, midä Potifaral oli talois dai pellos.6 Kai, midä hänel oli, ižändy andoi Josifan hantuzih, iče tiezi vai syvvä da juvva.
Josif oli ylen čoma rungal dai rožal.7 Ižändän mučoi pani silmän Josifah da sanoi hänele: «Viere minunke.»8 Josif vastusti sidä da sanoi ižändän akale: «Ižändy ni tiediä ei tahto, midä on kois; kai, midä on, häi andoi minule käzih.9 Minuu suurembua ei ole täs talois. Minul ei ole kielty ni mi paiči sinuu: sinä olet hänen akku. Kuibo sit minä voin luadie tämän suuren pahuon da riähkän Jumalan ies?»10 Päivy toizele jälles naine pagizutti Josifua, no Josif ei heittynyh, eigo muannuh hänenke, eigo olluh hänenke.
11 Sit kerran, konzu Josif tuli ižändän taloih, gu ruadua omat ruavot, a talois ei olluh nikedä sie eläjis,12 naine tartui Josifan sobih da sanoi: «Viere minunke!» Josif lähti pagoh, sovatgi jiädih naizen käzih, a Josif pagei taloispäi.13 Konzu naine nägi, gu Josif pagei, jätti sovatgi hänen käzih,14 häi kirgui käskyläzii da sanoi: «Kaččokkua! Ukko toi tänne jevrein huiguamah meidy! Se tuli tänne, gu viertä minunke. Minä rubein äijäl iändämäh.15 Häi kuuli, kui minä kirrun da iännän, jätti minun luo omat sovat, hyppäi iäre da juoksi pagoh!»
16 Naine pidi Josifan sobii, kuni ei tulluh ukkoh.17 Häi saneli nenga ukolegi: «Se orju-jevrei, kuduan sinä toit meile, tuli minun luo huiguamah minuu da sanoi minule: ‘Vieren sinunke’.18 No konzu [häi kuuli, gu] minä nostin iänen da rubein kirgumah, häi jätti sovatgi minun luo da pagei!»19 Konzu ižändy kuuli oman akan sanat – «nenga ruadoi minunke sinun orju» – häi tabavui ylen äijäl.20 Häi käski tavata Josifua da panna händy tyrmäh, kus piettih suarin kiinniotettuloi. Muga Josif puutui tyrmäh.
21 Ižändy oli Josifanke tyrmäsgi da ozutti hänele omua armuo: tyrmän piällikkö mieldyi Josifah.22 Häi uskoi Josifale kačottavakse kai muut kiinniotetut. Josif vastai kaikes, midä hyö sie ruattih,23 i tyrmän piälliköl ei olluh huoldu ni mis, Ižändy oli Josifanke. Kaikes, midä häi ruadoi, Ižändy andoi hänele lykkyy.
Глава 39